maanantai 2. marraskuuta 2020

Unelmana omavaraisempi elämä: Opiksi tästä vuodesta

Nyt marraskuun ensimmäisenä maanaina on taas omavaraisuuteen liittyvän yhteispostauksen aika. Näitä postauksia koordinoivat Tsajut ja Korkeala. Tällä kertaa tarkoituksena on käydä läpi, mitä tästä vuodesta on tullut opituksi. Lisäksi postauksen loppupuolelta löytyy taas omavaraisuuskuulumisia.

Parsakaali 'Premium Crop' teki vielä uudet, kookkaat kukinnot tämän ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen.


Tänä vuonna hyötykasvipuolella menimme paljolti jo tutuilla kasvivalinnoilla. Suurin ahaa-elämykseni liittyi parsakaaliin, jonka unohdin sadonkorjuun jälkeen paikoilleen, ja se olikin kasvattanut lisää kukintoja. Kasvihuoneessa sain taas huomata, miten jatkuva, säännöllinen kastelu ja hoiva tekevät tomaattien, kurkkujen yms. sadosta suuremman, kun koronan vuoksi pidempi kesälomareissu jäi meiltä tekemättä eikä kasvihuone joutunut tällä kertaa pärjäämään omillaan muutamaa päivää pidempään. Vaikka matkojen aikana meillä on aina ollut erilaisia kastelujärjestelmiä viritettynä kasvihuoneeseen, parin viikon aikana kasvit ovat siltikin yleensä ehtineet kuivahtaa. Myös daalioiden kasvattamista opettelin tänä vuonna, sillä ostin niiden juurakoita viime keväänä ensimmäistä kertaa. Daaliat kukkivat kauniisti ja pitkään niin ruukuissa kuin kukkapenkissäkin, ja nyt toivon saavani juurakot talvetettua.

Kasvihuone toimii nyt tunnelmallisena oleskelutilana kevääseen asti.

Omavaraisuussuunnitelmien suhteen viimeisen kuukauden aikana ei meillä ole kovinkaan paljoa tapahtunut, vaan pääpaino pihalla on ollut tavallisissa puutarhan syyspuuhissa. Kasvihuoneesta on kasvukauden jäljet siivottu pois ja tilalle ovat tulleet syksyiset kukkaistutukset. Istutuslaatikot on siistitty, ja syyskylvötkin taas jo tein mm. pinaatin, porkkanan ja palsternakan osalta. Kukkasipuleita on päätynyt multiin reilut 20kg, ja jänissuojaverkkojen laittaminen on meneillään. Talvetettavat kesäkukat ja ananaskirsikat pääsivät sisälle kasvivalojen alle ja daalioiden juurakot autotalliin. Varasto-polttopuuyhdistelmä odottaa edelleen rakentamisen jatkamista, mutta se taitaa jäädä vasta ensi kevääseen. Ensi vuoden puutarhasuunnitelmiakin olemme jo alkaneet vähitellen miettiä, ja palailen niihin tarkemmin vielä myöhemmin.

Syyskylvöt on nyt tehty, kuvassa kehäkukan siemeniä menossa multaan.
 
Aiemmat postaukseni omavaraisuusaiheeseen yhteispostaussarjaan liittyen:
Tammikuu -20: Omavaraisuussuunnitelmia vuodelle 2020
Helmikuu -20: Kylvöt, esikasvatus ja puhdetyöt
Maaliskuu -20: Esikasvatusta edullisesti
Huhtikuu -20: Hygienia puutarhassa ja mehiläistarhauksessa
Toukokuu -20: Pölyttäjät
Kesäkuu -20: Villivihanneksia ja pohdintoja satokaudesta
Heinäkuu -20: Omavaraisuustaitoja ja -herkkuja
Elokuu -20: Sadonkorjuuta, säilöntää ja kesän rakennusprojekteja
Syyskuu -20: Herkkuja omasta sadosta
Lokakuu -20: Sadonkorjuu
Viime vuoden omavaraisuussarjan postaukset

Tässä vielä lista muista tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuvista blogeista:

Vyöhyke 1
Jovela

Vyöhyke 2
Sarin puutarhat
Oma tupa, tontti ja lupa
Harmaa torppa

Vyöhyke 3
Tsajut
Metsäläisten elämää
Rakkautta ja maan antimia
Luomulaakso

Vyöhyke 4
Korkeala

 Oikein hyvää marraskuuta!

8 kommenttia:

  1. Koronakesä meilläkin näkyi kasvimaalla. Kun oli aikaa olla enemmän kotona, kastelu oli säännöllisempää ja hoito muutenkin. Lisää tälläisiä kesiä minulle ainakin, kiitos! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan poikkeuksellisen hyvä kesä kasvimaan kannalta.

      Poista
  2. :)
    Hyvää marraskuuta,Sinulle Tiuu!

    Kaunis kasvari syysloisteessa!❄🌜

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuo kastelu ja enenevässä määrin Suomessakin esiintyvät kuivuuskaudet opettavat veden tärkeydestä puutarhassa ja samalla arvostamaan sitä, että meillä kotomaassamme on mahtavat vesivarat, ainakin vielä. Oikea kastelu on kyllä myös oma opinlajinsa, sen kun saisi vielä joskus haltuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kastelu tuppaa olemaan minunkin haasteeni, vaikka kuinka sen tiedänkin, miten tärkeää se on.

      Poista
  4. Haaveilen oikeasta kasvihuoneesta muun muassa laittamasi kuvan vuoksi, tuollaisessa talvipaikassa olisi ihana ideoida tulevaa kasvukautta ��

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...