lauantai 2. tammikuuta 2021

Puutarhavierailulla: Jokipuisto, Kotka, osa 2/2

Viime lauantaina blogissani käynnistyi kuvakierros aivan ihanassa Kotkan Jokipuistossa. Nyt jatkamme nojatuolimatkaamme tässä ihanassa puutarhakohteessa upean lummelammen ympäristössä. Tervetuloa mukaan!

Lammessa kasvaa sekä vaaleanpunaisia että valkoisia lumpeita. Lammen reunalla polveilevat runsaat, monilajiset istutukset.

Lammen rannan luona kulkee kivetty polku, jonka reunoilla värimintut kukkivat ja koristeheinät heiluvat tuulenvireessä.

Penkillä kelpaa istuskella katselemassa lampimaisemaa. Oikealla maanpeittokasvina levittäytyvät tuiviot.

Lammen aluetta toisesta suunnasta. Valkokaiteinen kaarisilta ylittää lammen kapeimmasta kohdasta.

Lammen rannalla kasvaa mm. jaloangervoja, kurjenmiekkoja, päivänliljoja ja osmankäämiä.

Suuri tuija on näyttävä kookkaassa ruukussaan.

Kaarisillalta lammelle päin. Hopeapajut tarjoavat kauniin taustan lampimaisemalle.

Lasten mieleen oli erityisesti tämä katveinen alue lukuisine linnunpönttöineen.

Liuskekivipolulle on hauskasti siroteltu luonnonkivilohkareita.

Lammen varjoisammasta reunasta katsottuna vastaranta viheriöi ja kukkii runsaana. Vaaleanpunainen lumme on myös avannut nuppunsa.

Puiston toisesta laidasta löytyy pienempi silta, jonka  vieressä päivänliljat loistavat keltaisena kukkamerenä.

Käytävien varrelta löytyy myös mm. pensasangervoja ja muita pensaita suurina istutuksina. Kukkiessaan ne ovat varmasti näyttävän näköisiä.

Lammen toisesta päädystä kaarisillalle päin. Lampea reunustavat suuret kivilohkareet, joiden takana levittäytyvät tässä päädyssä mm. saniaiset ja koristeheinät.

Eilisessä postauksessani kyselin teidän lukijoiden toiveita tämän vuoden postausaiheiden suhteen. Jos haluaisit erityisesti lukea jostakin tietystä aiheesta tai toisaalta toivoisit vähemmän tekstejä jostain muusta asiasta, käythän kirjoittamassa toiveitasi Sinun toiveesi -postaukseen.

 Mukavaa vuoden ensimmäistä viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Jokipuisto on rehevöitynyt merkittävästi siitä, kun siellä muutama vuosi sitten kävin. Silloin se oli vielä osittain rakenteilla.

    VastaaPoista
  2. Siisti ja näyttävän näkööne paikka.

    VastaaPoista
  3. Niin tuttu puisto käyn usein lenkeilemässä etenkin kesällä hyvin kaunis.Hyvää alkanutta vuotta 2021 ❤️

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia.
    Jokipuisto, Sapokan vesipuisto ja Katariinan meripuisto ovat tuttuja, kun käymme lähes joka kesä Kotkassa.
    Oikein hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kesäisiä tuulahduksia naapurikaupungista :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...