keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Kasvihuonekuulumisia

Kasvihuoneessamme hyötykasvit ovat lähteneet jo hienosti kasvuun ja näkymät alkavat olla taas kivan rehevät. Chilit ja paprikat ovat saaneet olla isomman kasvihuoneen pienellä patiolla jo toukokuun puolelta asti, joten kasvihuoneen sisällä on ollut hyvin tilaa touhuta. Tänä vuonna kokeilen ensimmäistä kertaa munakoison kasvattamista kolmen eri lajikkeen voimin ja kovasti jännitänkin, saammeko niistä satoa. Sokerimaissit, tomaatit, kasvihuonekurkut, ananaskirsikat ja tomatillot taas kuuluvat kasvihuoneemme vakiokasveihin. 

Vasemmalla tomaattia ja sokerimaissia, takana tomatilloa, tomaattia, kasvihuonekurkkua ja ananaskirsikkaa, oikealla munakoisoa ja tomaattia.

Munakoisot ovat hyvässä kasvussa. Niiden takana näkyy tomaatteja.

Tomaatit ovat aloittaneet kukintansa ja osa niistä kasvattelee jo raakileitaan.

Myös tomatillo 'Purple' kukkii jo.

Kasvihuonekurkuista 'Emily' kasvattelee jo ensimmäisiä kurkkujaan. Muut sen sijaan availevat juuri ensimmäisiä nuppujaan.

Jos sinulla on kasvihuone, mitä sinne kuuluu?

Aurinkoista keskiviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Oli mukava nähdä ja lukea kasvihuonekuulumisia ♡ Hyvää juhannusviikkoa ♡

    VastaaPoista
  2. Kasvihuoneessasi on ihanan rehevät näkymät. Toivon hyvää satovuotta kasveillesi! Minulla ei tänä vuonna ole kasvihuonetta käytössä, mutta onneksi ulkona ainakin paprikassa on jo tulossa satoa. Tomaatin taimeni ovat edelleen kokoa mini, joten niiden suhteen en ole kovin toiveikas. Harmi, sillä ne ovat yksiä suosikkihyötykasveistani. Ehkä ostan vielä jonkun valmistaimen kaupasta. Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viime viikot ovat ainakin lämmön puolesta hellineet meilläkin chilejä ja paprikoita, jotka ovat saaneet olla pihalla yötä päivää. Aurinkoista loppuviikkoa ja satoisaa kesää!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...