tiistai 24. maaliskuuta 2020

Hyvän mielen arvonta 1

Nämä ovat nyt poikkeuksellisia aikoja koronaviruksen leviämisen aiheuttamien toimien vuoksi. Kontaktien välttäminen, kotikoulut, etätyöt, mahdolliset karanteenit jne. muuttavat monen arjen aivan toisenlaiseksi kuin normaalisti. Varmasti huolta, pelkoa, kuormittumista ja harmistustakin tähän aikaan liittyy. 

Meillä vanhin lapsista, ekaluokkalainen, käy nyt koulua kotona, nuorimmaisetkin ovat kotona miehen kanssa. Vähän opettelua on vaatinut, että olemme löytäneet ekaluokkalaisen etätehtäviin järkevän rytmin, mutta nyt homma sujuu jo tosi kivasti. Meillä mies hyppäsi nyt opettajan rooliin ja neuvoo lasta tehtävien tekemisessä päivällä ja valvoo, että kaikki hommat tulevat tehdyksi. Minä kuitenkin tarkistan vielä illalla lapsen kanssa tehtävät, kuuntelen lukuläksyt ja neuvon vielä niissä jutuissa, jotka jäivät askarruttamaan tai tuntuivat lapsesta vaikeilta. (Normaalitilanteessa läksyjen tarkistaminen on siis ollut minun tehtäväni, ja haluan edelleen pysyä kärryillä lapsen osaamisesta.) Itse työskentelen terveydenhuollossa, ja jos koronavirus leviää hankalaksi epidemiaksi, voi olla, että työpäivien pitenemisen vuoksi joudun jättämään blogini tauolle tai ainakin selkeästi harventamaan postaustiheyttä. Joten jos blogi ei päivity, älkää ihmetelkö, palailen kyllä linjoille heti, kun se on taas mahdollista.:)



Piristykseksi tämän erikoisen ajan keskelle ajattelin järjestää nyt ainakin kevään kuluessa (ja tilanteen pitkittyessä mahdollisesti myöhemminkin) muutamia arvontoja blogissani. Näistä ensimmäinen "hyvän mielen arvonta" alkaa tänään. Palkintona on koristeheinistä kertova Heinäopas, jonka esittelyn löydät edellä olevasta linkistä.

Heinäopas on todella kattava tietopaketti erilaisten koristeheinien valintaan ja hoitoon puutarhassa.

Voit osallistua arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- yhdellä arvalla tykkäämällä blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontapostausta
- yhdellä arvalla seuraamalla Puutarhahetkeä Instagramissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontakuvaa
 - yhden arvan voit saada lisäksi seuraamalla Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa. Mainitsethan tämän silloin kommentissasi jossain edellä mainituista kanavista.

Jokaisesta edellä mainitusta vaihtoehdosta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan neljällä arvalla. Osallistumisaika alkaa tänään ti 24.3.2020 ja päättyy su 29.3.2020. Palkinnon postitus vain Suomeen.

Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Terveyttä ja iloa viikkoosi!

36 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa tätäkin kautta!

    Tsemppiä arjen pyöritykseen. Työskentelen itsekin terveydenhuoltoalalla. Muuton myötä vaihtui työkuviotkin ja uudet kuviot ovat vieneet aikaa ja energiaa. Saa nähdä, mitä tästä koronaepidemiasta vielä tulee. Hengissä täällä toistaiseksi, mutta blogissa hiljaiseloa. Vapaa-ajat käytän uuden puutarhan ja kompostin toiminnan ihmettelyyn. =D

    VastaaPoista
  2. Melkoisia aikoja eletään ja paljon muutoksia on jouduttu perheissä tekemään..Tsemppiä sinne teille kaikille ja kovasti voimia työhösi♥ Kolmella arvalla mukana kivassa arvonnassa:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti mukana sillä kauhurinteeseen olen suunnitellut istuttavani paljon erilaisia heiniä.

    VastaaPoista
  4. Voimia sinne ja terveyttä!
    En nyt osallistu arvontaan, sillä tuo kirja löytyy jo hyllystä. Mutta ihanaa, että järjestät hyvän mielen juttuja!

    VastaaPoista
  5. Kaikki tämmöset hyvän mielen tempaukset ovat näinä aikoina niin ihania! :) Osallistun mieluusti arvontaan. Tajusin juuri, ettei puutarhassani ole lainkaan istutettuja heiniä. Siinä olisi parantamisen varaa. Voimia sinulle töihin ja kotiarkeen! Työsi tärkeys oikein korostuu nyt. Pidäthän huolta myös itsestäsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onnea arvontaan ja terveyttä ja voimia sinnekin!<3

      Poista
  6. erikoisia aikoja vietetään kotioloissa. Opas on varmaan kivaa luettavaa

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukaan Bloggerin,blogit.fi kauttta. Hyvää kevättä sinulle. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Yhyrellä mukana. Tykkään heinistä ja kirija aiheesta oliski kiva. Toivottavasti epiremia, ei äiry kauhian kovaksi.

    VastaaPoista
  9. Hienoa, että piristät kivalla arvonnalla. Sain kirjan ystävältä, joen en osallistu arvontaan.
    Tsemppiä vastuulliseen ja tärkeään työhösi. Pidähän huoli itsestäsi.

    VastaaPoista
  10. Hyvällä mielellä:)
    Hyvän mielen arvontaan osallistun!
    yhdellä arvalla mukana:))
    Mukavia kevätpäiviä,Sinulle !!
    Kiitos kun olet siellä!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa! Hyvää arpaonnea ja mukavia kevätpäiviä!

      Poista
  11. Kyllä nyt terveydenhuoltoalalla olevilta vaaditaan kestävyyttä ja voimia näinä vaikeina aikoina.Suuresti kiitän/kunnioitan Sinua Tiiu ja kaikkia alalla työskenteleviä <3
    Mukana kivassa arvonnassa 2 arvalla :)

    VastaaPoista
  12. Kiva piristys tämä arvonta. Ilman muuta mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  13. Liityin blogisi lukijaksi ja osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  14. mukavaa kun järjestät näitä arvontoja, taas mukana kahdella arvalla.
    aikamoista säätämistä monessa lapsiperheessä, hienosti Te pärjäätte yhteistuumin! nyt kaikki sosiaali- ja terveydenhuoltoaloilla työskentelevät joutuvat varmaan venymään. toivon Sinulle terveyttä ja jaksamista. blogissasi on mukavaa vierailla, mut kyl me jaksetaan odottaa uusia juttujasi, pidä vaan taukoa aina kun siltä tuntuu Tiiu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onnea arvontaan ja terveyttä ja iloa kevääseesi!

      Poista
  15. Kahdella mukana ihanassa arvonnassa! :) Täällä 2 etäkoululaista, toistaiseksi menee hyvin. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana Hyvän mielen arvonnassa. Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...