tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kesän ensimmäisiä kärhöjä

Rakastan kärhöjä ja olen keräillyt niitä puutarhaamme jo kauniin kokoelman. Suurin osa kärhöistämme on loppukesällä ja syksyllä kukkivia loistokärhöjä. Myös varhaisempia kukkijoita löytyy joukosta muutamia, mm. erilaiset alppikärhöt, jotka kuitenkin tänä vuonna vasta aloittelevat kukintaansa, sillä jänis söi niiden vanhat versot viime talvena. Tänä vuonna pari loistokärhöäkin innostui kukkimaan jo kesäkuun puolen välin seudussa, sillä niiden versot olivat talvehtineet lumipeitteen alla. Saa nähdä, kukkivatko ne vielä myöhemmin uudestaan tämänkesäisillä versoilla. Tässäpä muutamia kuvia kesän ensimmäisistä kukkaan puhjenneista kärhöistämme!   

Pisarassa loistokärhöjen 'Miss Bateman' ja 'Warszawska Nike' viime vuotiset versot talvehtivat puolen metrin korkeuteen asti, ja ne kukkivatkin jo nyt näillä vanhoilla versoilla. Ne on istutettu vasta viime kesänä ja odotankin sitä, kun ne muutaman vuoden kuluttua peittävät koko kärhötuen ylös asti ja kukkivat valtoimenaan. Niiden kukkien värien kontrasti on niin upea, että kärhöpylväästä tulee varmasti näyttävä.

Loistokärhö 'Miss Bateman'

Loistokärhö 'Warszawska Nike'

Loistokärhö 'Omoshiro' kuuluu tämänkesäisiin hankintoihini ja se kukkii jo purkissaan. Siitä olen pari vuotta haaveillut ja se pääseekin ihan lähiaikoina paraatipaikalle puutarhaamme.


Kaunista tiistaita!

10 kommenttia:

  1. Oi, minullakin oli tuo Miss Bateman mutta ei ole enää. Se oli kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi! Minulla se on myös maanpeitekasvina turveharkkopenkissä ja sielläkin sen versot yleensä talvehtivat lumen alla.

      Poista
  2. Kauniita ovat.
    Olen kärhöjen vannoutunut ihailija.

    VastaaPoista
  3. Miss Bateman on aivan ihana kärhö! Minullakin se on joskus ollut, mutta häipyi yhden kesän kukinnan jälkeen. Upealta näyttäväät myös muut kärhösi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onpa kurja, että se ei jäänyt pidemmäksi iloksi!

      Poista
  4. Ihanat <3 Minulla viime kesänä istutettu 'Omoshiro' aukaisi yhden kukkansa melkein maanrajassa. Nätti oli, tosin sateiden takia ihan multainen :D 'Warszawska Nike' ja 'Miss Bateman' ovat kauniit yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minunkin pitäisi saada tuo 'Omoshiro' jo istutettua, että se pääsisi juurtumaan kunnolla.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...