torstai 13. helmikuuta 2020

Palmut ja muut siemenestä kasvatetut eksoottiset huonekasvit

Kylvin pari vuotta sitten Teneriffalta ostamiani palmujen ja traakkipuun siemeniä. Lisäksi olen viime talvien aikana kylvänyt kaupan hedelmätiskiltä ostamieni granaattiomenoiden, klementiinien, sitruunoiden, satsuman ja avokadojen siemeniä. Näistä olen saanut hauskoja huonekasveja, jotka kaikki ovat erityisiä, sillä jo siementen keräysvaiheeseen ja kylvöihin liittyy rakkaita muistoja. Esimerkiksi satsuman siementä metsästimme pitkään, mutta kaikki ostamamme satsumat olivat siemenettömiä. Sitten jo asian unohdettuamme esikoisemme sattui jälleen kerran syömään yhtä ja huomasi siemenen suussaan, jolloin pääsimme kylvöhommiin.

Takana vasemmalla isompi avokadopuu, kasvipöydällä mm. sitruunat, klementiinit, satsuma ja granaattiomenat. Keskellä joulutähti, joka on viihtynyt meillä hyvin huonekasvina.

Siemenestä kylvämäni palmut ja traakkipuut ovat kasvaneet tosi hyvin, ja tarkoituksenani olisikin siirtää piakkoin ainakin kanariantraakkipuut isompaan ruukkuun.

Kanariantraakkipuut, vasemmalla avokadon lehtiä.

Avokadoja minulla on kaksi ja ne ovat jostain syystä (onko eri lajike?) kasvutavaltaan erilaiset. Toinen kasvaa vain korkeutta ja lehdet tulevat suoraan rungosta, oksia ei ole. Toisessa sen sijaan on oksat, mutta tämä kasvaa kituisammin. Sitruspuut ovat viihtyneet saviruukuissa ja ne tuntuvat olevat kastelun suhteen melko tarkkoja. Pari kertaa niistä osa on pudottanut lehtensä kuivahdettuaan lomareissun aikana, mutta ovat sitten kuitenkin toipuneet siitä. Granaattiomenat pudottavat lehtensä talveksi, joten tällä hetkellä niistä on jäljellä vain pelkät oksakiemurat. Toivottavasti ne vihertyvät taas kevään tullen.

Granaattiomenat ovat tällä hetkellä vain kiemuraisia varsia, mutta kevään tullen ne puhkeavat lehteen. Vasemmalla joulutähti, edessä sitruunapuu.

Pari vuotta sitten kylvin myös kaktuksen siemeniä, mutta niiden kasvatus epäonnistui täysin. Siemenistä vain pari iti ja nekin taimet jäivät vain parin millimetrin kokoisiksi, kunnes ne näivettyivät pois. Tänä vuonna ajattelin kokeilla kaktuksen kylvöä uudestaan.:)

Oletko sinä kokeillut kasvattaa jotain hedelmä- ja vihannesosastolta hankkimastasi siemenestä? Miten onnistuit? 

Leppoisaa loppuviikkoa!

19 kommenttia:

  1. Sinulla on siellä melkoinen kokoelma. Itse en ole koskaan innostunut tähän puuhaan kun on sitä ikkunatilaa niin vähän. Mutta esikoinen on varmasti innoissaan kun nimenomaan hänen löydöstä pääsitte istutuspuuhiin ja se on varmasti hänelle tosi tärkeä kasvi jo senkintakia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, esikoisen löytämästä siemenestä kylvetty puu on tosiaan erityinen. Toivottavasti siitä olisi iloa pitkään.

      Poista
  2. Oo, mikä kokoelma! Joskus nuorena kylvin appelsiinin siemeniä ja niitä alkoikin pari kasvaa ruukuissa. Toinen oli jo aika isokin,kunnes jostain syystä kuoli. En ole sen jälkeen asiasta innostunut. Näen niin paljon sitrus-ja muita eksoottisia puita ja pensaita siskojen puutarhoissa, että se riittää minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana, että pääset ihastelemaan eksoottisia kasveja siskojen luona. Sitrus- yms. puista tulee aina lomamatkoillakin hyvä mieli. Portugalissa olivat juuri appelsiinit kypsymässä pari viikkoa sitten lomareissumme aikana.

      Poista
  3. Hyvin o kasvatukset onnistunu. Nuarempana kasvatin muutaman kerran appelsiinipuita siämenestä. Kyllä ne muutaman vuaren hengis pysyy. Avokaaroki o tullu kokeelluksi. Just tuallaasta pitkää roitamaa kasvoo. Seki sitte kuukahti talaven aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin näistä sitruspuista pari on sellaisia, jotka talven aikana tahtovat ottaa nokkiinsa, mutta ne ovat onneksi keväisin piristyneet.

      Poista
  4. Tässä juuri yhtenä päivänä söin mandariinia ja mietin, pitäisikö tökätä siemen multaan. Nuorena kasvatin sitruspuita ja avokadoja. Kumpiakaan en tosin saanut kovin pitkään kasvatettua, ehkä vuodenpäivät maksimissaan. Tarvitsisi varmaan vähintään lisävaloa talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisävalon alla nuo minullakin kasvavat. Avokadot olivat jossain vaiheessa ilman sitä, mutta voivat kyllä nyt paremmin, kun pääsivät valoisampaan.

      Poista
  5. Ihana viidakko siellä! Meillä kasvaa itse siemenestä kasvatettu avokado sekä satsuman/klementiinin pikkutaimia. Jälkimmäiset pitäisi siirtää kukin omaan ruukkuunsa nyt viikonlopun aikana. Mukavia kokeiluja tällaiset, varsinkin onnistuessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä kokeilut ovat tosiaan hauskoja. Toivottavasti kasvisi ovat pitkäikäisiä!:)

      Poista
  6. Inspiroivaa! :) Meillä on tällä hetkellä siemenestä kasvatettu vain yksi avokado. Aiemmin on ollut muitakin, mutta niiden pitäminen hengissä on ollut paikoin yllättävän vaikeaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin nyt tuo haarautunut avokado on alkanut pudottaa lehtiään. Harmi sinänsä, sillä se olisi vehreänä kasvaessaan kivemman näköinen kuin tuo oksaton. Toivottavasti sekin taas kevään tullen virkistyisi.

      Poista
  7. Edustava lajitelma siemenistä kasvatettuja kasveja teillä.
    Näistä tekee erityisiä se, että niihin kaikkiin liittyy mukavia muistoja.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näihin liittyvät muistot ovat tosiaan erityisiä. Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  8. Vau. Kaupan paprikoista olen ottanut siemeniä ja niistä kasvattanut paprikaa, muuta en ole kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kokeilin viime vuonna kaupan paprikan siemenien kylvöä, mutta satoa en ehtinyt kasveista saada. Tänä vuonna pitäisi testata uudestaan.

      Poista
  9. Marketista ostetut Iranilaiset tuoreet Mazafati-taatelit (suorakaiteen mallinen n.400gr paketti)lähtevät hyvin itämään kun laitaa vesilasiin muutamaksi viikoksi.Paketin pohjassa merkitty milloin sato on korjattu. Esim. september 2020. Lisävaloa talvella niin hyvin kasvaa. Vielä ei ole selvinnyt miksi edellisestä kylvöstä nousseista taimista kaksi oli hyvin heinämäisiä ja hentoja, mutta myöhemmin kasvaneet lehdet olivat niitä jäykkiä ja kovia. Näiden alkuaan hentosten taimien kasvuvauhti on selvästi nopeampi kuin niiden jotka ovat heti alusta alkaen kovalehtisiä. Samasta paketista otettuja olivat. Nyt isoimpien taimien lehtien pituus jopa 90cm, mutta lehdet ovat vielä "sirkkalehtiä", jostain olen lukenut, että noin 10. lehti on ulkomuodoltaan sitten perinteinen palmunlehti...sitä odotellessa.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...