perjantai 11. maaliskuuta 2022

Kevätpuuhia puutarhassa ja kauriskuulumisia

Minulla alkaa olla kovasti jo kevättä rinnassa ja sormet syyhyävät puutarhapuuhiin. Vähän tätä kevätinnostusta helpottaa sisällä esikasvatettavien taimien kanssa puuhastelu, mutta nyt aurinkoisina päivinä on ollut ihana touhuta vähän jo puutarhassakin.  

Alppiruusuisuista ja havuista ne, jotka jo ylettyvät hangen pinnalle, saivat juuttikangassäkit suojaamaan kevätahavalta. Takana näkyy tonttiamme kiertävä riistanauha, jonka toivomme estävän metsäkauriita tulemasta puutarhaamme.

Viime viikolla täälläkin oli plussakeliä ja aurinkoisia päiviä, ja mies levitteli talven aikana takasta kertyneet tuhkat hangelle toisaalta nopeuttamaan sulamista, mutta toisaalta myös toimimaan kalkin korvikkeena. Lisäksi kevään edistämishommiakin oli pakko tehdä. Kaivelimme nimittäin esiin muutamien isojen kivien kulmia ja muita tummapintaisia kohtia, jotta lumet lähtisivät sulamaan niiden luota nopeammin. Myös puutarhan ikivihreiden kasvien varjostaminen on nyt ajankohtaista, ja kävinkin levittelemässä juuttikangassäkit kaikille hangen alta esiin pistäville havuille ja alppiruusuille, lukuunottamatta kahta suurta katajaa ja suurinta tuijaa, joita ei enää koon vuoksi saa peitettyä. Linnunpöntöt taas puhdistimme uusia asukkaita varten, ja muutama uusi pönttökin pitäisi vielä hankkia.

Tuhka nopeuttaa lumien sulamista ja toisaalta myös kalkitsee maata ja tarjoaa kasveille ravinteita.

Postailin aiemmin metsäkauriista, jotka olivat löytäneet nyt ensimmäistä kertaa puutarhaamme. Levittelimme ensin puutarhaamme mm. heijastimia, hiuksia sukkahousupussukoissa ja oksissa välkehtiviä cd-levyjä. Niistä ei kuitenkaan ollut kunnolla apua, mutta sen jälkeen, kun ympäröimme tonttimme keltaisella riistanauhalla, kauriit ovat pysyneet poissa. Jälkien perusteella ne ovat käyneet tontin takarajan luona kiertelemässä, mutta jatkaneet sitten matkaansa takaisin metsään. Toivottavasti ne nyt pysyisivätkin edelleen poissa puutarhastamme!

Kesäkeittiömme lämpenee aurinkoisina päivinä jo mukavasti aurinkoilmalämmittimen avulla. Siellä onkin ollut hauska käydä istuskelemassa puutarhassa touhuamisen lomassa ja haaveilla tulevasta keväästä ja kesästä. Kunhan kelit vielä vähän lämpenevät, hankin sinne ruukkuihin tetenarsisseja ja muita kevääntuojia.

Minkä verran lunta teilläpäin on?

Hauskaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...