lauantai 17. huhtikuuta 2021

Puutarhavierailulla: Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Oulu, osa 3/4

Tänään jatkuu taas kesäinen kuvakierroksemme Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Aiemmissa puutarhavierailulla-postauksissani olen jo esitellyt suuren perenna-alueen ja vesiaiheen sekä kesäkukkaistutuksia ja kuivan paikan kasveja pursuavat kummut. Tällä kerralla jatkamme kierrosta veden äärellä ja käymme kurkkaamassa myös varjon kasveja. Tervetuloa jälleen mukaan nojatuolimatkalle!

Alue on luonnonkauniilla paikalla veden ääressä. Veden läheisyyteen on jätetty luonnonkasveja.

Mesiangervo levittäytyy rannan lähellä.

Alueella on myös puulajipuistoa, jossa ihastuimme erityisesti tähän muhkuraharmaaleppään. Läheiseltä taimistolta sellainen olikin pakko hankkia myös omaan puutarhaamme.

Myös tämä pensasrauduskoivu on mielestäni hauskan näköinen.

Hertta-aralia kasvaa komeana pensaana rannan tuntumassa.

Kivinen askelpolku vie joen yli. Heinäsorsa on levähtämässä isoimmalla kivellä.

Varjon kasveja löytyy kasvitieteellisen puutarhan reunamalta, jossa kasvaa mm. saniaisia, havuja ja erilaisia lehtipensaita.

Lähettyviltä löytyy myös alppiruusuja.

Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan alueella on vesiaiheita ja luonnon vesistöäkin monessa paikassa. Tämän pyöreän vesialtaan kasvit on istutettu samalla tavalla betonirenkaisiin kuin ensimmäisessa osassa esittelemäni vesiaiheen.

Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, vastaan tulee kookas perennaryhmä, jonka läpi kulkee liuskekivipolku.

Sen läheltä löytyy ruusutarha.

Tarhakurtturuusu 'Ritausma' on minusta hurjan kaunis.

Ruusujen yli aiemman kuvan perenna-alueelle päin.

 

Seuraavalla kerralla käymme kurkistamassa tässä kasvitieteellisessä puutarhassa mm. kaunista hyötytarhaa. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle silloinkin!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Oli mukava olla kierroksella mukana. Tuo tarhakurtturuusu on kaunis <3 Vesiaiheet ovat kyllä hienoja. Miten vesi pysyy puhtaana? Entisenä akvaarion omistajana tässä tällaista pohdiskelen :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minuakin mietityttää, miten vesiaiheen saisi pysymään levättömänä ilman kemikaaleja. Varmasti virtaus ja tietyt vesikasvit ainakin auttaisivat asiassa, samoin alueelle syntyvä ekosysteemi. Minulla on pikkuinen puutarhalampi haaveissa ja täytyy sitten perehtyä tähän vielä tarkemmin, kun asia tulee ajankohtaiseksi. Aurinkoista alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Jälleen hieno paikka. Kiva, että tarjosit kierroksen. Tuonne ei ehkä lähiaikoina tule reissattua.
    Muhkuraharmaaleppä on sympaattisen näköinen puu. Kuinkahan hidas- tai nopeakasvuinen se on eli millaisella aikataululla omassa puutarhassa pääsisi muhkuroita ihailemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa tarkemmin sanoa muhkuraharmaalepän kasvunopeudesta kuin että hidaskasvuinen se ilmeisesti on. Ostimme sen taimen omaan puutarhaamme ja siinä muhkurat ovat tosi pikkuisia, noin herneen kokoisia.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...