tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kirjaesittely: Puutarhan salaisuus + arvonta

Sain pari viikkoa sitten hyppysiini Maatiaiskanasen elämää –blogin Hillevin kirjoittaman aivan tuoreen kevään uutuuskirjan, Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta (Hillevi Joutjärvi, 2020, Readme.fi, 256 sivua). Lämmin kiitos Hilleville kirjasta!



Kirjan ensimmäisessä osassa käydään läpi puutarhan merkitystä hyvinvoinnille. Asiaa pohditaan niin fyysisen kuin psyykkisenkin hyvinvoinnin kannalta. Myös eri aistien merkitystä puutarhassa käydään läpi, sillä puutarha voi tarjota kokemuksia niin näkö-, kuulo-, haju-, maku- kuin tuntoaistinkin välityksellä. Kirjassa kerrotaan lyhyesti myös puutarhan avulla voimaantumisesta. Tämän jälkeen siirrytään käsittelemään kasveista saatavaa hyvinvointia, jonka hyödyntämistä pohditaan lyhyesti myös hoitotyön kannalta.

Kirjassa on runsaasti kauniita, värimaailmaltaan herkullisia kuvia.

Toisessa osassa kirjailija kertoo puutarhan merkityksestä itselleen. Tässä yhteydessä esitellään myös lukuisia erilaisia kesäkukkia ja perennoja ja käydään läpi niiden kasvatukseen ja hoitoon liittyviä asioita kylvöistä ja pistokaslisäyksestä lähtien aina istutettujen kasvien vaatimiin hoitotoimiin asti.

Esimerkiksi liljojen osalta käydään läpi niiden kasvatukseen liittyviä perusperiaatteita ja esitellään lisäksi useita eri lajikkeita.

Kolmas osa käsittelee oman maan sadosta saatavaa onnea. Osasta löytyvät omat lukunsa niin lavakauluskasvimaalla, ruukkupuutarhassa kuin kasvihuoneessakin viljelylle. Luvuissa käydään läpi mm. kasvimaan ja ruukkupuutarhan perustamista ja hoitoa, kasvihuoneessa kasvattamisen perusasioita ja esitellään kullekin näille kasvatuspaikalle sopivia hyötykasveja kasvatusohjeiden ja -vinkkien kera.



Kirjan viiimeinen osa paneutuu kotipuutarhurin vuodenkiertoon ja esittelee kullekin vuodenajalle ominaisia puutarhapuuhia.

Kokonaisuutena Puutarhan salaisuudet on virkistävästä näkökulmasta kirjoitettu puutarhakirja, jossa kauniit, värikkäät kuvat tukevat kerrontaa ja myös kirjailijan oma persoona pääsee ihanasti esille. Kirjasta löytyy vinkkejä monien eri kasvien kasvatukseen ja puutarhan hoitoon niin aloittelijalle kuin kokeneellekin kotipuutarhurille.

Itse luin tätä kirjaa innolla ja haluankin nyt laittaa ilon kiertämään. Näiden poikkeuksellisten aikojen piristykseksi aloittamani "hyvän mielen arvontasarja" jatkuukin nyt uudella arvonnalla, jonka palkintona on tämä innostava uutuuskirja.

Voit osallistua arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- yhdellä arvalla tykkäämällä blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontapostausta
- yhdellä arvalla seuraamalla Puutarhahetkeä Instagramissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontakuvaa
 - yhden arvan voit saada lisäksi seuraamalla Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa. Mainitsethan tämän silloin kommentissasi jossain edellä mainituista kanavista.

Jokaisesta edellä mainitusta vaihtoehdosta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan neljällä arvalla. Osallistumisaika alkaa tänään ti 31.3.2020 ja päättyy su 5.4.2020. Palkinnon postitus vain Suomeen.
Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Iloa päivääsi!

45 kommenttia:

  1. Yhdellä arvalla mukana ihanassa kirja arvonnassa. Mukavaa kevään jatkoa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea arvontaan ja mukavaa kevään jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Osallistun tähänkin arvontaan kolmella arvalla :).

    VastaaPoista
  3. Wowww beautuful....love from me take care 🙏❤️💋🍀

    VastaaPoista
  4. Hyvää kirjaa kannattaa aina tavoitella. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  5. Neljällä arvalla mukana :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kiva! Minullakin on blogissani tämä Hillevin kirja arvonnassa.

    VastaaPoista
  7. Blogit.fi kautta seuraan eli yksi arpa.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Kiitos kirjani esittelystä <3 Ihanaa kevättä <3

    VastaaPoista
  9. Miälenkiintoone kirija! Yhyrellä mukana.

    VastaaPoista
  10. Mukavaa että kirjassa on IV vyöhykkeellä kuvattuja kasveja, kiitos ❤️ Kahdella arvalla mukana ��

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa.Blogisi lukijana yhdellä arvalla.��

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukaan! :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana kolmella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Puutarhakirjat on aina kivoja, joten mukana!

    VastaaPoista
  15. Mukana yhdellä arvalla 🌱🌿🌱💚🍀

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...