lauantai 4. toukokuuta 2019

Kevätkylvöjen kuulumisia

Aloitin kevätkylvöt jo tammikuussa, ja nyt muutaman kuukauden kylvämisten myötä taimia on kertynyt jo runsaasti. Postasin alkuvuodesta kylvösuunnitelmistani, ja hyvin olen niissä pysynytkin. Kaikki, mitä olen tähän mennessä suunnitellut kylväväni esikasvatukseen, olen myös kylvänyt. Muutama laji on  tosin jäänyt itämättä, mm. hopeavillakko, jota en ole saanut onnistumaan koskaan aiemminkaan, ja tämä olikin viimeinen yritykseni sen suhteen. Pääsääntöisesti kylvöt ovat tänä vuonna kuitenkin onnistuneet paremmin kuin viime vuonna. Iloisia yllättäjiä ovat olleet esimerkiksi ahkeraliisa, jota en viime vuonna saanut itämään, ja vesimeloni, jota kylvin itse nyt ensimmäistä kertaa (viimevuotiset taimet sain työkaverilta). Myös chilit ovat kasvaneet tänä vuonna erityisen hyvin, ja niitä latvoin reilu kuukausi sitten ahkerasti, jotta saisin tuuheat taimet. Nyt chilin taimissa onkin jo runsaasti nuppuja, osa on ehtinyt avaamaan ensimmäiset kukkansakin. Kuukausimansikat ja laventelit minulla olivat ulkona jo yötkin harson turvin, mutta nyt pariksi pakkaspäiväksi nostin ne takaisin sisälle.

Keittiön ikkunalla kasvavat mm. vasemmalla olevat tomatillot ja sini-ikiviuhkot, keskellä isotsinniat 'Graffiti' ja oikeassa reunassa tuoksuherneet. Taakse jäävät mm. puna-, kerä- ja kukkakaalit sekä goji-marjat.

Tomatilloja kasvatan nyt ensimmäistä kertaa.

Keittiön lisäksi taimet ovat vallaneet yhden makuuhuoneemme ikkunan edustan. Täällä kasvavat ylähyllyllä mm. tomaatit, chilit ja paprikat, keskellä mm. maissit, keijunmekot, lisää chilejä, basilikaa ja kasvihuonekurkut ja alimmalla hyllyllä mm. revonhännät, päivänsinit, samettikukat, kehäkukat ja jänönhännät.

Suurin osa chileistä ja paprikoista avaa jo ensimmäisiä nuppujaan. Tässä makea, oranssi suippopaprika.

Toukokuun kylvöjä ajattelin tehdä nyt viikonloppuna. Sitä ennen aion kuitenkin vielä koulia viimeiset huhtikuun kylvöistä, mm. kaskinauriit, tuoksupielukset, krassit, tuoksuherneet ja tarhakukonkannukset.

Mitä sinun kevätkylvöillesi kuuluu, jos niitä olet tehnyt?

Rentouttavaa viikonloppua!

 P.s. Kesäkuussa järjestettävästä bloggaajatapaamisesta kiinnostuneet, laittakaahan sähköpostia 5.5. mennessä osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com!:)

22 kommenttia:

  1. Oi miten komeasti jo kasvavat! Toivotaan että tulee sitten kesällä paljon herkullista satoa:) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  2. Todella suuret määrät sinulla on taimia. Niillä saa jo paljon kaikkea kaunista kesäksi. Minulla esikasvatuksessa on tänä vuonna hyvin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin niitä pääsi taas kertymään melko paljon, mutta ehkäpä pärjäänkin nyt ilman ostokesäkukkia.

      Poista
  3. ihanaa vehreyttä taimihyllyköissä, hienosti on taimet kehittyneet kasvilamppujen alla!
    minulla sisällä vain kahta erilajia basilikaa, muut ansarissa lasien alla (laitoin kuvan aamun postaukseenikin).
    mukavaa viikonloppua Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin toivon viikon päästä saavani jo jotain siirrettyä kasvihuoneeseen. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Ompas sitkeä kaveri itämään tuo hopeavillakko, joudut varmaan ostamaan. Hyviä taimia sinulla ja hyvässä kasvussa. Itsekin olen pysynyt kohtaisen hyvin kylvösuunnitelmissa. Ahkeraliisat täälläkin kasvaa, muiden muassa. Tein myös juuri postauksen taimikuulumisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minun täytyy varmaan ostaa hopeavillakko ja yrittää jatkossa pistokkaiden ottamista ja talvettamista. Täytyykin käydä lukemassa sinun taimiesi kuulumiset.:)

      Poista
  5. Kiva viidakko sielläkin :) Nuo kasvilamput ovat kullanarvoisia tällaisina harmaina päivinä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvivalot ovat tosiaan hintansa väärti. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  6. Kylläpäs teillä kasvaa kauniisti ja runsaasti! Kasvilamppu täytyy minunkin ensi kevääksi hankkia. Nyt olen yrittänyt pärjätä ikkunanedustoilla, ja tässä vaiheessa vuotta alkaa olla jo aika ahdasta :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvilamppu on kyllä hyvä hankinta. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Hyvin olet valottanut taimesi, tulee varmaan topakoita kasveja.
    Tänään katselin kylvömuistiinapanojani ja huhtikuussa ei tullut kylvettyä siementäkään. Loput basilikalajikkeet laitan lautoille vasta ensi viikon alussa. Tänään tein jo esivalmistelut, ettei työpäivän jälkeen tarvitse kuin laittaa vedet ja siemenet.
    Aioin jo kylvää porkkanaa parvekelaatikkoon, mutta siirsin sen kylvön sittenkin parin viikon päähän. Viime kesän kokeilu onnistui yli odotusten, joten nyt kylvän enemmän pieniä pyöreitä oransseja naposteltavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo naposteluporkkanat kuulostavat ihanilta! Minullakin on syyskylvönä laitettu pieniä, pyöreitä porkkanoita ja ensimmäiset niistä ovat jo itäneet. Mukavia kylvöhetkiä!

      Poista
  8. Rentouttavaa viikonloppua Sinulle :)

    VastaaPoista
  9. Hyvästi on siulla taimet kasvanu ja lisävalot on ehoton. Ensimmäisen kerran mie kylyvin ciliä ja taimia on kasvamassa, ei vielä kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisävalo on tosiaan tarpeellinen, ei meillä ainakaan valo riitä ilman sitä. Toivottavasti saat chileistä makoisan sadon!

      Poista
  10. On sulla paljon taimia.
    Hyvää kylvöintoa jatkossakin.

    VastaaPoista
  11. Ihailtavan tukevia nuo sinun taimet. Varmasti lisävalo on auttanut asiaa.
    Hyvää uutta viikkoa ja mukavia hetkiä kylvöjen ja taimien parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisävalosta on tosiaan selvä hyöty. Ennen sen hankkimista taimista tahtoi tulla tosi honteloita. Hyvää uutta viikkoa sinullekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...