lauantai 5. helmikuuta 2022

Puutarhavierailulla: Arboretum Frick, Kangasala, osa 1/4

Tänään lähdemme tutustumaan jälleen uuteen, ihanaan puutarhakohteeseen, nimittäin Kangasalassa sijaitsevaan Arboretum Frickiin. Tänne pääsymaksulliseen yksityispuutarhaan ostimme netistä liput jo hyvissä ajoin etukäteen, jotta varmasti pääsimme Kangasalan suunnalla käydessämme vierailemaan myös tässä upeassa puutarhakohteessa. Arboretum Frickissä on runsaasti erilaisia alppiruusuja ja atsaleoja, mutta sieltä löytyy myös perennaistutuksia, puutarhataidetta ja alkukesällä rhodojen lisäksi komeasti kukkivia koristeomenapuita.

Puutarhassa on todella tunnelmallinen kiviseinän muodostama alue, jota reunustavat myös kärhöjä kasvavat köynnösseinät ja komeat alppiruusut.

Kivimuuria toisesta suunnasta. Vihreästä ovesta pääsee kulkemaan muurin toiselle puolelle jäävään puutarhahuoneeseen.

Muurin toisella puolella kasvaa mm. komeita kuunliljamättäitä. Istutuksia reunustavat kivet ovat sammaloituneet kauniisti.

Arboretum Frickissä on useita puutarhaportteja. Tämä portti johdattaa kivimuurin rajaamalle alueelle.

Luonnonkiviportaita pääsee kulkemaan tästä puutarhaportista, jossa rönsyilee kärhö.

Tämän leveän puutarhaportin päällä on koristeena hienosti harmaantunut runko.

Vierailumme aikaan, kesäkuun alussa, monet alppiruusut olivat aloittelemassa kukintaansa.

Puutarhapatsas kohoaa komeasti alppiruusun seasta.

Sammal, kannot ja saniaiset sopivat hyvin yhteen alppiruusujen kanssa.

Tämä komea kanto on nostettu esille toisen kannon päälle. Linnunpönttö on löytänyt paikkansa juurakosta.

Arboretumissa on useita puutarhapatsaita. Tämä on nostettu kivikasan päälle.

Höyhenpensas kukkii kauniisti.

Hiekkapolkujen varrella alppiruusut availevat nuppujaan.

Siellä täällä kasvavat saniaiset luovat hauskaa vaihtelua alppiruusujen lomaan.


Ensi kerralla jatkamme kuvakierrosta tässä ihanassa puutarhakohteessa, ja silloin luvassa on mm. kauniisti kukkivia atsaleoita ja puutarhalammen tunnelmaa.

 

Tässä vielä linkit aiemmin esittelemiini kotimaisiin puutarhoihin, joissa vierailimme viime kesänä:

- Vanha Kilkkilä, Juva
- Tertin kartanon yrttitarha, Mikkeli
- Tertin kartanon muuripuutarha, Mikkeli
- Kenkävero, Mikkeli
- Mikkelipuisto, Mikkeli

Ihanaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Onpa kaunis paikka! Kiitos vinkistä, en ole koskaan kuullut. Tulee käytyä Tampereella puistoissa, samalla tuollakin voisi vierailla.

    VastaaPoista
  2. Upea tuo muuri vihreällä ovella😍 Sellaista itsekin suunnittelin mutta matkalla muuri muuttui kivialtaaksi. Mavetan kiviä jäi vielä joten ehkä niistä tulisi perustukset tuollaiselle😍

    VastaaPoista
  3. Tuo näyttää kyllä paikalta, johon pitäisi tutustua!

    VastaaPoista
  4. Hieno paikka! Ihan vähäsen ihastuin tuohon muuriin. Kiviaitakin on hieno ja kaikki nuo portit. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...