keskiviikko 24. helmikuuta 2021

DIY: Jäätaidetta

Viime viikolla oli jälleen yli kymmenen pakkasasteen päiviä täälläkin. Aikaisempina vuosina olemme tehneet erilaisia jäälyhtyjä ämpäreissä ja myös jäädytettyjä kukkakoristeita puutarhaan. Myös jäätyneet saippuakuplat on kokeiltu. Tänä vuonna lapset olivat huomanneet päiväkodin pihalla jäädytettyjä "tiiliä", ja niinpä kokeilimmekin nyt niiden jäädytystä maitotölkeissä. 

Tölkkien pesun jälkeen täytimme tölkit vedellä, mutta jätimme noin kolme senttimetriä vajaiksi, jotta vedellä on tilaa laajentua jäätyessään. Osaan tölkeistä sekoitimme veden sekaan elintarvikeväriä. Tähän sopisi väriaineeksi vaikka säilykepunajuuren liemikin tai muu vastaava, mutta ajattelin, että suojasäällä se voisi lasten leikeissä sotkea vaatteet. Sitten tölkit pääsivätkin ulos yön yli jäätymään, ja seuraavana päivänä oli aika kuoria tölkit pois jäätiilien päältä. Pidimme tölkkejä hetken lämpimässä vedessä, jolloin ne oli helpompi poistaa jäätiilien ympäriltä.

Jäätiilistä tehty lyhty
 

Jäätiilistä lapset tekivät värikkään lyhdyn, ja riittipä niitä myös lumilinnan koristeeksi. Lumilinnan jäätiilet tosin tuppaavat siirtyä joka päivä ympäri pihaa sen mukaan, mitä lapset milloinkin leikkivät. Jäätiilet ovatkin sen verran monikäyttöisiä ja erittäin helppoja tehdä, että tulemme varmasti jäädyttämään niitä tulevinakin vuosina.

Oletko sinä tehnyt jäätiiliä tai muita jäädytettyjä koristeita pihalle?

Kivaa keskiviikkoa!

14 kommenttia:

  1. Lystikkään näköisiä jäätiiliä! Kivan värikkäitä <3

    Joskus jäähdytin jäätiiliä. Laitoin niihin tulppaaneja ja niistä sievän näköisiä.

    Jäälyhtyjä jäädytä joka talvi. Joskus laitan niihin ruusuja. <3

    Kauniita helmikuun päiviä sinne koko jäätiilitehtaan porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minullakin oli kukkia tarjolla tiiliä varten, mutta eivät kelvanneet lapsille.:D Kaunista helmikuun loppua!

      Poista
  2. Kauniita, en ole koskaan tehnyt mitään jäälyhtyjä mutta ehkä tulevina vuosina kun lapsenlapset on mukana.

    VastaaPoista
  3. Hienot jäätiilet!
    Me joskus jäädytimme sankoissa jäälyhtyjä ja useamman kerran olen kärrännyt hevosten vesipaljuun jäätyneen jättilyhdyn pihan puolelle. Niissä onkin ollut koristeena heinänkorsia ja muuta roskaa mitä ponin suusta on veteen tippunut. Joskus jäniksenpapanoitakin sinkoutunut vesipyttyyn ja päätynyt lyhtyyn :D

    VastaaPoista
  4. Kivalta näyttävät. Värit tekevät niistä niin upeita. Meillä on täällä kaupungilla sellainen yhteisöllinen jääveistos, johon kaupunkilaiset voivat tuoda jäätiiliään. Se on aika hieno, jo usean metrin korkuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuollainen jääveistos on varmasti tosi näyttävä!

      Poista
  5. Kiva idea. Pienillä jutuilla saa kaunista aikaiseksi.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...