tiistai 15. maaliskuuta 2022

Huonekasvien keväthuolto

Minulla on aina maaliskuussa tapana tehdä huonekasvien keväthuolto, ja viime viikon lomapäivinä siihen olikin hyvin aikaa. 

Keihäsanopinkieli oli tehnyt useita uusia versoja, joista osa jää kuvassa paksumpien, keihäsmäisten lehtien taakse. Nykyinen saviruukku alkoi käydä sille ahtaaksi, ja jaoinkin sen nyt kahteen ruukkuun.

Jokavuotiseen huonekasvien keväthuoltooni kuuluvat:
- huonokuntoisten oksien ja versojen leikkaaminen. Kasveja voi samalla myös muotoilla ja ottaa pistokkaita.
- Pölyt pyyhin lehdiltä kostealla rätillä. Osalla kasveista kuitenkin korvaan pyyhkimisen suihkussa käynnillä ja vuosi vuodelta olen lisännyt tätä suihkussa käytettävien kasvien määrää, sillä se on tosi nopea ja näppärä tapa saada kaikki lehdet puhdistetuiksi. Tällä kertaa vein suihkuun kaikki puhdistusta tarvinneet huonekasvit, jotka vain jaksoin kantaa kylpyhuoneeseen.
 
Siemenestä kasvattamani kanariantraakkipuu pääsi isompaan ruukkuun ja se kävi myös suihkussa.

- Uutta multaa lisään vanhan pinnalle kaikille niille, jotka saavat jatkaa eloaan vanhassa ruukussaan. Osalta saatan myös vähän poistaa vanhaa multaa pinnalta ja korvata sitä uudella. Todella harvoin vaihdan koko mullan uuteen.
- Vuosittain siirrän korkeintaan muutamia kasveja suurempaan ruukkuun kasvamaan. Yritän pitää mielessä, mitkä olen parina edellisvuonna siirtänyt, jotta jokainen pääsisi vuorollaan isompaan ruukkuun.
 
Kasviteline sai uutta ilmettä, kun kirjavalehtinen juoru siirtyi pois ja tilalle tuli neljäs, pistokkaasta kasvattamani marraskuunkaktus. Juoru pääsi isompaan ruukkuun ripustettavaksi amppeliin.

- Lannoitusta lisään kevään edetessä. Itse lannoitan huonekasveja loka-helmikuussa noin kerran kuukaudessa, mutta kevään aikana lisään sitä vähitellen noin yhteen kertaan 1-2 viikon välein. Mullanvaihdon jälkeen lannoitusta tosin tarvitsee miettiä vasta 1-1.5 kuukauden kuluttua.
- Keväthuollon yhteydessä saatan myös siirrellä kasveja uusille paikoille, jos epäilen, että vanha paikka on liian vetoisa, varjoisa, aurinkoinen tms. Lisäksi saatan vihersisustusmielessäkin siirtää esimerkiksi yhteensopivia kasveja omaksi ryhmäkseen.

Onko sinulla tapana tehdä vuosittainen huonekasvien keväthuolto?

Mukavaa tiistaita!

4 kommenttia:

  1. Näihin aikoihin minäkin vaihdan joillekin kasveille mullan ja suuremman ruukun, ja joitakin leikkaan pienemmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan hauskaa puuhaa lumien sulamista odotellessa.:)

      Poista
  2. Mistä löytää tuollaisia kasvitelineitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kasvitelinettä saa tilattua netistä Floretin sivuilta.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...