lauantai 29. kesäkuuta 2019

Hetki kesäkuisessa puutarhassa

Viikon aikana taas uudet ja uudet kukkijat ovat avanneet nuppunsa, ja osallistuneet värien ja muotojen leikkiin puutarhassamme. En tahdo saada tarpeekseni puutarhassa kiertämisestä, paljon lupaavien nuppujen ja jo täyteen loistoon avautuneiden kukkien ihailusta. Pionitkin ovat pian aloittelemassa kukintaansa, ja sitä odotan erityisen innolla. Minulla alkoi nyt kesäloma, joten puutarhahetkiä on vihdoinkin luvassa muulloinkin kuin vain töiden jälkeen tai viikonloppuisin. Etenkin varhaiset aamut puutarhassa ovat ihan parhaita. Tervetuloa viettämään kanssani hetki kesäkuun lopun puutarhassamme!

Puutarhassamme alkaa olla jo ihanan rehevän näköistä. Sydänpolun laidalla kärhöpylväät peittyvät vihreyteen ja nuppujakin on jo näkyvissä. Etualan turveharkkoreunuksisessa O-penkissä kukkii jo ensimmäinen jalokärhö, joka kasvaa siellä maanpeittäjänä ja toivottavasti jossain vaiheessa rönsyilee reunan ylikin. Vasemmalla edessä Puolikuun penkissä kukkii vielä särkynytsydän 'Alba', jonka vieressä himalajanjalkalehdet ovat muodostaneet kookkaat kasvustot. Oikealle jäävät Pionirinne ja Liljarinne.

Jalokärhö 'Miss Bateman' ehtii jalokärhöistä aina ensimmäisenä kukkaan, sillä se kasvaa maanpeitekasvina ja sen versot talvehtivat lumipeitteen alla. Se saakin varaslähdön kesään verrattuna muihin jalokärhöihimme, jotka kasvavat aina uusista versoista.

Pionirinteessä valeistutuksessa siirtymistään etupihan uudelle istutusalueelle odottaa isorikko, jonka valkeita kukkia värittävät aivan pikkuruiset punaiset pilkut.

Liljarinteen kaunottariin kuuluu tällä hetkellä mm. lehtoängelmä pumpulipilvimäisine kukintoineen.

Liljarinteessä idänunikko 'Perry's White' kukkii meillä ensimmäistä kertaa. Sen kukat ovat todella suuret, halkaisijaltaan lähes kämmeneni kokoiset.

Keskellä olevassa Porraspenkissä on tällä hetkellä moni kasvi parhaimmassa kukassaan. Oikealla edessä Varjoryhmässä laikkukirjokanukka 'Elegantissima' korostuu kauniisti alvejuurien keskellä katveessa. Varjoryhmän takana olevasta Kohopenkistä kurottelevat varsiaan mm. puuliljat 'Pink Palace'.

Porraspenkin ylimmällä portaalla kukkii mm. vieno enkeliperhoangervo,...

... keskimmäisellä portaalla vuorikaunokki 'Purple Heart'...

... ja alimmalla portaalla viehko keijunkukka 'Hans', jonka taustan värjää hopeiseksi ohotanmaruna 'Nana'.

Terassin luona olevassa Pensasryhmässä taitaa kuitenkin olla tämänhetkinen puutarhamme kuningatar, valkoiseen kukkapilveen peittynyt pikkujasmike 'Snowbelle'. Maanpeitekasvina kasvaa suikerovihmaa, jonka taakse jää keltajapaninangervo 'Goldflame'. Etualalla punaisena loistaa purppurahappomarja 'Admiration'.

Pikkujasmike 'Snowbelle'

 Iloista viikonloppua!

33 kommenttia:

  1. Kiitos kierroksesta tunnelmallisessa puutarhassasi, valtavan kaunista ja rauhallinen tunnelma välittyi kuvista.

    Mukavaa viikonloppua ja paljon kivoja puutarhahetkiä sinulle.

    VastaaPoista
  2. mukava aamuhetki puutarhassasi, kiitos siitä Tiiu:)) meilkin jasmikkeet alkaneet kukintansa. kuvasin niitä juur aamusta poikani syntymäpäiväviestiin, keskimmäisemme täyttää tänään 30 v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva, että pidit! Jasmikkeet ovat tosi kauniita.

      Poista
  3. Kyllä tällaisessa puutarhassa on upeaa kierrellä. Siellä sielu lepää ja aistit saavat ahmia kauneutta ja tuoksuja.
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä on soma pikkujasmike! Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Oih, miten hurmaava 'Snowbelle'! <3
    Kesän parhaita hetkiä sinne!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia kesäkuun lopun puutarhasta! Ihana 'Miss Bateman' ja kauniita ovat muutkin kukkijat. Pikkujasmikkeen ja purppurahappomarjan yhdistelmä on huikea! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Niin kaunis ja kesäinen on aamuinen kierros, jasmike on todella kaunis.

    VastaaPoista
  8. Kaunista on. :) Ihanaa, kun tänä kesänä kukinnasta pääsee nauttimaankin, kun on vähän viileämpiä jaksoja - ja välillä sataakin! Kaikki ei lakastu hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sadepäivät ovat tosiaan tehneet puutarhalle ja luonnolle hyvää ja ulkona jaksaa paremmin touhutakin, kun ei ole ihan kauhean kuuma.

      Poista
  9. Kiitos hienosta kierroksesta. Sinulla on tosiaan jo rehevää ja kukkaisaa. En yhtään ihmettele, että viihdyt puutarhakierroksilla.
    Oikein mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Onpa tuo 'Snowbelle' kaunis, samoin happomarja. Kiitos kierroksesta :)

    VastaaPoista
  11. Wonderful photos, they are all extraordinary, but especially loved the last.
    Have a nice weekend
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  12. Mukava kierros! Kaunista on ja nuo happomarjat miten kauniin värisiä. Laikkukirjokanukka on ostoslistalla ja lehtoängelmee mehästän, monesta paikasta on myyty ei oota. Kaunis tuo pikkujasmike!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Ulla! Minullakin ängelmä oli pitkään ostoslistalla, kunnes sen viime kesänä löysin. En vain kyllä nyt enää muista, mistä.

      Poista
  13. Saat kuviin hienon tunnelman, yritän päästä samaan joskus😉

    VastaaPoista
  14. Kiitos kierroksesta kauniissa puutarhassasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, että lähdit mukaan kuvakierrokselle!:)

      Poista
  15. Kiitos! Hyvää heinäkuun alkua Sinulle!

    VastaaPoista
  16. Vautsi kuinka monipuolinen ja värikäs puutarha ♥

    VastaaPoista
  17. Mieleinen kaunis puutarhakierros ja aivan ihania kukkia <3..kiitos.Mukavaa kesälomaa!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...