keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Ruukkuistutuksia oleskelualueelle

 Yhteistyössä Huiskula
 
Kasvihuoneen edustan oleskelualue on meillä ahkerassa käytössä kasvukauden aikaan. Kukkivaan Penkkiin olen jälleen suorakylvänyt kesäkukkia, mutta niiden väriloistoa saa vielä odottaa tovin, joten ajattelinkin tuoda alueelle kaunista kukintaa pienen ruukkupuutarhan muodossa. Tykkään koristeheinien ja kesäkukkien yhdistelmästä, ja näihinkin ruukkuihin päätyi molempia.

Violetti ja valkoinen tähtisilmä ovat saaneet kaverikseen kellanhohtoisen saran 'Alata'.

Etualalla tähtisilmiä ja sara 'Alata', takana olevassa ruukussa tähtisilmien lisäksi on toinen sara ja ihanan punainen riippapelargoni.

Kasvihuoneen oleskelualuetta vähän kauempaa. Edellisten kuvien ruukut ovat kasvihuoneen oikealla puolella, vasemmalla on mm. ämpäriperunoita ja talvettamani verenpisara.

Oletko sinä jo tehnyt kesäkukkaistutuksia?

Iloa ja aurinkoa päivääsi!

11 kommenttia:

  1. Silmää hivelevän kauniita istutuksia.
    Olen ainoastaan nostanut vanhat pelargonit, vaahtera-auliot ja verenpisarat terassille. Niitä on niin runsaasti, että ajattelin mennä tämän kesän niillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin on terassilla vanhat pelargonit ja verenpisarat.

      Poista
  2. Ajattelin juuri tuota tähtisilmä ja joku sara istutusta tehdä, kunhan saan vietyä "uudelle" parvekkeelle ruukkuja. Eli ensi viikolla joskus. Jos sitten vielä löytyy kasveja :)

    VastaaPoista
  3. Vielä en ole kesäkukkaistutuksia tehnyt, odottelen lämpimämpiä säitä. Puutarhalla on mukava kierrellä ajan kanssa ja suunnitella kasviyhdistelmiä. Heinät tulevat olemaan mukana omissa istutuksissanikin.

    VastaaPoista
  4. Nätit tuli.
    Täällä on öisin ollu lähellä nollaa, ei uskalla vielä laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin nuo ovat olleet kylminä öinä kasvihuoneessa. Onneksi nyt lämpeni, niin ei tarvitse enää kantaa edestakaisin.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...