keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Kasvihuonekauden aloitus

Siivosimme viikonloppuna isomman kasvihuoneemme, sillä kelit ovat ihanasti lämpenemään päin. Olen yleensä siirtänyt esikasvattamiani taimia isompaan kasvihuoneeseen, kun yöpakkasia ei ole lähiaikojen ennusteessa luvassa, ja tämä alkoi olla taas ajankohtaista. Myös talvettamani pelargonit pääsivät totuttelemaan kasvihuoneeseen, ennen kuin istutan ne lopullisille kasvupaikoilleen. Isommassa kasvihuoneessamme on lämmitin, joka käynnistyy pakkasvahdin ansiosta kasvihuoneen lämpötilan pudotessa alle +10 astetta. Sen ja harsojen turvin siirränkin nykyisin taimet kasvihuoneeseen yhdellä kertaa, jolloin vältyn niiden päivittäiseltä kiikuttamiselta kasvihuoneen ja talon välillä.

Lähes kaikki jo koulimani taimet muuttivat kasvihuoneeseen. Kuitenkin kirvakaranteenissa olevat kaalit jäivät vielä tarkkailuun sisälle, sillä löysin niistä taas muutamia kirvoja. Uusia taimia vien kasvihuoneeseen sitä mukaa, kun saan niitä koulittua. Kuvan ottamisen jälkeen kasvit saivat ylleen kaksin-kolminkertaiset harsopeitteet.

Kasvihuoneen takaosassa ovat talvettamani sinisarja ja ananaskirsikat sekä kahdessa eri erässä kasvamaan laitetut ämpäriperunat, joista ensimmäisten pitäisi olla satoiässä juhannuksen aikaan.


Kaunista viikon jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Niin kivalta näyttää kasvihuoneessa. Paljon kaunista ja maukasta tiedossa.

    VastaaPoista
  2. Se on ihana hetki, kun pääsee viimein kiikuttamaan taimet kasvihuoneeseen 😊 Oikein hienolta ja mukavalta näyttää!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa aikaa kun pääsee kasveja kasvariin siirtämään. Meillä on pienimuotoista muutostyötä kasvihuoneessa tänä vuonna, joten mitään sinne ei vielä ole voitu laittaa. Mutta kohta....

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...