tiistai 30. elokuuta 2022

DIY: Ruusuhillo

Puutarhassamme kasvaa useita tuoksuvia ruusuja ja näistä erityisesti tarhakurtturuusut kukkivat pitkään. Aiemmin olen hyödyntänyt ruusujen suloiselle tuoksuvia terälehtiä löylytuoksupussien teossa. Tällä kertaa kuitenkin halusin kokeilla niitä myös ruokapuolella ja päätinkin keitellä niistä ruusuista hilloa. Ruusuhillo osoittautui aivan ihanaksi herkuksi, joka sopii hyvin niin puuron päälle, lettujen ja pannarin kera tarjottavaksi kuin jäätelöannoksen kruunuksikin. 

Ruusuhillo on herkullisen väristä.

Ruusuhillo
1 litra tuoksuvia ruusun terälehtiä
1 rkl sitruunankuoren keltaista osaa suikaleina
3 dl vettä
3-4 dl hillosokeria

Laita ruusun terälehdet ja sitruunankuorisuikaleet kattilaan. Kaada päälle vesi. Keitä 5-10 minuuttia. Nouki pois sitruunankuoret (ja halutessasi osa ruusun terälehdistä). Lisää hillosokeri ja jatka keittämistä vielä 10 minuuttia välillä sekoittaen. Kaada puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin ja jäähdytä.

Itse tosiaan käytin tähän hennon vaaleanpunaisen tarhakurtturuusun 'Snow Pavement' terälehtiä ja lisäksi väriä tuomaan tuoksuvan, tummanpunaisen köynnösruusun terälehtiä. Vaaleanpunaisen ruusun terälehdet muuttuivat keitettäessä ikävän harmaiksi, ja siksi otin ne pois, mutta tummanpunaiset terälehdet taas jätin hillon sekaan.

Oletko sinä käyttänyt ruusun terälehtiä ruoanlaitossa?

Hauskaa tiistaita!

1 kommentti:

  1. Enpä ollut tällaisesta koskaan kuullutkaan, mutta voisin kyllä kokeilla ensi vuonna!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...