lauantai 24. elokuuta 2019

Ruukkupuutarhan kesäkukkien kuulumisia

Täytyy tunnustaa, että tänä kesänä ruukkupuutarhamme on ollut huonommalla hoidolla kuin yleensä, ja lähes parin viikon kestoisen lomareissumme aikana osa ruukkuistutuksista pääsi kuivahtamaan pullokastelijoista huolimatta ikävästi. Vaikka osa kesäkukista ei enää sen vuoksi olekaan parhaimmillaan, löytyy ruukkupuutarhastamme silti kaunista katseltavaa. Minulla oli tänä vuonnakin kokeilussa itselleni uusia kesäkukkia, ja niistä osa on kyllä osoittautunut ehdottomasti kylvämisen arvoiseksi jatkossakin. Tässäpä muutama kuva ruukkupuutarhastamme!

Sini-ikiviuhkon kukinta on erikoinen, mutta todella kaunis. Se aloitti kukinnan vasta heinäkuun puolivälin seudussa.

Kukinnan edetessä sini-ikiviuhkon värit haalistuvat.

Jänönhäntääkin kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Se sai samaan ruukkuun seurakseen hauskan, raidallisen petunian.

Perunkoiso taimettui ja kasvoi nopeasti, ja alkoi kukkiakin jo kesäkuun alkupuolella. Nyt sen kukinta on jo loppunut ja kasvi on täynnä siemenkotia. Täytyy ensi vuonna kokeilla, kestäisikö kukinta pidempään, jos poistaisi vielä tarkemmin kaikki kuihtuneet kukat. Toisaalta, nyt on ainakin runsaasti siemeniä tulossa tulevia vuosia varten.:)

Petunioita kylvin taas useita erilaisia. Keräsin siemeniä viime vuonna ostamistani petunioista 'Night Sky', ja niistä kasvoi vähän pienikukkaisempia kuin viimevuotiset. Kukan pienehkö koko vielä korostuu, kun satuin istuttamaan ne samaan amppeliin todella suurikukkaisen, punaisen petunian kanssa.

Tämä violetti petunia on minusta tosi kaunis. Sen takana kasvaa samaa punaista petuniaa kuin yllä olevassa kuvassa. Oikeassa reunassa näkyy pilkahdus heinäseivästikkaissa kiipeilevää ruusupapua 'Firestorm'.

Ruukkuryhmässä ulkoporealtaan läheisyydessä kasvaa tummansinistä ja pinkkiä petuniaa, pelargoni, isosamettikukkaa 'Vanilla' F1, koruköynnöstä ja ylijäämätaimi jättiverbenaa sekä kehäkukkaa.

Lapsetkin saivat taas oman kesäkukkaistutuksensa, jossa kasvaa mm. leijonankitaa, ruiskaunokkeja ja vanhimman lapsen keväällä eskarin päättäjäisjuhlasta saama orvokki. Orvokista aiomme kerätä siemenet talteen, jotta sen jatkaa elämäänsä puutarhassamme jatkossakin.

Tähtisilmä 'Torch'-sekoituksesta on hempeän kaunis. Se pääsi viime kesän kylvökokeiluistani jatkoon, ja tätä kyllä aion kylvää ensi vuonnakin.

Kirjosalvia kuului  tämän kesän ihastuksiini. Se aloitti kukinnan varhain ja kukki todella runsaasti, mutta valitettavasti sen kuivuudenkesto osoittautui muita huonommaksi. Se kärsi lomareissumme aikana niin pahoin, ettei siitä enää ollut kukkijaksi.

 Leppoisaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Kirjosalvialla on kaunis väri kukinnossa <3

    VastaaPoista
  2. Olinkin ihan unohtanut sini-ikiviuhkon, se on niin herkän kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kokeilin sitä nyt ensimmäistä, mutta en takuulla viimeistä kertaa.

      Poista
  3. Kauniita kukkia siulla ruukussa. Ikiviuhkoa miullakin on daalian seurana.

    VastaaPoista
  4. Miltä nämä näyttäisivät hyvin hoidettuina🙄😉?
    Kivoja, raikkaita yhdistelmiä...Sini-ikiviuhkoon minäkin ihastuin.
    Tuokin että haluatte kasvin jatkavan elämäänsä siemenen kautta👏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna ruukkupuutarha jäi tosiaan vähän retuperälle. Tässä aion yrittää tsempata ensi vuonna.😊

      Poista
  5. Monta vanhaa tuttua ja yksi minulle uusi eli kirjosalvia.
    Niin kauniita kaikki.

    VastaaPoista
  6. Kauniit kukat <3 ja ikiviuhkoa minulla oli viime kesänä,mutta keväällä en saanut idätettyä niitä.
    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...