lauantai 26. maaliskuuta 2022

Puutarhavierailulla: Rosenlund & Aspegrenin puutarha, Pietarsaari, osa 1/2

Tänään lähdemme tutustumaan kuvien välityksellä toiseen ihanaan pietarsaarelaiseen puutarhaan, nimittäin Rosenlundin pappilassa sijaitsevaan Aspegrenin puutarhaan. Tervetuloa jälleen kukkaisalle kuvakierrokselle!

 

Aspegrenin puutarhassa monet perennat ja kesäkukat olivat parhaimmassa loistossaan vierailumme aikaan heinäkuussa.

Perennat kasvavat suurina ryhminä, joiden välissä kulkevat hiekkapolut.

Aspegrenin puutarhassa on laaja hyötytarha, ja osin hyötykasveja kasvaa myös koristekasvien seassa, kuten etualalla marjoista notkuva, rungollinen valkoherukka.

Vaaleanpunaista myskimalvaa ja oranssia päivänliljaa, joiden vieressä kasvaa sipulia.

Ison puutarhan keskellä on keltainen huvimaja.

Huvimajan ympäristöä lähempää

Aspegrenin puutarha on barokin aikakauden mukainen muotopuutarha, jossa hiekkakäytävien rajaamat istutukset ovat tarkan muotoisia.

Mm. nauhuksia ja harmaakäenkukkaa

Leveää keskikäytävää reunustavat kääpiösamettikukat ja revonhännät.

Keskikäytävältä toiseen suuntaan

Hyötykasveja saman keskikäytävän luona, mm. erilaisia papuja

Keskikäytävältä pappilalle päin

Aspegrenin puutarha on säntillisesti hoidettu.

Omenapuun alustaa värittävät liljat.

Hyötytarhan aluetta. Harjateräsverkosta tehdyssä köynnöskaaressa kiipeilevät pavut ja krassit.

Halkaistuista puunrungon pätkistä on tehty puutarhapenkkejä.

 

Seuraavalla kerralla jatkamme tutustumista Aspegrenin puutarhaan ihanan Ruusutarhan ja Raamatullisen Yrttitarhan parissa. Tervetuloa mukaan silloinkin!

Iloista viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Kiitos vierailusta! Mielenkiintoista on havaita, miten avoin puutarha on aidattu erilaisin korkein rakennelmin. Antaa varmasti hyvän suojan tuulelta ja kylmältä Pietarsaaren korkeudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Tuo on ihan totta, muurit ja muut rakennelmat tuovat hyvin suojaa.

      Poista
  2. Voi tuo on niin kiva ja inspiroiva puutarha! Käyn joka vuosi, yleensä touko-kesäkuussa ja elokuussa. Olisi kiva käydä myös keskikesällä, kun vaan ehtisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan ihana paikka! Itse kävin viime kesänä siellä ensimmäistä kertaa, mutta pakko on käydä uudestaankin, kun siellä suunnalla joskus liikumme.:)

      Poista
  3. Kiitos näistä inspiroivista vierailuista !

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...