tiistai 17. joulukuuta 2019

17. luukku: Tontun ovella

Meillä asuu talossamme pieni tonttu, jonka kodin ovi muuttuu näkyväksi aina joulukuun ajaksi. Tänäkin vuonna ovi on ollut taas lasten ihmettelyn kohteena. Erityistä kummastusta aiheutti se, että ovi on erilainen kuin ennen. Tonttu lieneekin tehnyt remonttia vuoden aikana ja uusinut ovensa siinä samalla. Tontulla on tapana jättää lapsille pieniä yllätyksiä huovasta tehtyyn joulukalenteriin, jossa jokaiselle päivälle on pieni tasku. Taskusta voi löytyä esimerkiksi tarroja, suklaakonvehdit tai leikkitatuointeja. Yleensä joulukalenterista on suuresta osasta luukkuja löytynyt muutamia palapelin paloja, joista on vähitellen joulukuun kuluessa rakentunut jokin uusi palapeli. Onpa tonttu joskus piilottanut kalenteriin kartankin, jota seuraamalla päivän yllätys on saattanut löytyä vaikka sohvan alta. Myös elokuvailtoja, piparinleipomista, pulkkamäkeä, kuusenkoristelua ja muuta yhteistä tekemistä on tonttu luukkuihin kätkenyt.



Koska talossamme asuva tonttu ilahduttaa meitä joulun odotuksessamme, vievät lapset aina aatonaaton iltana tontun ovelle lautasen, jossa on muutamia joulupipareita. Aattoaamuna pipareista onkin yleensä vain muruset jäljellä. Joulun jälkeen tontun ovi taas katoaa, mutta siitä huolimatta tonttu varmasti tarkkailee meidän touhujamme koko vuodenkierron ajan.

Asuuko teillä tonttuja? 

Iloista tiistaita!

18 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttava ovi ja tontun yllätykset on mukavia etenkin yhteiset hetket. Kyllä meillä muutama tonttu asustaa yläkerran muovilaatikossa ja alkavat kolistella juuri näihin aikoihin joka vuosi ulospääsyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt taitavat tontut olla jo ahkerasti liikkeellä.:)

      Poista
  2. Kaunis tonttu-ovi:)
    Sehän kertoo siiitä että vipinää on kun piparitkin häviää....aina yön aikana,taitavat olla "enempi yö-kukkujia"...
    Meillä Huupertti-tonttu istuu takkahuoneessa hirven sarvien päällä,Olen yllättänyt joskus piparipurkkki kädessä ??
    Asuu meiiä sitten kaksi isompaakin tonttua.OLen kuullut "kukaan muu ei laita noin kun tonttu..."..varmaan minua tarkoitti:))) (vanhoja-tonttuja)
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania tonttuja teillä.:) Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  3. Meillä jossain kolossa asuu joulu hiiri, muutamana yönä se on jyrsinyt saunan ovea,niin että kohta on lovi siinä että se pääsee saunomaan lauteille, mutta ei onnistu, laitettiin loukut oven läheisyyteen juuston kera n. viikko sitten, mutta taitaa olla niin viisas jouluhiiri, ettei ole mennyt niihin,vaan kiertänyt ne loukut kuin kissa kuumaa puuroa,ehkä juusto ei ole sen jouluruoka tänä jouluna, kinkkua pitää sit laittaa syötiksi ensi viikolla.

    VastaaPoista
  4. Ihania perinteitä teillä!Kotitontut kannattaakin pitää hyvällä mielellä.Meillä täällä kaupunkiasunnossa ei taida kotitonttua olla,mutta maalla tunnen vahvasti sen läsnäolon!Uskon,että se on juuri sellainen kuin siinä ihanassa joululaulussa,jossa se ei saa unta.On tainnut asua vanhalla maatilalla jo aikoina joina se oli vielä toiminnassa.Nyt tonttukin vain muistelee minun laillani aikoja ihania ja viettelee eläkepäiviään.😊

    VastaaPoista
  5. Meillä tonttuillaan ympäri vuoden, mutta piilossa (ainakin yritetään).:))
    Hieno joulukalenteri teillä! Kaikki tuo yhdessä puuhailu on parasta joulussa - ja te olette onnistuneet hienosti luomaan sitä joulun henkeä joulukalenterillanne. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee postauksesi ja ottaa siitä tuon idean talteen.

    VastaaPoista
  6. Hitsi, miksei meillä ole tommosta tonttuovea ja tonttua, joka noin kivoja ylläreitä järjestää... Mieluusti kurkkisin tuommoisia luukkuja. ;)

    VastaaPoista
  7. Tulipa monta kivaa ideaa lasten joulukalenteriksi. Palapelin osat korvaisivat oivallisesti suklaat ja muovihärpäkkeet.
    Meillä asuu kaksi aikuista "tonttua" läpi vuoden. Toista sentään lapsettaa jouluisin(kin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat tosiaan tykänneet kovasti tuosta kalenterista. Se taitaa olla nyt neljättä vuotta meillä käytössä. Aikuisetkin tontut ovat hieno juttu!:)

      Poista
  8. Söpö tonttuovi.
    Hienoja ja monipuolisia yllätyksiä joulukalenterissa.
    Tonttuja löytyy meiltäkin. Lienevät persoja pipareille, kun ne ovat huvenneet.
    Onneksi vielä ennättää leipoa lisää pienten apulaisten kanssa.

    VastaaPoista
  9. Nätti tonttuovi! Meilläkin on tonttuovi, mutta se on lasten takia n.170cm:n korkeudessa. Tontut haluavat hieman asuinrauhaa :D Palapeli onkin loistoidea, pitää vihjaista tontuille ensi vuotta varten. Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä tonttuovi on onneksi saanut olla rauhassa. Välillä lapset käyvät sen luona juttelemassa tontulle joululahjatoiveitaan ja vanhin on vienyt oven eteen pari kirjettä tontulle. Mukavaa joulunodotusta teillekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...