tiistai 18. elokuuta 2020

Kasvihuoneessa

Tänä vuonna olen onnistunut kasvihuoneemme sadon kanssa paremmin kuin koskaan ennen. Vaikka chilit ja paprikat joutuivatkin pihalle kirvojen vuoksi jo heti alkukesästä, tomaatit ja kurkut sen sijaan tekevät runsaampaa satoa kuin aiempina kesinä. Yksi syy tähän on se, että mielestäni olen saanut kastelun hoitumaan tällä kasvukaudella tasaisemmin kuin aiemmin, ja epäilen lannoituksenkin osuneen nyt entistä paremmin kohdilleen. Tomaattien ja kurkkujen suhteen olemmekin olleet nyt omavaraisia jo useita viikkoja, ja huolimatta siitä, että tykkäämme kaiken muun käytön lisäksi myös napostella niitä mm. välipalana, niitä jää nyt ensimmäistä kertaa runsaasti yli myös säilöntään. Maissitkin kasvattelevat lupaavasti tähkiään ja myös tomatillojen hedelmät ovat hyvässä kasvussa.

Tomatillo 'Purple' kasvattelee edelleen satoaan. Tänä vuonna tomatilloja näyttäisi tulevan paljon enemmän kuin edellisenä, joten toivottavasti saan näitäkin säilöttäväksi asti. Ainakaan meillä päin tomatilloja ei kaupasta tahdo löytyä, ja meillä koko perhe on rakastunut mm. tomatillosalsaan, joten olisi ihana, jos sitä saisi vielä talvellakin.

Vasemmalla tomatillot, niiden takana maissit, kasvihuoneen takaosassa tomaatit ja viiniköynnös 'Zilga', oikealla kurkut.

Tänä kesänä kurkkujakin on tullut paremmin kuin aiempina vuosina, ja niitä on säilötty jo muutamaan otteeseen.

Sokerimaissi 'Golden Bantam' kasvattelee tähkiään.

Tomaatteja olen käynyt parin viime viikon aikana keräämässä kulhollisen jo päivittäin tai vähintään joka toinen päivä.

 

Yhden illan tomaattisatoa. Tänä vuonna kasvatan paria poikkeusta lukuun ottamatta ainoastaan kirsikkatomaatteja.

Jos kasvihuoneessa on tänä kesänä mennyt hyvin, suurta iloa tuottaa myös sen ympäristö. Meillä nimittäin kasvihuoneen edusta on kokenut tämän kesän aikana suuren muutoksen liuskekivilaatoituksen myötä, ja postailenkin aivan lähiaikoina kuvia tästä alueesta.

Iloa päivääsi!

8 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että kasvihuoneessa on ollut onnistunut vuosi. Tuo tasainen kastelu ja riittävä lannoitus ovatkin varmasti avaintekijöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta. Aiempina vuosina kesälomareissut ovat olleet haasteellisia kasvihuoneen kannalta, mutta tänä vuonna ei pitkiä reissuja tullutkaan tehdyksi.

      Poista
  2. Herkullisen näkööne tomaattikulho. Kasvarista onki mukava hakia syätävää, ei tartte joka naksahrusta tuara kaupasta.

    VastaaPoista
  3. Kurkkuja on meilläkin tullut vähän liikaa. Nyt alkaa lehdet menemään kurkussa vaaleiksi. Olen lannoittanut multaa, mutta satoa on tullut niin hirveästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on nyt alkanut osa kurkun lehdistä vaalenemaan, vaikka olen lannoittanut niitä pitkin kesää.

      Poista
  4. On aina palkitsevaa saada satoa hyötypuutarhasta. Ja lisäksi voi valita kasvatettavaksi suosikkikasveja kuten teillä tomatilloja. Kaikki näyttää rehevältä ja herkulliselta!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...