torstai 22. huhtikuuta 2021

Lukijan toive: Puutarhan eri osien kehitys, osa 5/8, nuotiopaikan alue

Tänään jatkan taas puutarhamme kehittymisen esittelyä. Aiemmin postasin jo etupihan, talon päätyjen, terassin sekä kasvihuoneen ja hyötytarhan alueen muutoksista. Nyt kurkistamme nuotiopaikan ympäristön kuulumisia.
 
Viime toukokuussa nuotiopaikan ympäristöä, etualalla Liljarinne. Nuotiopaikka pilkottaa kuvassa oikealla.

Tähän muuttaessamme nuotiopaikalla oli luonnonkivistä tehty tulisija valmiina ja sen ympärillä oli kivimursketta. Muutoin nuotiopaikan ympäristö oli nurmikkoa suurine koivuineen ja pihlajineen. Aluksi alueelta kaadettiin yksi iso koivu, jonka rungosta mies teki nuotiopaikan ympärille penkit 8-kulmion muotoon. Lisäksi rajasimme kivimurskealueen nurmikosta, jotta ne pysyisivät selvästi erillään. Nuotiopaikan takareunalle istutimme musta-, valko- ja punaherukoita Herukkakaareksi, joka rajaa nuotiopaikkaa metsäpuutarhan suuntaan. Vuonna 2016 istutimme nuotiopaikalle laskeutuvan rinteen yläosaan mm. kultaherukan, kirsikkasorvarinpensaan ja mongolianvaahteran rajaamaan aluetta talolle päin. Alueella on ollut jo pitkään myös lasten hiekkalaatikko suuren koivun juurella. Luonnonkivireunusteiset pohjattomat saavit pääsivät nuotiopaikan läheisyyteen tuomaan alueelle myös kukintaa. Toisessa kasvaa mm. päivänliljoja, toisessa taas sininen viinikärhö.  

Nuotiopaikalla on kahdeksankulmion muotoon asetetut koivusta tehdyt penkit. Takaosasta aluetta rajaa Herukkakaari.
 
Toisessa luonnonkivialtaassa kasvavat tarhapäivänliljat 'Stella d'Oro' ja 'Sammy Russell'.

Vuonna 2018 nuotiopaikan ympäristö koki suuren muutoksen, kun edellä mainittuun rinteeseen perustimme suuren istutusalueen, Liljarinteen. Alueen keskelle syntyi Mörköpolku helpottamaan laajan kasviryhmän hoitoa ja toisaalta tuomaan lapsille kivan seikkailupaikan kukkapenkin keskelle. Lisäksi kahdelle muulle reunalle tulivat Pionirinne ja Angervorinne, ja näiden myötä nuotiopaikan alue on muodostunut selvästi omaksi, erilliseksi puutarhahuoneekseen. Kulku nuotiopaikalle on kahden puutarhaportin kautta, jotka ovat Pionirinteen ja Liljarinteen sekä Angervorinteen ja Liljarinteen välissä. Lisäksi alueen takaosasta johtaa polku metsäpuutarhan puolelle. 
 
Liljarinne 6/2019. Keskellä kulkee Mörköpolku.

Mörköpolun päässä asustaa pienten kivimörköjen joukko.

Kummassakin nuotiopaikan alueelle johtavassa puutarhaportissa kiipeilevät kärhöt. Tässä loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Pionirinne 8/2020. Rinteessä kasvaa myös tähtimagnolia, joka on pari kertaa ilahduttanut meitä ihanalla kukinnallaan. Nyt odotan kovasti, kukkisiko se tänäkin vuonna.

Etualalla olevan Angervorinteen värjää syksyllä violetiksi asteri 'Kesseler'.

Viime vuonna lapset saivat nuotiopaikan luo oman pikkuisen hyötytarhansa mehiläistarhauksesta jääneisiin vanhoihin laatikoihin, ja tälle vuodellekin heillä ovat jo kylvösuunnitelmat valmiina. 
 
Lasten hyötytarha 7/2020.

Nuotiopaikka on meillä ympärivuotisessa käytössä. Kuva viime talvelta.

 Tässä vielä lopuksi ilmakuvat alueelta vertailua varten:
 
6/2017: Nuotiopaikka näkyy koivujen katveessa murskeympyrän keskellä. Sininen neliö koivun juurella on lasten hiekkalaatikko, jossa on sininen peite päällä. Kolme rinneistutusta olivat silloin suunnittelun alla. Oikealla alhaalla oli kasvihuonetyömaa.

7/2020: Etualalla Liljarinne, jota reunustaa hiekkapolku. Puutarhaportit johtavat Liljarinteen kummastakin päästä nuotiopaikan alueelle.

Nuotiopaikan alueen kehittäminen on projektilistallamme jatkossa. Penkit ovat vuosien saatossa kärsineet ja uudet olisikin toiveissa. Lisäksi olemme miettineet alueelle mm. pienen laavun mahdollisuutta. Näiden suunnitelmien toteuttaminen jäänee kuitenkin vasta vuodelle 2022.
 
Kaikkea hyvää päivääsi!

6 kommenttia:

  1. Tässä postaussarjassa konkretisoituu hienosti se, mitä hyvällä suunnittelulla, ahkeruudella, yhteistyöllä ja pitkäjännitteisyydellä saadaan aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva, kun jaat näitä vaiheittain tapahtuneita muutoksia. Antaa uskoa siihen, että vähitellen syntyy vaikka mitä, eikä kaiken tarvitse olla kerrasta valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että nämä postaukset ovat olleet mieluisia!:)

      Poista
  3. Kivan näköistä! Oman pihan nuotiopaikka on mukava lisä pihapuuhien rinnalle. Luonnonkivialtaat ovat myös mukava idea, muovisaavit peittyvät hienosti näkyvistä ja kivetys rajaa istutuksen selkeästi.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...