keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Lukijan toive: Kesäkukkien talvetus ja talvetettavien kuulumisia

Syksyllä postasin talvetettavista kasveistani ja ajattelinkin nyt käydä vähän läpi niiden kuulumisia. Aprikoosi- ja persikkapuut olivat ensin loppusyksyllä kasvihuoneessa ja pakkasten tultua ne pääsivät autotalliin. Ne eivät kuitenkaan tällä kertaa oikein älynneet syksyn tuloa, vaan ruska jäi niillä kokonaan välistä ja lopulta lehdet vain kuivuivat pois. Autotallissa ne viihtyivät aluksi lehdettöminä ihan hyvin, mutta alkoivat sitten puskea hiirenkorvia jo joulun aikoihin. Vuosi sittenhän niillä oli syksyllä ruska, sitten ne olivat lepotilassa pari kuukautta ja puhkesivat seuraavaksi kukkimaan, jonka jälkeen vasta tulivat lehdet. Tällä kertaa lepotila näyttää jääneen välistä, samoin kukinta. Kun lehdet puhkesivat, toimme ne autotallista sisälle kasvivalojen alle. Aprikoosi on viihtynyt sisällä hyvin, mutta persikat ovat kituvan oloisia, vaikka olen ahkerasti niitä sumutellut ja yrittänyt pitää mullan kosteuden sopivana. Saa nähdä, miten niiden kanssa käy, sillä puiden ulosviemiseen on vielä pitkä aika.

Ananaskirsikat viihtyvät sisällä hyvin talven yli.

Tomatillot, ananaskirsikat ja chilit toin myös syksyllä sisälle talvehtimaan. Tomatillot tekivät satoa joulukuulle asti, mutta sen jälkeen ne vähitellen näivettyivät pois. Ananaskirsikat sen sijaan viihtyvät sisällä hyvin. Leikkasin ne sadonkorjuun jälkeen marraskuulla n. 15 cm pituisille tapeille ja uutta kasvua on jo runsaasti. Chileihin iskivät kirvat ja osan kasveista heitinkin sadonkorjuun päättymisen jälkeen pois. Kolme ruukkua jätin, leikkasin kasvit n. 10cm tapeille ja ne voivat kohtalaisen hyvin. Uutta kasvua on tullut ja kirvatkin ovat nyt pysyneet kurissa.

Kesäkukista talvetan tällä kertaa pelakuuta, lumihiutaletta, tulikruunua, koruköynnöstä ja murattia. Pari pelakuuta menetin, loput voivat toistaiseksi hyvin ja niistä otan taas pistokkaita. Tulikruunu ja muratti ovat myös viihtyneet huoneenlämmössä kasvivalojen alla ihan mukavasti, samoin koruköynnös. Lumihiutale sen sijaan pääsi kuivahtamaan ja sen jouduin heittämään pois.

Pelakuut siirsin syksyllä pienempiin ruukkuihin, joissa on reiät pohjassa, ja toin ne sisälle kasvivalojen alle. Meillä ei ole ikkunalautoja, eikä muutoinkaan kunnolla tilaa ikkunoiden edessä talvetettaville, joten kasvivalot ovat tarpeen. Pelakuut ja muut kesäkukat ovat hyllykössä muovitarjottimilla, joiden kautta altakastelen ne. Tarjottimien ansiosta myös kasvien siirtely on helppoa.

Vasemmalla aprikoosipuu, sen vieressä oikealla koruköynnös, etualalla yksi chileistä.

Talvetatko sinä hyötykasveja tai kesäkukkia?

Ihanaa päivää!

8 kommenttia:

  1. Hienosti ovat talvesta selvinneet! Kohti kevättä mennään:) Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
  2. Talvetuksessa on aina riskinsä, mutta sinulla näyttävät kasvit olevan hyvässä kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvetuksessa ei tosiaan aina kaikki mene suunnitellusti. Nyt ainakin toistaiseksi näyttää vielä hyvältä, joten jospa nuo pärjäisivät kevääseen asti.:)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää talvetettavien tilanne :) Täällä eteisessä voidaan mainiosti, kellarissa on monen kohdalla kysymysmerkki. Maaliskuun alussa taidan kantaa osan eteiseen heräilemään, niin ehtii vielä suunnitella paikkausta, jos sieltä on moni heittänyt henkensä. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Hyvin talvehtineet,Sinulla ihan kaikki.
    Minun pravuuri!!,on tuo kärsymimyskukka,joka teki kaksi kukkaa maanantaina ja tiistaina,ystävänpäivän viikon kunniaksi!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Mukavastihan siellä pärjäilevät sinun kukkasi . Minä talvetan pelakuita ja nyt eka kerta myös riippuvana, mutta huonolta niiden tilanne näyttää.

    VastaaPoista
  6. Hyvin ovat talvetettavasi selvinneet:) Mulla tällä hetkellä vain pari pelakuuta sekä verililjapuu talvehtimassa sisällä. Hyvin ovat tänne asti jaksaneet :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...