lauantai 7. joulukuuta 2019

7. luukku: Puutarhavierailulla: Alter Botanischer Garten, Kiel, Saksa, osa 2/2

Viime viikolla alkoi blogissani kuvakierros Kielin ihanassa, vanhassa kasvitieteellisessä puutarhassa mm. hortensioiden ja perennaistutusten parissa. Nyt puutarhavierailun toisessa osassa matka jatkuu metsäpuutarhan maisemissa. Tervetuloa viivähtämään kanssani hetki viime kesässä!

Suurien mäntyjen katveessa on hyvä paikka istahtaa nauttimaan puutarhan rauhasta. Saniaiset ja luonnonkivet ovat kaunis yhdistelmä.

Luonnonkivillä rajattu puutarhapolku on tosi siisti. Myös portaita reunustavat kivenlohkareet. Havut, koristeheinät ja saniaiset tuovat vehreää runsautta polun reunalle.

Polku kiemurtelee puiden katveeseen. Koristeheinämättäitä on kivasti ripoteltu matalan kivireunuksen päälle.

Samaa aluetta viereiseltä nurmikolta kuvattuna. Edellisen kuvan polku kulkee kuvassa keskellä olevan havupuun oksien alta.

Leveät nurmikäytävät kiemurtelevat metsäpuutarhan alueella, jossa kasvaa mm. rhodoja. Nurmikon reunat on huolella siistitty.

Ruusuja kasvaa loivassa rinteessä kaarevareunaisella alueella.

Ruusujen luota matka jatkuu edelleen rinnettä alas alppiruusujen reunustamaa käytävää pitkin. Alppiruusujen kukkiessa tämä rinne on varmasti upea.

Rhodojen kukinta-aikaan tässä on aivan ihana levähdyspaikka. Tämä  luonnonkivistä ja laudoista tehty puutarhapenkki on minusta kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis ja sopii hyvin puutarhan tunnelmaan.

Osa puutarhan rinteillä kiemurtelevista poluista on reunustettu maahan pystyyn upotetuilla tiilillä.

Puutarhassa on arboretumalue, josta löytyy erityisesti komeita havupuita.

Tätä punaruskeana loistavaa puuta hämmästelimme. Emme löytäneet sen luota nimikylttiä. Oikealla puolella oleva runko näytti läheltä tarkasteltuna olevan vain tukipilari vasemmalta kaartuvalle latvalle.

Rinteiltä alas on tehty pieniä puroja ja vesirännejä, jotka laskevat puutarhavierailun ensimmäisessä osassa esittelemääni puutarhalampeen. Tämän puron pohja on tehty noppakivistä, joista osa on jätetty koholle tuomaan ilmettä, mutta varmaankin myös keräämään suurimpia roskia.

Alter Botanischer Gartenin kiertää helposti seurattava reitti, joka palaa alkupisteeseen suloisen saksalaistyylisen mökin luo. Mökin idyllistä ympäristöä esittelinkin tarkemmin tämän puutarhavierailun ensimmäisessä osassa.

Tunnelmallista viikonloppua!

P.s. Blogissani käynnissä olevaan puutarhakirja-arvontaan on vielä pari päivää aikaa osallistua.:)

6 kommenttia:

  1. Rauhoittavia ja kauniita näkymiä.❤
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mieletön tuo punainen kaareutuva puu, kerrassaan upea! Kelpaisi tuolla käveleskellä ja nauttia olostaan.

    VastaaPoista
  3. Ihana arboretum💚 Erikoinen tuo punainen puu😮 En ole koskaan nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuo punainen puu oli uusi tuttavuus. Harmittelin, kun en nimikylttiä sen vierestä löytänyt.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...