perjantai 15. huhtikuuta 2022

Kevään ensimmäinen < 3

Nyt kun kevät on taas viimeisen viikon aikana vähitellen edennyt, minun on ollut pakko käydä puutarhassa päivittäin ihmettelemässä, mitä kaikkea ihanaa lumen alta onkaan taas paljastunut! Krookuksen ja tulppaanin piippoja meillä oli näkyvissä jo maaliskuun puolen välin jälkeen, jolloin niistä postailinkin. Ne ehtivät kuitenkin välillä hautautua uudelleen lumen alle, kunnes kelit nyt uudestaan nousivat takaisin plusasteille. Jännityksellä olen seurannut krookusten ja posliinihyasinttien nuppujen pullistumista odottaen, milloin ensimmäinen niistä avautuu. Ja tässäpä se nyt vihdoin on, kevään ensimmäinen puutarhamme suloinen kevätkukkija! < 3

Vanhin lapsista kertoi, että kaksi näistä krookuksen nupuista oli eilen iltapäivällä auringonpaisteessa ollut jo kunnolla auki, mutta töiden jälkeen illalla, kun pääsin itse tätä katsomaan, ne olivat jo ehtineet vetäytyä kiinni. Tänään vapaapäivän ansiosta pääsen kuitenkin itsekin ihastelemaan tämän Pisarasta löytyvän kevätkukkijan kauneutta.

Löytyykö sinun puutarhastasi jo kevätkukkijoita?

Ihanaa pääsiäisen aikaa!

10 kommenttia:

  1. Ihanaa kun mullasta alkaa puskea näitä ihanuuksia. Oikein mukavaa pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että tulee kevät ja kokoukset kukkivat. Meillä tosin on yli puoli metriä lunta.

    Ihanaa Pääsiäisen Aikaa Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti lumet sulavat pian teiltäkin! Ihanaa huhtikuun jatkoa!

      Poista
  3. Ensimmäiset lumikellot kukkivat! Krookuksissa, posliinihyasinteissa ja pikkusinililjassa näkyy nuppuja!

    VastaaPoista
  4. Vau, siellä kukkii jo, ihanaa! <3 Minä vielä odottelen krookuksen kukintaa, nuppuja alkaa jo onneksi näkymään. Hyvää pääsiäistä teidän koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti pian teilläkin avautuvat ensimmäiset nuput.:)

      Poista
  5. Lunta vielä reilut 60 senttiä,odotellaan toukokuulle kukkimista. Krookukset piristävät pääsiäistä.hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti lämpimät kelit jatkuisivat ja lumet sulaisivat pian teilläkin päin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...