Kutsuin viime kuussa puutarhaan liittyvistä aiheista edes osan aikaa vuodesta bloggaavia osallistumaan Kuopiossa järjestettävään bloggaajatapaamiseen. Tapaamisesta kiinnostuneita oli paljon huolimatta välimatkojen tuomista haasteista. Valitettavasti kaikille sopivaa ajankohtaa ei löytynyt ja osalle tuli esteitä vielä viime metreillä. Siltikin meitä kokoontui mukava viiden hengen porukka viettämään kivaa yhteistä aikaa.
Iltapäivämme alkoi kokoontumisella Kuopion keskustassa torin läheisyydessä, josta esittäytymisten jälkeen siirryimme läheiseen ravintolaan varaamalleni brunssille. Ruokailu sujui iloisissa merkeissä puutarhaa puhuen ja muutenkin kuulumisia vaihtaen.
![]() |
| Brunssiin sisältyi monenlaisia herkkuja, niin kylmiä kuin lämpimiäkin, ja sen kruunasi jälkiruokapöytä. |
Brunssilta jatkoimme matkaa ihanaan, monipuolisen valikoiman Kukkakauppa Cosmokseen, josta Sirkka oli ystävällisesti luvannut opastaa meille jouluisten kukka-asetelmien tekoa. Opastus alkoi glögi- ja piparitarjoilulla, jonka jälkeen Sirkka näytti alusta alkaen kahden erilaisen jouluasetelman valmistamisen. Ainakin itse sain monia hyviä vinkkejä, ja aion ehdottomasti kokeilla hieman vastaavanlaisten asetelmien tekoa kotonakin. Lämmin kiitos vielä erinomaisesta opastuksesta Sirkalle ja Kukkakauppa Cosmokselle!
![]() |
| Kukkakauppa Cosmoksessa viherkasvit ja muut vihersisustustarpeet ovat kauniisti esillä. |
![]() |
| Amaryllis, joulutähti, muratti ja hopealanka taipuivat osaavissa käsissä nopeasti upeaksi, perinteiseksi jouluasetelmaksi. Somisteeksi käyvät mm. kävyt, havunoksat ja kanelitangot. |
![]() |
| Vastaavanlaiset tontut joulukukkien seassa olisivat varmasti meilläkin erityisesti lasten mieleen. |
Iltapäivä oli todella ihana ja aion järjestää vastaavanlaisia tapaamisia jatkossakin. Toivottavasti seuraavalla kerralla ajankohta sattuisi olemaan sopiva vielä useammalle bloggaajalle. Kiitos vielä kaikille osallistuneille! Oli todella kiva tavata teitä!<3
Tässä lista tapaamiseen osallistuneista, jos haluat kurkata myös heidän postauksiaan aiheesta:
- Keijunkukkaset
- Keijunkukkaset
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Blogiyhteistyössä Kukkakauppa Cosmos






































