lauantai 30. tammikuuta 2021

Puutarhavierailulla: Ruusupuisto, Jyväskylä

Viime kesänä vierailimme Jyväskylän yliopiston kupeessa ihanassa Ruusupuistossa. Pienehköstä alasta huolimatta alueella on kaunis valikoima erilaisia ruusuja, ja lämpimänä kesäpäivänä niiden tuoksu leijui huumaavana aurinkoisessa rinteessä. Tervetuloa ruusuiselle kuvakierrokselle viime kesään!< 3

Ruusupuiston alueella on runsaasti erilaisia pensasruusuja. Monen lajikkeen nimikyltti oli tosin niin piilossa piikkisten varsien seassa, etten saanut niiden nimiä ylös.

Harisoninruusu 'Aurora' on intensiivisen keltainen.

Melko harvoin näkee keltakukkaista ruusua näin komeassa kukinnassa.

Punalehtiruusu

Alue on rinteessä samannimisellä kampuksella. Koko rinne on runsaskukkaisten ruusujen peittämä.



Toisesta reunasta rinne on pengerretty, ja komeat ruusupuskat reunustavat hiekkakäytäviä. Taustalla näkyvillä penkeillä kelpaa istuskella auringossa ruusujen tuoksun ympäröimänä.

Kerrottuja ruusulajikkeita on monia useissa eri väreissä.


Tämä vaaleanpunainen on minusta erityisen kaunis. Harmi, etten senkään lajikekylttiä löytänyt.

Koko aurinkoinen rinne on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä ruusuja. Hiekkakäytävä kulkee alueen halki keskeltä ja portaat vasemmassa reunassa.


Ruusuistutukset jatkuvat Ruusupuiston kampuksen edustalle, jossa on myös matalampia pensaita ja maanpeiteruusuja.

Samaa aluetta toisesta kohdasta

Rakennusten edustalta löytyy myös yksittäisiä ruusupensaita. Kesäkukkaistutus on tehty valkoisista daalioista ja hopeavillakosta.

Valkeat daaliat kukkivat runsaasti.

Seuraavalla puutarhavierailulla luvassa onkin rhodojen väriloistoa.

Tästä löydät vielä aiemmin esittelemiäni kotimaan puutarhakohteita:

- Pölkinvuoren Kasvimaailma, Urjala
- Jokipuisto, Kotka
- Redutti Kotkan Yrttipuutarha, Kotka
- Isopuisto, Kotka
- Sapokan vesipuisto, Kotka
- Punkaharjun Puulajipuisto
- Marketanpuisto, Espoo

Ihanaa helmikuun ensimmäistä viikonloppua!

P.s. BirdLife:n järjestämään Pihabongaukseen voi osallistua tänään ja huomenna.:)

10 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...