perjantai 31. toukokuuta 2019

Syyskylvöjen kuulumisia ja kevään ensimmäiset sadonkorjuut

Olen ihastunut syyskylvöihin, sillä ne helpottavat kevään kiireitä, mutta toisaalta myös varhentavat taimien kasvuunlähtöä. Lisäksi esimerkiksi palsternakat ja pinaatit tuntuvat kasvavan ainakin meillä paremmin kylvettynä syksyllä kuin keväällä. Viime syksynä kylvin jälleen mm. porkkanaa, palsternakkaa, pinaattia, retikkaa, tilliä ja talvivalkosipulia. Näistä kaikki ovat jo hyvässä kasvussa, ja pinaattia ’Bazaroet’ olen keräillyt pieniä lehtiä salaatteihin ja tällä viikolla ensimmäistä kertaa myös isompia lehtiä hyvän satsin. Pian pääsen säilömään pinaattia pakastimeenkin.

Ensimäisessä rivissä retikka 'Musta Pyöreä', sen takana pinaattia 'Bazaroet', jonka taakse jäävät palsternakan 'Guernsey' taimet.

Etualalla kehäkukkaa, sen takana karottiporkkanaa, sitten talvivalkosipulia 'Alexandra' ja taaimmaisena naposteluporkkanaa 'Sugarsnax 54 F1'.

Myös nokkosista olemme keränneet jo mukavasti satoa. Niitä kasvaa tonttimme laitamilla, ja olen niiden antanut kasvaa vapaasti, jotta saisimme mm. nokkoslettuja. Nokkosia pakastan samalla tavalla ryöppäämisen ja hienontamisen jälkeen kuin pinaattia.

Retiisienkin suhteen sadonkorjuun aika on jo koittanut. Niitä kylvin huhtikuun alussa ruukkuun kasvihuoneeseen, jossa ne lähtivät mukavasti kasvuun. Retiisejä en ole aiemmin kasvattanut, joten niiden maistelua meillä olikin jo odotettu innolla. Yritän jatkossakin muistaa laittaa retiisit kasvamaan jo varhain keväällä kasvihuoneen suojissa, sillä on hauska päästä jo tässä vaiheessa keräämään monia erilaisia oman puutarhan antimia.
 
Retiisejä olen kerännyt ruukusta aina pari-kolme kerrallaan, ja olemme siivuttaneet niitä esim. salaatin päälle.
 
Viikonloppuna olisi vielä tarkoitus kerätä raparperisato, tehdä niistä raparperipaistosta ja säilöä loput talven varalle.
 
Oletko sinä jo kerännyt satoa jostakin tänä keväänä?
 
Iloista viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Onnea varhaisesta sadosta! Tuota syyskylvöä täytyy todella kokeilla. Miksiköhän unohdin ostaa retiisit siemenet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syyskylvöt ovat tosiaan kokeilemisen arvoisia.:)

      Poista
  2. Hienosti ovat syyskylvösi kasvaneet! Raparperipiirakkaa ja -kiisseliä on jo tehty, raparperit saavat kasvaa vielä rauhassa, paistoksia tekee mieli myöhemminkin! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä siirsin raparperit toiseen paikkaan ja korjasin siinä rytäkässä katkenneet ruodit talteen. Raparperista saa kyllä aikaan monenmoista herkkua. Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  3. Hyvä vinkki! :) Itsekin laitoin valkosipulit syksyllä, mutta muuten jäi kylvöhommat kyllä väliin. Retiisejä laitoin keväällä heti kun pystyin, pitääkin käydä katsomassa joko ne voisi kohta korjata. Ruohosipulia on jo syöty puutarhasta, muuten on sadonkorjuut vielä edessäpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retiisit ovat kyllä näppärä varhaisen sadon saamisessa. Täytyy yrittää muistaa laittaa muut jatkossakin.:)

      Poista
  4. Enoo eres viälä kylyväny kaikkia, joten sarosta ei viälä voi puhua pitkähän aikahan. No, raparperia vois jo käyttää.

    VastaaPoista
  5. Hienoa saada aikaisin satoa. Huomasin kehäkukan. Kukkien kasvattajana kysyn, kylvätkö syksyllä muita kukkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehäkukan lisäksi ruiskaunokki on minulla kasvanut syyskylvönä hyvin. Muita kesäkukkia en ole kokeillut, mutta perennoja sen sijaan olen kylvänyt.

      Poista
  6. Hyvin sinulla on puutarha-hommat "hanskassa":)
    tuo syyskylvö ois vaan opeteltava.
    Raparperit nousee kohinalla,säilön talven varalle,ja vanhoista jos jäänyt pakkaseen...teen mehumaijalla sekamehu(muita marjoja sekan),siitä on helppo tehdä marjapuuroa+kiisseleitä:)
    Hyvää viikonloppua!

    (meillä myrsky jo kolmatta päivää,nyt ei sada)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin oli viikon lopulla kovat tuulet. Tuo onkin hyvä vinkki käyttää vanhat raparperit pois! Hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  7. Hyvällä mallilla nuo syyskylvöt ovat teilläkin.
    Raparperiä retiisejä, salaattia ja monivuotisia yrttejä on saatu meillä jo maistella. Salaattiin olen laittanut joskus myös retiisin lehtiä tai herneenvarsia joukkoon :)
    Hyvää ja lämminta kesäkuuta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Täytyykin maistaa myös noita retiisin lehtiä.:) Hyvää ja lämmintä kesäkuuta teillekin!

      Poista
  8. Hyvä idea nuo syyskylvöt. Täytyykin muistaa syksyllä kokeilla. Keväisin on tosiaan niin paljon tohinaa, että kaikki syksyllä tehty on plussaa.

    VastaaPoista
  9. Talvivalkosipulia ja tankoparsaa olemme kasvattaneet jo vuosia, muuta emme. Syksyllä piti kylvää porkkanoita, mutta niin taas jäi. Retiisiä ja salaattia voi kohta poimia sekä kurkkuja kasvarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota parsaa minäkin haluaisin kokeilla. Voi, teillä ovat kurkut jo niin pitkällä! Meillä vasta ensimmäiset kukkanuput ovat ilmestyneet.

      Poista
  10. Raparperia olen kerännyt, en muuta. Pinaatitkin kylvin vasta nyt, toivottavasti ei tule liian lämmin mistä eivät pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin voin kesänä osa pinaateista virittyi kukkaan turhan varhain sadon kustannuksella.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...