maanantai 13. toukokuuta 2019

Aurinkoterassilla

Kaupallinen yhteistyö *Preeco
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä.

Aloitimme viime kesänä terassin laajennuksen yhteydessä myös aurinkoterassin rakentamisen, mutta sen alue jäi silloin vielä hieman kesken. Vaikka aurinkoterassissa edelleen viimeistelemistä onkin, ja uima-allaskin sen vierestä uupuu, voi sillä jo viettää hyvin aikaa. *Aurinkotuolien hankinta oli tälle vuodelle ajankohtainen asia, ja sainkin esiteltäväksi uudelta blogiyhteistyökumppaniltani *Preecolta näppärät, kokoontaittuvat *Tinka-aurinkotuolit. Viime viikonloppuna sää oli lempeä ja aurinko paistoi ajoittain, joten oli hyvä aika laittaa aurinkoterassia oleskelukuntoon!


Tässä kelpaa lekotella ja pitää taukoa aina puutarhapuuhien lomassa. Lapsetkin innostuivat tuoleista ja kävivät vuorotellen köllöttelemässä. Nuorimmainen olisi käynyt tuoliin mielellään päiväunille.:) Tämä terassin osa kylpee auringossa loppuiltapäivästä ja illalla.

Taittomekanismin ansiosta tuolit menevät pieneen tilaan, mikä on selkeä etu niiden talvisäilytystä ajatellen. Meillä polyrottinkiset puutarhakalusteet ovat ulkona kesät, talvet, mutta keräämme ne katoksen alle suojaan.

Ruukkuistutukset tuovat terassille jo pientä vehreyttä ja lisäävät viihtyisyyttä. Kesällä terassi on vielä tunnelmallisempi, kun saamme sille taas ruukkupuutarhan ja yksivuotiset köynnökset kiipeilemään köynnösseiniin.

Terassin laidalle jäävän istutusalueen takaa. Istutusalueen ja aurinkoterassin välissä ovat vielä rakennushommat kesken, uima-allas tulee kuvasta vasemmalle. Kun terassi saadaan kokonaan valmiiksi, voi olla, että siirrän aurinkotuoleja vielä vähän eteenpäin nykyisestä kohdasta.

Aurinkoa ja iloa päivääsi!

15 kommenttia:

  1. Nuahan sopiivat hyvi teirän muihinki kalusteesihi. Kokohontaitettavuus o plussaa. Toivottavasti kerkiättä nuahi joskus makoolemahanki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tosiaan ovat kivasti samaa mustaa polyrottinkia kuin muutkin terassikalusteemme. Nyt täytyy ottaa ihan tehtäväksi käydä aina loikoilemassa puutarhatouhujen välissä.:)

      Poista
  2. Kivalta näyttää jo nyt ja nuo aurinkotuolit vaikuttavat oikein mukavilta. Ja isona plussana tietysti tuo kokoontaitettavuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tosiaan kätevää, että ne saa säilytettyä pienessä tilassa.

      Poista
  3. Terassinne näyttää viihtyisältä ja kutsuu nauttimaan kesäpäivästä.
    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Wau! Upeat puitteet terassilla! Nyt vaan sopivia kelejä!
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tosiaan tänä kesänä sää suosii. Aurinkoista viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Your garden is ready for summer....💚🍀💚🍀💚 love Ria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You are right. Now I'm just waiting for the warm and sunny weather. Have a lovely week!

      Poista
  6. Hienot tuolit! Tuollainen taittomekanismi on kyllä tervetullut, toivottavasti on myös kestävä. Pitääpä laittaa harkintaan :)
    Ja terassista on tulossa kyllä todella upea:) Innolla odotan, miltä se tulee kesällä näyttämään!
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin pidän näiden tuolien ulkoasusta. On ihanaa, kun terassi pikku hiljaa alkaa näyttää siltä, mitä olemme suunnittelleet. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Mukavat tuolit ja käyttö varmasti lisääntyy kun uima-allas valmistuu.

    VastaaPoista
  8. Heippa. Kivat aurinkotuolit! Mietin, saakohan selkänojat alas eli makuuasentoon, jotta tuoleissa voi köllötellä myös mahallaan. ��

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...