sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Puutarhavierailulla: Slottsträdgården, Malmö, Ruotsi, osa 1/4

Muutaman viime kuukauden aikana olen postaillut viimekesäisen lomareissumme puutarhakohteista, ja kierros jatkuu nyt Malmön keskustan läheisyydessä sijaitsevassa aivan ihanassa Slottsträdgårdenissa. Tämä on itse asiassa yksi omista suosikeistani  kyseisen lomareissumme puutarhakohteista. 12 000 neliömetriä kooltaan oleva Slottsträdgården on perustettu parisenkymmentä vuotta sitten ekologisen puutarha-ajattelun pohjalta. Puutarhassa on useita pieniä erityylisiä teemapuutarhoja ja lisäksi ehdottomasti kaunein hyötykasvialue, mitä koskaan olen nähnyt. Tänään luvassa on ensimmäisten teemapuutarhojen esittely. Tervetuloa mukaan aurinkoiseen linnapuutarhaan!:)


Uuden perennapuutarhan alueella iloisen värikkäät, rehevät istutukset rönsyilevät tukeilla rajatuilla istutusalueilla. Kasvivalikoimaan kuuluvat mm. kaunopunahattu, sinipallo-ohdake, ruostekukka ja erilaiset koristeheinät.

Etenkin kaunopunahattu ja sinipallo-ohdake kuhisivat kimalaisia ja muita pölyttäjiä.

Slottsträdgårdenin japanilainen puutarha on kuorrutettu tummilla kivillä, "graniittimerellä". Lankkupolut halkovat ja reunustavat aluetta. Vehreyttä tuovat mm. bambut.

Japanilaisen puutarhan katseenvangitsijana ovat kaarevat kivipaadet.

Japanilaisen puutarhan reunalla puutarhapenkin selkänoja onkin tehty muotoonleikatusta marjakuusesta.

Kuivan alueen puutarhassa kasvit on istutettu vaaleilla kalkkikivillä reunustettuihin istutusaltaisiin.

Kuivankin paikan istutus voi olla rehevän näköinen, kun kasvivalinnat ovat oikeat. Istutukset on tehty pelkkään hiekkapohjaan.

Mm. erilaiset koristeheinät ja laventeli ovat tämän kuivan paikan puutarhan peruskasveja.


Muotopuutarhassa huomio kiinnittyy kauniisti leikattuihin pallomaisiin puihin ja pensaisiin. Värimaailma on varsin hillitty, sillä kukkijoista löytyy vain violetin ja valkean sävyjä.

Puksipuupalloja, jättiverbenaa, loistosalviaa ja valkoista päivänhattua.

Jättiverbena oli tässäkin puutarhassa perhosten suosiossa. Kuvassa amiraaliperhonen.

Tässä vielä lista aiemmista viime kesälomareissumme Puutarhavierailulla-kohteista:

- Rostockin Rosengarten-ruusutarha
- Rostock Zoo:n puutarha-alueet
- Lundin kasvitieteellinen puutarha
- kokonaan kattojen päälle tehty Augustenborgs Botaniska Takträdgård
- Kielin vanha kasvitieteellinen puutarha
- Kielin yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Iloa ja valoa päivääsi! 

P.s. Vielä tänään ehdit mukaan Pihabongaukseen!:)

10 kommenttia:

  1. Nuo muotoon leikatut puksipuupallot ovat kerrassaan upeita. Tuota verbenaa pitäisi hankkia omaankin puutarhaan.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo puksipuupallot ovat minustakin komeat. Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  2. Jättiverbenaa mulla olikin joskus. Kiitos kierroksesta, Ruotsin puutarhoissa en olekaan koskaan käynyt. Seuraavaa kierrosta odotellessa!

    VastaaPoista
  3. Kivan näköisiä istutuksia, varmasti hieno retkikohde!

    VastaaPoista
  4. On ihan pakko taas kokeella jättiverbeenan kasvattamista ja laittaa niitä vaihteeksi maahan, eikä pöttiihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli viime kesänä niitä maassa ja kasvoivat kyllä vielä komeampina kuin ruukussa.

      Poista
  5. Harkiten ja ajatuksella tehty paikka! Pyöreät muodot toistuvat muotopuutarhan lisäksi myös kuivan alueen puutarhassa ja ensisilmäyksellä japanilaisen puutarhan graniittikivimeri näyttää siltä, että kivet on vain levitelty paikoilleen, mutta tarkemmin katsottuna nehän onkin tarkkaan aseteltu. Eikö tuossa pystyssä olevien kivipaasien ympärillä olekin pyörre vai valehtelevatko silmäni? Kiitos taas virtuaalimatkasta! Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivikossa on tosiaan pyörteitä. Sen tekemiseen on varmasti käytetty reilusti aikaa. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...