tiistai 6. syyskuuta 2022

Kesäkukkakimara, osa 4/4: Hyötytarhan kesäkukkia

Puutarhastamme löytyy kesäkukkia useista eri paikoista. Pelkästään kesäkukille varattuja alueita ovat mm. Kukkiva Penkki ja matalan aidan kesäkukkapenkki. Myös terassin ruukkupuutarha on kesäkukkapainoitteinen. Myös hyötytarhassa käytän kesäkukkia tuomassa väriä ja toisaalta myös kumppanuuskasviajatuksella. Osa hyötytarhan kesäkukista on myös syötäviä, ja käytämmekin niitä mm. salaateissa ja leivän päällä. Tässäpä kuvia hyötytarhamme tämänvuotisista kesäkukista!

Kurkkuyrttiä kylvin hyötytarhan vieressä olevan matalan aidan luo pari vuotta sitten, ja sen jälkeen se on kylväytynyt myös lavatarhaan. Kitken keväisin ylimääräiset taimet pois. Kurkkuyrtin kukkia olemme käyttäneet esimerkiksi salaatin koristeena, mutta vasta äskettäin huomasin, että sen lehdetkin sopivat ruoaksi, joten niitäkin pitäisi ehdottomasti maistaa.

Kurkkuyrttiä ja vaaleankeltaista kehäkukkaa 'Lemon Zest'. Kurkkuyrtin lisäksi myös kehäkukat saavat kylväytyä lavatarhan alueella itse ja liialliset taimet nypin sitten pois ja osan saatan myös siirtää muualle puutarhaan.

Isosamettikukka 'Kilimanjaro White' muistuttaa väriltään edellisen kuvan kehäkukkaa.

Tämä kehäkukka on minusta todella kaunis.

Tämän raidallisen samettikukan siemeniä sain viime keväänä yhdestä siemenkirjeestä. Sen väri sopii hyvin yhteen vieressä kukkivan tillin kanssa.

Samettikukka 'Bonita' kuuluu vakiokylvöihini.

Tässä vielä hyötytarhan yleisilmettä kesäkukkiensa kera


Iloa päivääsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...