perjantai 11. helmikuuta 2022

Luonnonkasvit puutarhassa, osa 3/4

Tänään jatkuu taas postaussarja puutarhamme luonnonkasveista. Kahdesta edellisestä osasta löytyvät puutarhamme puuvartiset ja puutarhamme syötävät luonnonkasvit sekä kaunista kukintaa tarjoavat luonnonkasvit. Kuten aiemmissa postauksissani kerroin, monet puutarhamme luonnonkasveista ovat kasvaneet tontillamme jo valmiiksi, ja osan taas olen siirtänyt tänne joko mökiltämme tai ystävieni pihoilta. Muutamia luonnonkasveja olen kuitenkin hankkinut myös ostotaimina ja tällä kertaa ajattelinkin esitellä niitä.

Sinivuokko

- Sinivuokko: Sinivuokko on päätynyt meille puutarhamyymälästä ja kasvaa nyt metsäpuutarhassamme turveharkkoreunuksisessa O-penkissä, jossa se viihtyy hyvin. Sen huhti-toukokuinen kukinta tuo odotettua väriä puutarhaan melko nopeasti lumien sulettua.

- Puolukka: Aiemmassa postauksessani kerroin, että olen siirtänyt puolukkaa puutarhaamme metsästämme. Lisäksi olen kuitenkin ostanut myös puolukkaa 'Otson Karkki', joka on erityisen suurimarjainen ja satoisa luonnonvarainen puolukkakanta, sekä pensaspuolukkaa 'Red Candy'. Ne molemmat kasvavat Sydänpolun alueella maanpeitekasvina.

 - Lakka: Meillä on puutarhassa keinotekoinen, pikkuinen suo, jossa kasvaa lakkaa 'Nyby'. Tämä lajike on itsepölytteinen ja kehitetty kotimaisesta luonnonkannasta. Meillä se on lähtenyt kivasti leviämään pikkusuolla, kukkii kauniisti ja tuottaa vähän myös satoa. Aiemmasta postauksestani löytyy vinkkejä lakan kasvatukseen puutarhassa.

Lakka 'Nyby'

- Mesimarja: Mesimarja tuo lapsuuden kesät mieleen, sillä sitä kasvoi kesämökkimme läheisyydessä. Halusinkin sitä puutarhaamme maanpeittokasviksi Sydänpolun alueelle. Mesimarja tarjoaa paitsi kaunista kukintaa, myös makoisia marjoja. Mesimarjaa olisi hyvä olla vähintään kahta eri lajiketta, toinen satoisa, marjova lajike ja toinen hyvä pölyttäjä. Tämä on hyvin huomioitu ostotaimissa, sillä niissä onkin monesti samassa purkissa kahta eri lajiketta. Meillä nämä ovat 'Pima' ja 'Susanna'. Mesimarja on viihtynyt metsäpuutarhassamme hyvin ja nykyisin sitä saa jo rajata kitkemällä, ettei se leviäisi esimerkiksi hiekkapolulle. Satoakin saamme siitä jo mukavasti. Myös mesimarjan kasvatuksesta löytyy juttua aiemmasta postauksestani.

Mesimarja

- Kevätlinnunherne: Kevätlinnunherne on uusin luonnonkasveihin kuuluva ostokseni. Hankin sen viime vuonna ja istutin metsäpuutarhaamme. Kevätlinnunherne kukkii varhain, ja toivonkin saavani siitä kauniin kevätkukkijan puutarhaamme.

- Pähkinäpensas: Pähkinäpensas kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Suomessa. Meille sitä on pari pensasta päätynyt kuitenkin puutarhamyymälöistä metsäpuutarhan puolelle. Satoa emme vielä ole saaneet, mutta pensaamme ovatkin vasta melko nuoria. 

Pähkinäpensaat kasvavat Kuutamopenkin alueella. Niistä toinen kasvaa aivan kuvan oikeassa reunassa, toinen jää tästä vielä oikealle.


- Taikinamarja: Itselleni uusi tieto oli, että myös taikinamarjaa kasvaa luonnonvaraisena Suomessa ja ihan yleisenäkin maan länsiosissa. Meidän taikinamarjapensaamme on kuitenkin ostotaimi, jonka olen istuttanut etupihalle Vehreän Keitaan alueelle. Säännöllisellä muotoonleikkauksella pidän taikinamarjamme pallonmuotoisena.

- Humala: Humalaakaan en tiennyt aiemmin olevan Suomessa myös luonnonvaraisena, mutta Maatiaisen mukaan sitä esiintyy harvinaisena rantalehdoissa aina Rovaniemen korkeudelle asti. Meille hankin humalaköynnöksen pari vuotta sitten, ja se kiipeilee pihlajaan kiinnitettyä tukea pitkin metsäpuutarhassa.

Mukavaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...