keskiviikko 29. toukokuuta 2019

DIY: Punottu elävä pajupuu

Postasin aiemmin tekemästämme elävästä pajumajasta ja mainitsin silloin, että pajuja jäi muutama vitsa yli. Niistä kokeilenkin kasvattaa elävän punotun pajupuun. Istutin pajut nyt ensin ämpäriin, jossa on reikiä pohjassa, ja siirrän kokonaisuuden myöhemmin lopulliselle paikalleen. Ohuita vitsoja olisi voinut olla tähän enemmänkin niin, että olisi laittanut aina kaksi tai kolmekin pajua vierekkäin menemään samaan suuntaan, jolloin latvasta tulisi ainakin tuuheampi. Itse laitoin kuitenkin vain yhdet, jotta sain pajut riittämään.

Punottu elävä pajupuu tällä hetkellä

Pajuja liotetaan pystyssä ensin pari vuorokautta astiassa n. 50cm syvyisessä vedessä, jonka jälkeen niistä leikataan pari senttimetriä tyvestä pois, jotta saadaan tuore imupinta. Sen jälkeen pajut tökitään ämpäriin (tai maahan) pystyyn joka toinen n. 60 asteen kulmaan oikealle, joka toinen samaan kulmaan vasemmalle. Kun pajut ovat tukevasti pystyssä, punotaan ne toistensa lomaan kerros kerrokselta.

Pajun vitsoja suositellaan istutettavaksi varhain keväällä, kun silmut eivät ole vielä puhjenneet. Itse tein tämän pajupuun 24.4.2019, joka alkoi olla viimeinen mahdollinen hetki, jos aikoi ehtiä ennen pajujen vihertymistä.

Punoessa kannattaa käyttää apuna esim. narua, nipsuja tai muuta vastaavaa, jotta pajut pysyvät halutussa asennossa. Kun kaksi kerrosta on kiinnitetty, voi alemmasta alkaa siirtää naruja/nipsuja uuteen kerrokseen, sillä aiemmin punottu pysyy paikoillaan ylempienkin narujen/nipsujen avulla.

Viimeisessä kerroksessa risteävät pajut sidotaan yhteen, jonka jälkeen katkaistaan latvat halutun pituisiksi.

Istuttamisen ja punomisen jälkeen on huolehdittava säännöllisestä kastelusta, jotta pajunvitsat lähtevät juurtumaan hyvin. Pajujen alkaessa versoa nypitään varsista orastava kasvu pois. 

Meillä pajut ovat lähteneet mukavasti kasvuun. Kesän edetessä aion leikata ja muotoilla kasvustoa ahkerasti, jotta se tekisi lisää uusia versoja ja tuuheutuisi entisestään.

Elävän pajumajan kuulumisia lupasin postailla myöhemmin lisää. Senkin pajut näyttävät lähteneen juurtumaan hyvin ja maja on alkanut vihertyä. Polku majalle on valmisteilla ja istutuksiakin sen ympäristöön olen aloittanut. Laitan kuvia lähiaikoina siitäkin, kunhan saan aluetta vielä vähän tehtyä eteenpäin.

Iloa ja aurinkoa päivääsi!

26 kommenttia:

  1. Elävästä pajusta tehdyt jutut on ihania!

    VastaaPoista
  2. Vaude miten ihana ja hyvin onnistunut kokeilu.

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno idea ja kokeilu!Onnea onnistumisesta!<3

    VastaaPoista
  4. nuo pajujutut ovat ihania.Kaunis!
    olen sanonut kymmeniä kertoja:)"paju on liian vähän arvostettu pensas,sen kuinka monikäyttöinen aju onkaan:)

    VastaaPoista
  5. Tuosta tulee kivan näköinen kunhan latva kunnolla vihertyy ja tuuhettuu. Paju on kiitollinen materiaali eläviin rakenteisiin, sillä se juurtuu helposti, kasvaa nopeasti eikä säikähdä leikkaamista. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pajusta saa tosiaan tehtyä vaikka mitä kivaa. Aurinkoista loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Kiva idea.
    Pojallani oli pajumaja. Kyllä lapset tykkäsitä siellä leikkiä.

    VastaaPoista
  7. kauniisti sidottu pajupuu, siitä tulee kyl todellinen pihan katseenvangitsija!

    VastaaPoista
  8. Kivoja nuo punotut pajut!
    Leppoisaa helatorstaita!

    VastaaPoista
  9. Mainio idea, paju taipuu moneksi! Majasta tulee myös varmasti upea!

    VastaaPoista
  10. Kiva idea! Ja käyttökelpoinen moneen kohtaan puutarhassa!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...