maanantai 6. tammikuuta 2020

Unelmana omavaraisempi elämä: Omavaraisuussuunnitelmia vuodelle 2020

Nyt käynnistyy jälleen omavaraisuusaiheinen yhteispostaussarja tälle vuodelle. Sarjassa useilta blogeilta ilmestyy samanaikaisesti kunkin kuukauden ensimmäisenä maanantaina postaus sovitusta aiheesta. Yhteispostaussarjaa koordinoivat Tsajut ja Korkeala. Tämän kuun aiheena ovat esittäytyminen ja omavaraisuussuunnitelmat/-tavoitteet vuodelle 2020. Linkit muihin tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuneista blogeista löydät postaukseni lopusta kasvuvyöhykkeittäin lajiteltuna.

Viime kesän satoa, mm. pensasmustikoita, vadelmia, porkkanoita, kukka- ja kyssäkaalia, kesäkurpitsaa, mangoldia, pensaspapuja, punajuuria ja tomaatteja.

Moni lukijoistani jo varmasti tietääkin, että olen kolmen lapsen äiti, innokas puutarhaharrastaja, ja rakennamme yhdessä koko perheen voimin puutarhaunelmaamme Pohjois-Savossa nelosvyöhykkeellä. Mukana puutarhatouhuissa minun ja mieheni lisäksi auttamassa hääräävät 7-, 5- ja 4-vuotiaat lapsemme, joista onkin kuoriutunut jo varsinaisia pikkuviherpeukaloita. Olemme asuneet taajamassa omakotitaloalueella sijaitsevassa talossamme nyt kahdeksan vuotta, ja sinä aikana n. 1500 m2 kokoinen tonttimme on kokenut suuren muodonmuutoksen nurmikentästä ja metsästä puutarhaksi. Koristekasvien lisäksi meillä on runsaasti erilaisia monivuotisia hyötykasveja niin hyötytarhan puolella kuin siroteltuna koristekasvi-istutusten sekaan. Yksivuotisia kasvatamme istutuslaatikoissa, ruukkupuutarhassa ja kasvihuoneessa. Toissa kesänä hankimme mehiläispesiä miehen käytyä mehiäistarhauskurssin, ja nyt pari vuotta olemmekin olleet omavaraisia hunajan suhteen. Lisäksi vuosi sitten yksi unelmistamme toteutui, kun saimme vihdoin aurinkopaneelit, joilla katamme hyvän osan etenkin kevään ja kesän sähkönkulutuksestamme.

Pidämme puutarhahommista, ja mikään ei voita omaa satoa, joten sen myötä omavaraistelu tuntuu luonnolliselta valinnalta. Toki rajallisesta, hyötykasveille varatusta alueesta emme läheskään koko vuoden kasviksia saa, mutta jo muutamaksi kuukaudeksikin riittävä sato on hieno asia. Lisäksi olen iloinen, että yhteisen puutarhaharrastuksen myötä myös lapset oppivat perusasioita ja –taitoja siitä, mistä ruoka tulee, mitä kasvit tarvitsevat, kuten myös pihan linnuista, eläimistä, hyönteisistä, pölyttäjien tärkeydestä yms.

Suurin osa sadostamme tulee tältä alueelta, vaikka hyötykasveja löytyykin runsaasti myös mm. nuotiopaikan luota, Sydänpolulta ja terassin ruukkupuutarhasta. Vasemmalla näkyy osa istutuslaatikoista, joita kasvihuoneen luona on yhteensä yksi iso ja kuusi vähän pienempää. Kasvihuoneen takana omenapuiden alla ja oikealla harsolla verhottuina ovat mansikkalaatikot. Etualalla on viime kesänä valmistunut yrttitarha, Buried Pot Garden.

Puutarhaprojekteistamme tänä vuonna suuri osa on jotain muuta kuin omavaraisteluun liittyvää. Postaan myöhemmin tästä listasta tarkemmin, mutta keräsin tähän nyt kuitenkin muutamia asioita, jotka voisivat olla omavaraisuuteen liittyviä suunnitelmiamme:
- kauniimpi säilytysratkaisu polttopuille ja pikkuinen varasto puutarhatarvikkeille
- tänäkin vuonna haaveilen taas edellisiä kasvukausia suuremmasta sadosta. Haluaisin vielä yhden suurehkon istutuslaatikon lisää, jonka jälkeen pääsisin rajaamaan lopullisen istutuslaatikoiden alueen lasten peleissä ja leikeissä olevasta nurmialueesta jollain tilanjakajalla (esim. kasveilla tai matalalla aidalla). Tavoitteena olisi tänä vuonna myös tehdä kiveys kasvihuoneen eteen istuskelualuetta varten ja uusia istutuslaatikoiden ympäristön kate.
- hunajasadon suhteen toivon omavaraisuuden säilyvän ja hunajaa jäävän edelleen myyntiinkin. Toivoisin myös mehiläisistä olevan selvää pölytyshyötyä puutarhamme hyötykasveille.
- aurinkosähkön tuoton alkaminen edelliskevättä varhaisemmin. Lumien ahkeralla putsaamisella paneeleiden päältä tuoton alkamista voi vähän varhentaa.
- kesäkukkien osalta pyrin olemaan jälleen omavarainen kasvattamalla ne kaikki itse siemenestä ja lisäämällä talvetuksessa olevia pelargoneja, murattia ja lumihiutaletta pistokkaista.
- syksyllä aion kerätä vielä enemmän oman puutarhan siemeniä talteen etenkin kesäkukkien osalta.
- sadevesien talteenottojärjestelmä huomaamattomammaksi
- nykyistä isompi hyönteishotelli
- terassille seinäkasvihuone

Tässä vielä lista muista tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuvista blogeista:

Kasvuvyöhyke 1
Omavarainen
Wannabee Farmari
Iso-Orvokkiniitty 
Laura eli Javis

Kasvuvyöhyke 2
Sarin puutarhat
Pienenpieni farmi
Urban Farming kaupunkiviljely 
Rouva Yrttinen
Kohti laadukkaampaa elämää
Rakkautta ja maan antimia
Oma tontti, tupa ja lupa

Kasvuvyöhyke 3
Tsajut 
Harmaa torppa
Metsäläisten elämää
Airot ulapalla
Caramellia

Kasvuvyöhyke 4
Korkeala

Kasvuvyöhyke 5
Sorakukka 

  Hyvää loppiaista ja kaunista tammikuun alkua!

43 kommenttia:

  1. Tässä on niin paljon hyviä asioita, että tällainen ei-viherpeukalo ihminen sitä ei edes ymmärrä. Onnea teille! Musta on ihanaa, miten lapsetkin ovat jo mukana ja vanhojen energiamuotojen rinnalle etsitään uusia. Kalastajille toivotetaan kireitä siimoja. Olisiko puutarhureille sitten multaisia kuokkia :) Joka tapauksessa onnea. Toivottavasti on hyvä vuosi.

    VastaaPoista
  2. Hyviä suunnitelmia! Meillä varmaan myös hieman lisätään mehiläisiä, ainakin jaoke tehdään. Toivotaan, että pesät talvehtivat meillä molemmilla hyvin!

    Aurinkopanelit kiinnostelevat myös kovasti! Olen vuosia miettinyt, että kun saisi edes pienen osan sähköstä tuotettua itse. Kiinnostavaa olisi kuulla jatkossa lisää teidän kokemuksia!

    Kaikkea hyvää teidän vuoteenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Postailen keväämmällä taas aurinkopaneelikuulumisiamme. Toivottavasti tosiaan meidän molempien mehiläispesät selviäisivät hyvin talvesta. Kaikkea hyvää teidänkin vuoteenne!

      Poista
  3. Omat mehiläiset <3 Tämähän kiinnostaa minuakin, mehiläisten hoitoon liittyviä kirjojakin on tullut hankittua useita. Mutta mutta, tässä mietityttää esim. se, että täällä asutaan karhujen reviirillä. Ja tosiaan siis monikossa, näillä nurkilla elää useampia karhuja mitkä kiertävät säännöllisesti joka kesä melko lähellä asutusta, etenkin mehiläispesiä tutkimassa. Joten täytyy huomioida tämäkin, jos ja kun pesiä joskus hankkii. Toisekseen täällä päin on useita hunajan tuottajia, mm. Voi Hyvin-hunajan kotitila, joten lähihunajaa riittää. Mutta silti tulee asiaa mietiskeltyä, että jos joskus olisi kuitenkin omat pesät...

    Mitäs pelargoneja sinulta muuten löytyy? Minulla on etsinnässä tuoksupelargoni p. graveolens :) Itse asiassa olen hankkinut siitä pistokkaita jo neljään kertaan, viimeisimmät pistokkaat söi koiranpentu, joten epäonni tämän kasvin kanssa jatkuu. Muutenkin pelargoneja voisi lisätä kun niille on olosuhteet kaikesta päätellen kohdallaan. Joten laitahan keväämmällä viestiä jos on pistokkaita saatavilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi karhutuhoja mehiläispesien kanssa ei vielä ole tullut, mutta osa pesistämme on alueella, jossa karhuja on lähettyvillä. Minulla on vain kahta eri pelargonia, joiden lajikkeista minulla ei ole tietoa. Katsotaan, jos niistä riittäisi pistokkaita.:)

      Poista
  4. Sinun puutarha innostaa..myös minua "purkki-kukkien kasvattaja",,,,uusiin ideoihin:)
    Paitsi,minä yritän tehdä kaiken yksin ,minulla tuo isännys ei paljon auttele:(.mutta teen minkä pystyn..ja haaveileminen//ikuinen suunnittelu ei maksa mitään.
    (minä tykkään tuosta omavaraisuus asiasta:ostan ja säilön kellariin,metsistä ja omat marjat pakkaseen,joita nyt urakalla syömme,ison kupillisen päivässä;)=omavaraisuutta erilailla=leivon leipää,kahvileipää,ym,ruuat teen alusta loppuun itse/tai isännys,ja ruokahävikki erittäin harvinaista:)
    Oikein HYvää alkanutta uutta vuotta!
    Kiitos ihanasta ja paljon ideoita antavasta menneestä vuodesta! (2019)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Liisa! Ihana, että olet viihtynyt blogini parissa. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  5. Arvostan sitä, että olette koko perheenä innostuneet puutarhanhoidosta sekä omavaraisuusideasta. Kunnioitettava tavoite. Minun mieheni ei ole juurikaan kiinnostunut puutarhanhoidosta, mutta toki, jos tarvitsen apua, hän sitä antaa. Onnea tällekin vuodelle :) Aivan ihana on puutarhanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinulle!<3

      Poista
  6. Aurinkopaneeleista ois kiva lukea esittelyä, vai onkos sellainen jo ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkopaneeleista esittelyä ja tähän astisia kokemuksia löydät täältä http://puutarhahetki.blogspot.com/search/label/aurinkopaneelit :)

      Poista
    2. Kiitos, nuo tekstit olinkin jo lukenut :) Toivoisin sellaista teknisempää Esittelyä. Mistä ostitte? Asensitteko itse? Oliko helppo asennus? Onko teillä invertteri? Entä millainen akusto? Ja syötättekö sähkön koko paneelista omaan sähkökaappiin vaiko joihinkin tiettyihin kohteisiin :)

      Poista
    3. Ok! Palaan asiaan jossain postauksessa.:)

      Poista
  7. Onpa tuossa puuhaa jo kerrassaan! Onnea puuhiinne ja aurinkoista talvea ja alkukevättä, jotta saatte aurinkoenergiahyödyt käyttöön :)

    VastaaPoista
  8. Meille on vasta tulossa aurinkopaneelit. Aurinkokeräimet ovat kyllä olleet jo yli kymmenen vuotta lämmittämässä käyttövettä. Ovat maksaneet itsensä jo moninkertaisesti takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita aurinkokeräimiä minäkin olen miettinyt, mutta vielä niiden hankinta ei ole ajankohtaista.:)

      Poista
  9. Hyviä suunnitelmia tulevaan puutarhakauteen.

    VastaaPoista
  10. Menestyksellistä ja satoisaa uutta puutarhavuotta!
    Sinulla on niin kaunis ja siisti hyötypuutarha, voin vain huokailla ihastuksesta.
    Mielenkiintoista lukea omavaraisuudesta ja siihen aktiivisesti pyrkimisestä. Itsekin toki omavaraisuus edellä yritän mennä mutta esimerkiksi juuri nyt kanat menivät lakkoon ja munat pitää hommata rekojakelusta tai marketin hyllyltä.

    Tomaatinsiemeniä onneksi ymmärsin viime kesänä jemmata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti kanojen lakko loppuu pian. Oikein hyvää ja satoisaa puutarhavuotta sinullekin!

      Poista
  11. Tiiu, teillä on niin kaunis puutarha, että ihan odotan mitä saatte taas tänä kesänä aikaan. Mielellään lukisin postauksen kesäkukkien kasvatuksesta. Mitä laitat itämään ja milloin, sekä parhaat vinkit aiheeseen. Minullakin on sama tavoite, mutta viime kesänä onnistuin surkeasti kesäkukkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Viime vuonna kasvattamistani kesäkukista olen ensi viikolla postaamassa koostetta, jossa käyn niitä lyhyesti läpi. Kylvöajat löydät esim. täältä: http://puutarhahetki.blogspot.fi/2018/01/kylvokalenteri.html. Täytyy katsoa, jos jossain vaiheessa tekisin vielä erillistä postausta kesäkukkien kasvatuksesta.:)

      Poista
  12. Te olette saavuttaneet jo ihan huikean omavaraisuustason. Tuon ylläpidossa on jo suunnitelmaa, muusta puhumattakaan. Jään innolla seuraamaan teidän puuhianne :)

    VastaaPoista
  13. Kesäkukkien talvettaminen on yksi asia lisää opeteltavien listalle. Oletko kirjoittanut siitä jotain aiemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukkien (ja muutamien hyötykasvien) talvetuksesta löytyviä postauksiani löydät täältä: https://puutarhahetki.blogspot.com/search/label/talvettaminen. Lähiaikoina postailen nyt talvetuksessa olevien kasviemme kuulumisia. Lyhyesti sanottuna meillä kesäkukat talvehtivat sisätiloissa huoneenlämmössä kasvivalojen alla, altakastelen niitä noin kerran viikossa ja tarvittaessa lisäksi sumutan niitä vedellä.

      Poista
  14. Taas oma lista kasvoi kun muistin mitä jäi kesällä tekemättä. Touhukas kesä teillä tulossa. Ihana seurata kuinka etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin jäi viime kesänä tekemättä vaikka mitä, mutta onneksi niistä voi jatkaa seuraavana.:)

      Poista
  15. Olen ihaillen seurannut blogiastasi puutarhanne eri vaiheita.
    Puuhaa teillä ensi kesänäkin riittää. Mutta kun pitää puutarhahommista, into kasvaa tehdessä.
    Kiva jäädä seuraamaan projektien etenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on ihan totta, että into kasvaa tehdessä. Jotenkin tähän hommaan hurahtaa koko ajan vain enemmän.

      Poista
  16. Ompa hauska idea nuo upotetut yrttiruukut! :)

    Tämänhetkiseen taloon ei enää kannata moisia investoida, mutta aurinkopaneelit ja -keräimet ovat hankintalistalla heti kun päästään lopulliseen osoitteeseen.

    VastaaPoista
  17. Nostan hattu, teillä on esimerkkipiha siitä, ettei tarvitse olla hehtaaritolkulla maata, jo pienelläkin alueella pystyy tekemään paljon tulosta kun vaan haluaa. Tärkeää on myös tuo lapsille opettaminen samalla. Tämä on kyllä inspiroiva blogi!

    VastaaPoista
  18. waude mikä suunnitelma ja uskon vakaasti, et se myös toteutuu suurelta osin! kiva kun olet jaotellut muut blogit kasvuvyöhykkeiden mukaan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ilona! Me olimme etukäteen sopineet, että tässä kuussa tosiaan jaotellaan blogit kasvihyöhykkeen mukaan.:)

      Poista
  19. Sinulla on hyötytarhat samalla pihan kaunistuksia.

    VastaaPoista
  20. Pitäisikin hommsts lisää osastpjs mehiläisile. Jaokkeesta tehtiin samana vuonna jaoke niin nyt meilläkin on kaksi pesää. Meinaa terveys reistaila niin saa nähdä miten sitä pääsee tekemään yhtään mitään ��

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...