tiistai 18. huhtikuuta 2023

Kumkvattipuu

Kevättalvella hankin suloisen kumkvattipuun keittiöömme. Aiemmin minulla on ollut persikka- ja aprikoosipuita, jotka kuitenkin muutaman vuoden jälkeen kuolivat talvetuksen aikana. Toivoisin, että kumkvattipuusta olisi pidempiaikainen ilo, mutta senkin talvettaminen on varmasti oma haasteensa. Meillä nimittäin talvetustilat eivät ole parhaat mahdolliset, kuten olen jo aiemminkin maininnut, vaan joudun talvettamaan kasvit sisätiloissa huoneenlämmössä. 

Kumkvattipuun hedelmät ovat pieniä, suupalaksi sopivia.

Kumkvattipuussa oli raakileita jo valmiina ja äskettäin pääsimme herkuttelemaan ensimmäisillä kypsillä kumkvateilla. Lapset löysivät hedelmistään myös muutamia siemeniä, jotka he kävivät piilottelemassa avokadopuun ja traakkipuun ruukkuun. Saa nähdä, lähtevätkö siemenet itämään!

Kumkvattipuu on matala, noin 30 senttimetrin korkuinen, joten sen siirtely on helppoa ja sen saa talvetettuakin pienessä tilassa.

 

Kumkvatti oli itselleni itse asiassa uusi tuttavuus, en ollut sitä aiemmin maistanut. Tykästyimme sen sitrushedelmäiseen, melko makeaan makuun, ja esimerkiksi salaatissa se on varsinaista herkkua. Yllätyin myös siitä, miten ihana, voimakas, kieloa tai syreeniä muistuttava tuoksu puun kukkasissa on. Puu tuokin tällä hetkellä suloinen, välimerellisen tuulahduksen keittiöömme ja kesällä se pääsee tottakai ulkoilemaan kasvihuoneeseen ja lämpiminä päivinä terassin ruukkupuutarhaan.

Aurinkoa päivääsi!

2 kommenttia:

  1. Ihana pieni puu! Minulla on taas pikkuinen sitruunapuu olohuoneessa, mutta tämä talo on kyllä talvella varsin viileä. Sitruspuiden kukkien tuoksu on vertaansa vailla.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...