maanantai 18. tammikuuta 2021

Yhteenvetoa viime kesästä: Kesäkukat

Olen jo useana vuonna kylvänyt runsaasti erilaisia kesäkukkia etsien joukosta suosikkejani. Viime vuonna kasvatin ensimmäistä kertaa itse kaikki kesäkukkani, joko siemenistä tai pistokkaista. Monia kaunottaria onkin jo vakiintunut vuosittaisten kylvöjeni listalle, ja viime vuonnakin vastaan tuli muutamia, ihania tuttavuuksia. Tässäpä yhteenvetoa viime vuoden kesäkukkakasvatuksistani:

Tämä nimetön kehäkukka on yksi suosikeistani ja kylvän sitä vuosittain. Ensimmäiset siemenet ovat peräisin 'Orange King'-lajiketta sisältäneestä siemenpussista, mutta tämän kukka on erinäköinen. Olenkin vuosittain kerännyt aina tämän nimettömän kehäkukan siemeniä talteen, jotta niitä riittäisi minulla jatkossakin.

- laventeli: Esikasvatus. Iti hyvin, mutta kasvoi melko hitaasti ja puhkesi kukkaan vasta loppukesällä. Muutama vuosi sitten kylvämäni laventelit kasvavat meillä Buried Pot Gardenin reunassa, ja osa niistä on aina selvinnyt talvesta, osa kuollut. Rakastan laventelia, sillä se tuo mieleen lomareissut Ranskan maaseudulla. Kylvän jatkossakin, jotta saan peitettyä aukkokohdat, jos talvitappioita tulee.

- jättiverbena: Esikasvatus. Iti jälleen hyvin ja taimia riitti niin kukkapenkkiin kuin ruukkuunkin. Kukkapenkissä kasvaa korkeammaksi ja kukkii runsaammin, joten jatkossa ehkä istutan ainoastaan maahan. Kylvän jatkossakin.

- verbena-sekoitus: Esikasvatus. Sekoituksessa piti olla erivärisiä verbenoita, mutta kaikki omat taimeni sattuivat olemaan violetti-valkoisia. Matalakasvuinen, ei tarvinut tukea, kukki pitkään. Jatkoon!
 
Verbena-sekoituksesta kasvoi violetti-valkoisia kukkijoita.
 
- keijunmekko: Esikasvatus. Keijunmekko kuuluu vuosittaisten kylvöjeni listalle, mutta viime vuonna kaikki taimet lopulta kuolivat kirva-armeijan hyökkäykseen. Iti hyvin ja taimet kasvoivat voimakkaasti siihen asti. Kylvän taas tänä vuonna.

- tarhaorvokki: Esikasvatus. Iti hyvin, aloitti kukinnan jo toukokuussa. Istutin taimet ensin ruukkuun ja siirsin ne myöhemmin muiden kesäkukkien tieltä kukkapenkkiin, jossa ne jatkoivat kukintaansa pakkasiin asti. Kylvän uudestaankin.

- rusoikikukka, sekoitus: Suorakylvö. Kuuluu vakiokylvöihini. Itää hyvällä prosentilla, vaivaton kasvattaa, kukkii pitkään ja kauniisti. Hyvä kuivakukka.

- ruiskaunokki, sekoitus: Suorakylvö. Myös tätä kylvän vuosittain, ja kylväytyy meilllä myös itsestään. Todella helppo kasvattaa, vaatimaton paikan suhteen, kukkii pitkälle syksyyn. Kaunis pari rusoikikukalle.

- tuoksukaunokki, sekoitus: Esikasvatus. Iti hyvin, kukki pitkään ja kauniisti. Sekoituksessa oli violetteja, valkoisia ja vaaleanpunertavia tuoksukaunokkeja. Ehdottomasti jatkoon!
 
Tuoksukaunokki

- silkkiunikko 'Shirley': Suorakylvö. Todella helppo kasvattaa. Kauniit, punaiset kukat, joista on helppo kerätä loppukesällä siemenet talteen tulevien vuosien kylvöjä varten. Kylväytyy myös itse. Kylvän jatkossakin.

- pioniunikko, vaal.pun. ja lila: Suorakylvö. Erittäin helppo kasvattaa. Ihanat, vaaleanpunaiset tai lilat, kerrotut kukat. Myös tästä siementen kerääminen on vaivatonta, kylväytyy myös itse. Tätä löytyy puutarhastemme jatkossakin.

- petunia, sekoitus: Esikasvatus. Iti kohtalaisesti ja aivan pikkutaimivaiheessa oli herkkä mm. oikean kosteuden suhteen. Kun taimi vankistui, oli kasvatus helppoa. Kukki hyvin pakkasiin asti. Kirkkaanpunaiset ja vaaleanpunaiset itivät viime vuonna parhaiten, valkoisia taimia tuli lopulta vain yksi.

- petunia vaal.pun-valkoraidal.: Esikasvatus. Kts. edellinen.

- tarhakehäkukka 'Kinglet Yellow': Kylvän suoraan maahan syksyllä ja siirrän keväällä taimet lopulliselle paikalleen. Kuuluu vuosittaisiin kylvöihini. Todella helppo kasvattaa, käytän mm. hyötytarhassa istutuslaatikoissa kumppanuuskasvina ja tuomassa väriä. Kylväytyy myös itse. Tummankeltaiset kukat.

- kehäkukka 'Golden Emperor': Syyskylvönä kuten edellinenkin, muutenkin kuten edellinen, mutta kukat kirkkaankeltaiset.

- kehäkukka 'Orange King': Kts. kaksi edellistä. Oranssit kukat.

- kehäkukka 'Lemon Zest': Kts. kolme edellistä. Vaaleankeltaiset kukat.

- ryhmäsamettikukka 'Petite Yellow': Esikasvatus. Kauniit, vaaleankeltaiset kukat. Helppo kasvattaa. Kuuluu vakiokylvöihini. Käytän mm. hyötytarhassa kumppanuuskasvina ja tuomassa väriä.

- ryhmäsamettikukka 'Bonita': Esikasvatus. Keltaista, punertavaa ja oranssia samettikukkaa. Helppo ja vaivaton kasvattaa. Kylvän vuosittain ja istutan mm. istutuslaatikoihin hyötykasvien kaveriksi.

- auringonkukka 'Teddy Bear': Esikasvatus. Iti ja kasvoi hyvin. Matala lajike, n. 40cm korkea, suloiset, pörröiset kukat.

- isoauringonkukka, kerrottu: Esikasvatus. Iti ja kasvoi hyvin. Helppo kasvattaa. N. 2m korkea lajike, joka haarautui kauniisti ja jo yksikin kasvi teki kymmeniä kukkia.

- kirjokakkara, sekoitus: Suorakylvö. Ei itänyt. Kokeilen joskus uudestaan.
 
- leijonankita, sekoitus: Esikasvatus. Iti ja kasvoi hyvin. Kukki kirkkaan- ja vaaleanpunaisin, keltaisin sekä valkoisin kukin. Kukintaa riitti pitkään kesäkuusta alkaen. Ehdottomasti jatkoon!
 
Valkoista ja punaista leijonankitaa

- kiinanasteri l. kääpiöasteri, sek.: Esikasvatus. Melko helppo kasvattaa. Vaaleanpunaisia ja liloja kukkia, jotka ovat kooltaan melko suuria. Kukki pakkasiin asti. Kylvän uudestaan.

- kesäleimu 'Nana Compacta Beauty': Olen kylvänyt useana vuonna ja nyt vihdoin iti ensimmäistä kertaa. Taimia sain tosin vain pari, jotka molemmat olivat valkokukkaisia. Kukinta-aika jäi melko lyhyeksi. Tuskin kylvän enää uudestaan.

- tähtisilmä, sekoitus: Kuuluu jo melkeinpä vakiokylvöihini. Esikasvatus. Iti hyvin, mutta taimista kuoli jälleen esikasvatusvaiheessa noin kolmannes. Todella kaunis, violetinsävyinen kukka tummalla keskustalla. Jaksoi kukkia pitkään aina ensimmäisiin pakkasiin asti. Kylvän jatkossakin.

- kurkkuyrtti l. rohtopurasruoho: Suorakylvö. Iti hyvin, todella helppo kasvattaa, kukki kauniisti ja pitkään. Kylväytyy ilmeisesti itsestäänkin. Jatkoon!
 
Kurkkuyrtti

- aitoelämänlanka, sekoitus: Esikasvatus. Iti ja kasvoi kohtalaisen hyvin. Kukki pitkin kesää, tosin yksi kukka kestää aina tosi lyhyen aikaa. Kylvän jatkossakin.

- kelloköynnös: Esikasvatus. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa. Iti hyvin, kasvu oli voimakasta, kukki vasta lokakuun alussa. Todella kauniit lehdet. Kylvän jatkossakin.

- pensasköynnöskrassi 'Crazy Jewel': Esikasvatin. Ainoastaan punakukkaiset krassit ovat minulla itäneet tästä sekoituksesta, valkoisia ei ole tullut. Helppo kasvattaa, kukki runsaasti pakkasiin asti. Kuuluu jo vakiokylvöihini.
 
Pensasköynnöskrassi 'Crazy Jewel' kukkii matalana punaisin kukin. Sen seurana on nimetöntä oranssia pensasköynnöskrassia, tuoksuherneitä ja aitoelämänlankaa.
 
- pensasköynnöskrassi, nimetön: Esikasvatin. Pari vuotta sitten ihastuin krassiin ihan kunnolla, ja se kuuluu vuosittaisten kylvöjeni listalle. Kukkii todella runsaasti pirteän oranssein kukin pakkasiin asti.

- tuoksuherne, pun.: Esikasvatin. Kukat eivät olleet kirkkaan-, vaan tosi hennon vaaleanpunaisia. Kaunis, hyväntuoksuinen, kylvän jatkossakin.

- tuoksuherne, v.pun.: Esikasvatin. Kaunis ja hyväntuoksuinen, kukkii pitkään, helppo kasvattaa. Kuuluu jokavuotisiin kylvöihini.

- tuoksuherne, t.sin.: Esikasvatin. Kts. kaksi edellistä. Kukat eivät olleet tummansinisiä, vaan eri lilan sävyjä. Kylvän uudestaankin.

Aiemmin postasin vastaavanlaiset listat myös viime kesän tomaateista sekä chileistä ja paprikoista. Lähiaikoina luvassa on vielä yhteenvetoa viime kesän yksivuotisista hyötykasveistani.

Mitkä ovat sinun lempikesäkukkiasi?

Ihanaa uutta viikkoa!

9 kommenttia:

  1. Upea kattaus viime kesän kesäkukistasi ❤ Minulla ei ole yhtä tai muutamaa lempikesäkukkaa. Viime kesänä innostuin samettiruusujen kasvatuksesta. Tuo mielipiteet jakava kukka on kyllä yksi suosikeistani värien, helpon kasvatuksen ja kestävyyden vuoksi. Hyvää alkavaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samettiruusussa on tosiaan monta hyviä puolia. Minäkin kylvän sitä vuosittain. Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin!❤

      Poista
  2. Kokeelin leijonankitaa ensimmäästä kertaa ja ihastuun. Jotenki se aiemmin tökkii, vaikka äitee niitä tapaski aina kasvattaa.

    VastaaPoista
  3. Sinulla oli runsas määrä erilaisia kesäkukkia.
    Minä taisin ihailla eniten kelloköynnöksiä, jotka kukkivat heinäkuusta alkaen. Myös Dara koristeporkkana, unikot, tsinniat ja yrtit toimivat hyvin yhteen 'niittypenkissä' keittiöpuutarhassa. Laventelia en ole vielä kokeillut, sen säilyminen monivuotisena kiinnostaisi kovasti. Onnea tämän vuoden kylvöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania kukkia olet kasvattanut viime vuonna. Onnea sinullekin tämän vuoden kylvöihin!

      Poista
  4. Sinulla on monipuolinen valikoima kukkia.
    Minua kiinnostaisi talvettaa kelloköynnöstä, kun sillä on niin pitkä aika kukintaan, mutta aina olen syksyllä haudannut ajatuksen.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kelloköynnöksen talvettaminen on kyllä kokeilemisen arvoinen idea. Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Todella kauniita kesäkukkia! Tästä sai hieman inspiraatiota itsekin ensi kesälle. Nyt on ensimmäinen kesä, kun voin laittaa meidän puutarhaa kunnolla. En malta odottaa.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...