lauantai 23. toukokuuta 2020

Toukokuinen puutarhakierros

Viikon aikana kevät on edennyt taas hyvää vauhtia, ja hiirenkorvat ovat alkaneet vihertää puissa ja pensaissa. Tulppaanien nuput lupailevat pian alkavaa väri-ilottelua, ja taas uusia kaunottaria on puhjennut kukkaan. Tervetuloa tunnelmoimaan hetkeksi kanssani toukokuisessa puutarhassamme!<3

Viime vuonna kylvämäni tarhaorvokit kukkivat Pionirinteen kulmassa.

Liljarinteessä kirsikkasorvarinpensas on jo hyvässä lehdessä. Tulppaanien nupuista pilkistää jo punaisen eri sävyjä. Puinen Mörköpolku mutkittelee istutusalueen halki.

Kivikkolaaksossa leivonkynsimö avaa aina vain uusia nuppuja.

Samalla istutusalueella keltamaksaruoho hohtaa kultaisena auringossa.

Nokkosperhosia ja sitruunaperhosia näkee puutarhassa jo päivittäin. Tämä yksilö on loukannut toisen siipensä.

Puut alkavat selvästi jo vihertää. Metsäpuutarhassa auringon valo leikittelee erityisen kauniisti näin keväisin. Turveharkkoreunuksisessa O-penkissä sinivuokot lopettelevat kukintaansa. Sen oikealla puolella Puolikuun penkissä arat kasvit heräilevät kevääseen vähitellen. Taustalla Tähdenlennon polku.

Yllättäen ihkaensimmäiset kukkivat helmililjat löytyvät O-penkistä, vaikka Kaaripenkissä ne ovat kasvatelleet kukkavarsiaan selkeästi kauemmin.

Puolikuun penkissä klintonia on ensimmäisiä kasvuunlähtijöitä. Se on levinnyt muutaman vuoden aikana jo tosi kivasti, sillä lähtötilanteessa lehtiruusukkeita oli vain yksi.

O-penkin ja Puolikuun penkin kainalossa näsiä aloittelee kukintaansa. Toissa vuonna se kukki tosi runsaasti, viime vuonna kukinta jäi väliin, mutta nyt onneksi nuppuja näyttäisi taas olevan mukavasti.

Aurinkoista ja lämmintä kevätviikonloppua!

P.s. Blogissani on käynnissä hyvän mielen arvonta, jossa palkintona on kiva hyötykasvisiemensetti. Vielä tämän viikonlopun ajan ehdit arvontaan mukaan.:)

19 kommenttia:

  1. Minulla on vuosi sitten laitettu näsiä mutta se ei kuki, epäilen jo onko näsiä lainkaan. Tai sitten sillä vain kestää juurtua ja aloittaa kukinta. Klintonia on minulle ihan vieras kasvi, hauska nähdä miltä se näyttää kukkivana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näsiä on kukkinut ensimmäisestä keväästä lähtien, mutta välillä kukinta on jäänyt pariin kukkaan, välillä koko pensas on ollut punaisenaan kukista. Toivottavasti se teidänkin alkaisi jo pian kukkia.

      Poista
  2. Kultaisena hohtava maksaruohokasvusto on hienon näköinen kivien lomassa.
    Klintonia on minullekin outo kasvi, joten jännä nähdä kuvia siitä myöhemmissä vaiheissa. Tosin taidan heti mennä googlettamaan saadakseni lisätietoa outoudesta.
    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googletin klintonian ja päädyin blogisi aiempiin kuviin kasvista kukkivana. Herkän kaunis kukka.

      Poista
    2. Kiitos! Klintonia on tosiaan suloinen.:) Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  3. Kiva, kun kevät herää sielläkin ja kukkia putkahtelee siellä ja täällä!

    VastaaPoista
  4. Kevään kohinan ja kasvuvoiman suorastaan kuulee!

    VastaaPoista
  5. Jo sielläkin on kovin keväistä! Leivonkynsimö on miulle tuntematon kasvi. Klitonia miulla on, siirrän sen tuonne mehtäalalle varjosempaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo leivonkynsimö on kyllä ollut iloinen yllättäjä, se on kukkinut jo monta viikkoa.

      Poista
  6. Ihana toukokuinen puutarhakierros <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos puutarhakierroksesta.
    Suloinen leivonkyrsimö.
    Meillä on lähimetsässä näsiöitä. Täytyy huomenna tehdä aamulenkki sinne ihailemaan niitä.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Näsiät ovat tosiaan kauniita. Mukavaa alkukesää!

      Poista
  8. Mukavia kuvia. Tuo mörköpolku on hauska. Osa kasveista tosiaan vasta heräilee, kun osa on jo kukkinut tai alkamassa kukkimaan. Hieno tuo orvokin väri.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kierroksesta keväisessä puutarhassanne. Kevät on ihanaa aikaa! Viikonloppuna oli tosi lämmintä. On hauska seurata luonnossa ja puutarhassa tapahtuvaa nopeaa vihertymistä, kun tulee ensimmäinen sadepäivä.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...