torstai 23. huhtikuuta 2020

Puutarhakuulumisia ja kasvihankintoja

Tämä viikko on hellinyt kauniilla, lämpimillä kevätpäivillä, ja minäkin olen puuhastellut puutarhassa päivittäin. Viime viikolla tein kevään ensimmäiset puutarhakasviostokset ja ostin myös elämäni ensimmäiset daaliat. Niitä ruukuttelin esikasvatukseen viime viikonloppuna. Toivottavasti ne lähtisivät hyvin kasvuun, sillä daaliat ovat kyllä uskomattoman kauniita kukkijoita. Parsojen istutusalue on vähitellen taas edennyt, ja toivon, että pääsisimme istuttamaan juurakot loppuviikon aikana. Nurmikkoa on meiltä hävinnyt muutama kymmenen neliötä ja vielä lisää olisi tarkoitus poistaa. Nyt maan ollessa vielä vähän kostea nurmikko onkin irronut tosi helposti, joten poisto jatkunee edelleen lähipäivinä. Tässä muutamia kuvia puutarhamme puuhastelupaikoista ja kasviostoksistani.:)

Kohopenkin vieressä nurmikolla on tämän hetken suurin ihastelun aiheeni. Krookukset kukkivat tässä jo kauniina, pienenä kukkamerenä. Kukkapenkeissä nuppujaan ovat avanneet vasta yksittäiset, varhaisimmat kukkijat, mutta lähipäivinä tai -viikkoina luvassa on sielläkin varmasti runsasta kukintaa, kun muidenkin nuput avautuvat.

Lidlissä (tämä ei ole maksettu mainos) kävin jälleen kasvi- ja juurakko-ostoksilla. Olen istuttanut useana vuonna näitä köynnösruusuja ja erilaisia perennan juurakoita, ja ne ovat yleensä lähteneet hyvin kasvuun ja myös talvehtineet mukavasti. Ruusuissa oli jo pieniä hiirenkorvia, joten ne laitoin ämpäreihin, joissa on pohjalla vähän vettä. Ruusuämpärit ja kärhöt kiikutin kasvihuoneeseen, samoin ruukuttamani perennan juurakot, odottamaan myöhempää istutusta.

Liljarinteen reunaan tulee puutarhapolku, sillä tähän oli jo tallautunut selvä kulkureitti. Polku myös selkeyttää istutusalueen rajaa nurmesta kauempaakin katsottuna.

Suurin tämänhetkisistä "työmaistamme" on tässä. Istutuslaatikoita tulee lisää ja niiden alue saa uuden katteen. Kivetys on tulossa Buried Pot Gardenin viereen puutarhapolulle ja kasvihuoneen edustalle, ja mahtuupa tähän kuvaan kahden uuden kukkapenkinkin alueet, joilla tosin nurmikko on vielä paikoillaan. Buried Pot Gardenin monivuotiset yrtit siistin eilen (kuva on otettu muutama päivä sitten), samoin niitä reunustavat kuukausimansikat ja laventelit, jotka ilokseni näyttävät talvehtineen hyvin ja uutta kasvuakin on jo nähtävillä.

Matalissa lavoissa olevaa mansikkamaatakin aloin siistiä, mutta homma jäi vielä kesken. Siellä on touhunnut joku muukin talven aikana (hiiri tai myyrä?), sillä parin mansikan lehtiä oli silputtu ja näiden juurella oli myös paljon pieniä papanoita.

Mehiläisetkin ovat aloittaneet kevätpuuhat puutarhassamme.<3

Ihanaa loppuviikkoa!

P.s. Blogissani on käynnissä jälleen hyvän mielen arvonta, jossa palkintona on nyt monivuotista kukkaloistoa.

26 kommenttia:

  1. Hienoja projekteja siellä meneillään. Meillä on myös istutuslaatikoita laitettu lisää. Minkä katteen olette ajatellut laittaa? Minä kävin myös Lidlissä perenna ostoksilla samalla kun teimme muitakin ostoksia. Hyviä istutuspäiviä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meille on tulossa hiekkapolut laatikoiden väleihin. Hyviä istutuspäiviä sinullekin!

      Poista
  2. Teillon pantu taas tuulemahan ihan kunnolla. Mäki kävin Littelis, mutta saalis oli palio laihempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväisin aina tarttuu erityisellä innolla pihatöihin, ne normaalisti tympeämmätkin ovat tässä vaiheessa ihania.:D

      Poista
  3. Daaliat ovat aivan upeita puutarhan kaunottaria! <3
    Keväään iloa ja valoa sinne!

    VastaaPoista
  4. Daaliat ovat ihania! Oma Eurobulbin tilaukseni saapuu tänään paikalliseen postiin, huomenna pääsen ruukuttamaan.

    Hienoja projekteja siellä, buried pot garden on mainio idea. Minkälaisia astioita käytät siihen päätyvillä yrteillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa postia sinulla luvassa! Minulla on Buried Pot Gardenissa ruukut, joista on pohja leikattu pois.

      Poista
  5. Hyvä ostossaalis! Olen asettanut itselleni ostokiellon, kun ei vanhatkaan ole vielä kellarista tulleet esille:) Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
  6. Mahtavia ostoksia :) Minäkin ostin liljoja muutamia pussillisia. Puuhakasta kevättä :)

    VastaaPoista
  7. Aika hyvä valikoima uusia kasveja. Minullakin on Liiterin kasviostoksista hyviä kokemuksia. Tänä vuonna jäi väliin.
    Onko teillä maa kosteaa? Täällä on jo aika kuivaa ja nurmikon poistaminen oli vähän pölyistä hommaa. Polkuja kannattaa kyllä tehdä sellaisiin paikkoihin, joihin ne luonnostaan muutenkin syntyvät. Kiva nähdä, miten projektisi edistyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä maa on vielä paikoitellen vähän kosteaa. Osa kohdista on meilläkin jo kuivia ja niistä nurmikon poisto on tympeämpää.

      Poista
  8. Melkoinen määrä on uutta sinulla siellä tulossa. Itselläkin odottaa muutama juurakko (Prismasta lähti mukaan) istutusta. Tuo liljarinnettä kiertävä polku on varmasti valmistuttuaan tosi hieno. Oikein odotan näkeväni siitä kuvia:) Aurinkoista loppuviikkoa !

    VastaaPoista
  9. Minäkin kävin Lidlissä ostoksilla, mukaan lähti liljoja tuota samaa valkoista siperiankurjenmiekkaa kuin sinulla.

    VastaaPoista
  10. Mahtavia puutarhapuuhia ja muutoksia. Ja ihana kasa uusia kasveja.
    Kyllä kevät on ihanaa aikaa, kun päässä surraa kaikenlaisia uudistuksia ja voimiakin riittää talven jälkeen.
    Ja polku on tosiaan järkevää tehdä siihen, mistä muutenkin kuljettaisiin. Äkkiä sitä tulee muuten kuljettua polun vierestä.
    Ihanaa tulevaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kevät on tosiaan upeaa aikaa, kun vihdoin pääsee toteuttamaan talven aikana tehtyjä suunnitelmia. Ihanaa viikon jatkoa!<3

      Poista
  11. Kivoja projekteja menossa siellä. Upeat Lidlin ostokset. Minä onnistuin Lidlin reissulla pysyttelemään vain muutamassa kasvissa. Tännekin pörriäiset ovat nyt ilmestyneet, ihanaa! Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyönteisiä onkin jo paljon liikkeellä, ensimmäiset leppäkertut näin pari päivää sitten ja perhosiakin on nyt näkynyt jo lähes päivittäin
      Mukavaa viikkoa!<3

      Poista
  12. Aika monet näyttää/kuuluu käyneet kyseisessä kaupassa ostoksilla, itse en viitsi lähteä yli 100 km edestakaisin reissulle "isolle kirkolle" :)
    Mukavaa kasvua siis tiedossa :)

    VastaaPoista
  13. Hyvältä näyttää puutarha projektit siellä.Täällä myös ainakin suunnitteilla vähän jotakin uutta projektia,mutta saa nähdä toteutuuko ;) Ihania nuo krookukset <3.. täällä ne ei kuki vielä ja ovat vähentyneet paljon..valkoiset ja keltaiset hävinnyt kokonaan.
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  14. Krookukset ovat kiitollisia, kun melko nopeasti leviävät matoksi.
    Teillä on monta rautaa tulessa. Mikäs on tehdessä, kun on hyvin suunniteltu.
    On kiinnostavaa seurata teidän projektienne etenemistä.
    Harmillinen vieras teidän mansikkalavassa. Toivottavasti se ei osaa enää takaisin.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Hyvät hankinnat ja vielä paremmat kaivaukset! Meilläkin oli maa vihdoin sulanut edes sen verran, että pääsin aloittelemaan kaivuupuuhia. Ja tänään satoi sitten lunta koko neliömetrin kokoisen komeuden päälle :D Minä en ole vielä päässyt kasviostoksille, mutta suunnitelmissa on lähiaikoina käväistä. Mehiläinen näyttää olevan ihan onnessaan krookuksessa hyöriessään. Mukavaa, toivottavasti myös aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...