lauantai 24. huhtikuuta 2021

Puutarhavierailulla: Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, osa 4/4

Tänään jatkuu taas kuvakierros Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, josta olen aiemmissa postauksissani esitellyt suuren perenna-alueen ja vesiaiheen, kesäkukkaistutuksia ja kuivan paikan kasveja pursuavat kummut sekä varjon kasveja ja lisää maisemia veden äärestä. Nyt käymme kurkistamassa runsaana rönsyävää hyötytarhaa. Tervetuloa mukaan!

Monet eri kaalit kasvavat komean kokoisina ja vailla ötökkätuhoja. Puutarhassa olikin kyltti, jossa kerrottiin torjunta-aineiden käytöstä tutkimusmielessä.

Hyötytarhan alueella risteilevät puulaattapolut. Alueella on myös kasvihuone, joka tosin oli ainakin käyntimme aikaan suljettu vierailta.

Lisää kaaleja, taustalla mm. herneitä tuissaan.

Hyötytarhan alue on viihtyisä ja voisi olla vaikka jonkun yksityispihakin.

Auringonkukat nousevat hauskana ryhmänä. Taustalla kasvaa mm. maissia.

Mehiläiskasvit on kerätty omaan ryhmäänsä.

Alueella on myös runsaasti hedelmäpuita.

Hyötytarhan alueelta löytyy myös väri-ilottelua.

Kehäkukka

Hyötykasveistakin saa näyttäviä ryhmiä.

Yrtti- ja rohdoskasveja

Hyötytarha on suojaisan kuusiaidan ympäröimä.

Rohtovirmajuuri on kaunis kukkiessaan ja sen lehdistökin on hauskan muotoinen.

Myös kimalaisia pörräsi runsaasti rohtovirmajuuren ympärillä.


 Seuraavalla kerralla aloitammekin taas kuvakierroksen uudessa, ihanassa paikassa.

Tästä löydät vielä aiemmin esittelemiäni kotimaan puutarhakohteita:
- Hupisaaret, Oulu
- Hatanpään arboretum, Tampere
- Hapelähteen puisto, Kuopio
- Ruusutarha, Kuopio
- Niiralan alppiruusupuisto, Kuopio
- Saaristokaupungin alppiruusupuisto, Kuopio
- Ruusupuisto, Jyväskylä
- Pölkinvuoren Kasvimaailma, Urjala
- Jokipuisto, Kotka
- Redutti Kotkan Yrttipuutarha, Kotka
- Isopuisto, Kotka
- Sapokan vesipuisto, Kotka
- Punkaharjun Puulajipuisto
- Marketanpuisto, Espoo 

Hauskaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Tästä puutarhasta saa kivoja ideoita toteutettavaksi omaan puutarhaan. Hyötykasvien ryhmät ihastuttaa! Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Oi että miten tuli kesää ikävä. Ihanat kuvat.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...