tiistai 17. toukokuuta 2022

Esittelyssä varasto-polttopuurakennus

Toissa syksynä aloittamamme projekti, nimittäin varasto-polttopuuyhdistelmä, alkaa vihdoinkin olla valmis! Varastopuolen saimme käyttöön jo viime syksynä, ja nyt tänä keväänä hommana onkin ollut varaston oven kahva, polttopuupuolen täyttäminen, ikkunankarmin asentaminen ja rakennuksen viherkaton kasvien istuttaminen. Keräsin viherkatolle monia erilaisia puolivarjoon tai varjoon sopivia maanpeitekasveja, ja toivon, että niistä ainakin jokin viihtyisi katon ohuessa multatilassa ja peittäisi katon kokonaan. Kaikki taimet keräsin omasta puutarhasta, joten paikkausmateriaaliakin onneksi löytyy, jos sitä jossain vaiheessa tarvitaan.

Polttopuuosiossa on ikkuna, josta voi kurkistaa tontin takana olevaan metsään. Ikkunatunneliin ajattelin myöhemmin laittaa jonkin ihanasti rönsyilevän kesäkukkaruukun roikuttamaan versojaan osin halkojen eteen.

Viherkaton teimme samalla ohjeella kuin viime vuonna sadevedenkeräyskontin viherkaton.

Viherkatolle istutin tuoksumataraa, kevätkaihonkukkaa, rönsytiarellaa, maahumalaa, rönsyansikkaa, hopeatäpläpeippiä ja alaskankleitoniaa. Ne kaikki ovat voimakkaasti leviäviä, joten siellä ne saavat taistella tilasta keskenään ja voittaja(t) toivottavasti selviää siellä talvistakin.

Postailen myöhemmin viherkaton kuulumisista, kunhan kasvit toivon mukaan juurtuvat hyvin paikoilleen ja alkavat peittää kattoa nykyistä paremmin.

Mukavaa tiistaita!

12 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...