lauantai 16. toukokuuta 2020

Toukokuinen puutarha

Kevät on edennyt sinnikkäästi ja uudet kukkijat ovat avanneet nuppujaan, vaikka alkuviikosta saimmekin hetkeksi ohuen lumipeitteen. Osassa pensaita vihertävät jo lehdet, tulppaaneissa alkaa jo näkyä nuppuja ja auringon valo leikittelee kevätkukkijoiden lehdillä erityisen kauniisti. Kävin eilen ottamassa muutamia kuvia toukokuisesta puutarhastamme. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle!<3

Pikkukäenrieska availee ensimmäisiä nuppujaan sateenvarjojalavan juurella.

Kaaripenkissä kukintavuoro on vaihtumassa. Krookuksien ja kevätkurjenmiekkojen kukat ovat lakastumassa, ja nyt on aika posliinihyasinttien ja idänsinililjojen värjätä alue sinisen sävyillä. Oikealla näkyvä pikkusyreeni 'Palibin' muuttaa pian uuteen paikkaan, jossa se pääsee paremmin esille.

Posliinihyasintti

Myös balkaninvuokot kuuluvat Kaaripenkin kasvivalikoimaan. Niiden nuput avautuvat tänä keväänä todella hitaasti, ja paras kukinta on yhä edessä.

Lilat ja valkoiset isokevättähdetkin ilahduttavat Kaaripenkissä.

Suloinen, pikkuinen leivonkynsimö kukkii Kivikkolaaksossa omenapuiden alla.

Liljarinteessä kirsikkasorvarinpensaassa alkaa jo olla lehdet, jotka kevätaurinko saa hehkumaan.

Porraspenkin ylimmällä portaalla krookukset alkavat lopetella kukintaansa. Keskimmäinen ja alin porras sen sijaan täyttyvät nousevista tulppaaneista, samoin taustalla näkyvä Kohopenkki.

Tähdenlennon polkua täplittävät sipulikukat. Aukkopaikoille minulla on varattuna nyt keväällä ostamiamme tetenarsisseja, joiden lehdet alkavat vähitellen lakastua. Sen jälkeen istutan ne maahan odottamaan ensi kevättä.

Vuosi sitten pääsiäiseksi hankitut tetenarsissit istutin rinteeseen viime kesänä ja idänsinililjat syksyllä.

Tetenarsissit viihtyvät Tähdenlennon polun rinteessä.

Sinisten idänsinililjojen kukinta alkaa kääntyä jo loppusuoralle, mutta valkoiset sen sijaan vasta availevat nuppujaan.

Tähän lopuksi laitan vielä kuvan maanantailta. Onneksi lumet sulivat tiistain aikana pois, ja sen jälkeen keli on ollut taas ihanan keväinen.

Oikein hyvää viikonloppua!

32 kommenttia:

  1. Puutarhassa on hauska seurata eri lajien esiinmarssia, näkymiin tulee välillä suuriakin muutoksia sen myötä. Posliinihyasintit ja kaikki muutkin kevätkukkijat ovat niin kauniita, mutta kiva on taas ottaa uusi aalto vastaan. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Mukavaa viikonloppua, täällä sataa vettä oikein kunnolla joten taisi tulla sisäpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin satoi viikonloppuna, mutta onneksi kuuroina, joten aina välillä pääsi pihahommiinkin. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  3. Tähdenlennon polun rinne kuullostaa ihanalta, ja ihanalta siellä näyttää jo nyt kun tetet kukkivat! Onneksi takatalvi meni nopeasti ohi!

    VastaaPoista
  4. Mukava kierros puutarhassasi. Tähdenlennon polun ympäristö tulee olemaan näyttävä, kunhan kaikki kasvit pääsevät vauhtiin.
    Kuluneella viikolla on kahtena aamuna herätty lumiseen maisemaan, eilen viimeksi. Onneksi lumi on sulanut nopeasti pois. Tänään sataa vettä, joten on aika tarttua kotihommiin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sielläkin on ollut näköjään vaihtelevat säät. Toivottavasti vähitellen jo lämpenisi. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  5. Olen myös istuttanut Tete-narsisseja ulos, ja sieltä ne tulevat aina seuraavana keväänä. Sinulla on upea matto posliinihyasintteja. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tetenarsissit ovat kyllä uskollisia kukkijoita. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Oi pidän niin tuosta Tähdenlennon alueesta💚 Tulee mieleen Montyn Mound.

    VastaaPoista
  7. Kaunis posliinihyasinttimeri. ❤️

    VastaaPoista
  8. Huh, mikä kuva maanantailta! Onneksi keväinen luonto ei vähästä hätkähdä ja muut kuvat ovat ihanan keväisiä.

    VastaaPoista
  9. Kaunista ja keväistä. Meillä lumet jäivät osittain pihalle ja en ole saanut koko pihaa edes haravoitua vielä.

    VastaaPoista
  10. Kauniita keväisiä kukkia! Minua sykähdytti tänään jostakin syystä erityisesti nuo posliinihyasintit <3
    Ihastuin Tähdenlennon polun ympäristöön <3 Kevät keikkuen tulevi säiden puolesta - vesi-, lumi- ja räntäsadetta, auringonpaistetta ja yöpakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti nyt lämmin olisi tullut pysyvästi, eikä räntää enää tulisi.

      Poista
  11. Meillä lunta on tullut monena päivänä uudestaan ja uudestaan. Tällä hetkellä eletään sulaa maata :-)

    VastaaPoista
  12. Nämä keväiset räntäsateet ei kyllä naurata yhtään, kun aamulla herää maailman valkoisuuteen ja kylmyyteen. Mutta onneksi kukat jaksavat sinnitellä kylmässäkin kukkien!

    VastaaPoista
  13. Ihanan keväiseltä näyttää :) Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  14. Kaunista ja niin keväistä, lumisateineen kaikkineen. Kyllä on ollut kolea viikko, meillä saatiin vesisadetta vasta tänään mutta kylmät tuulet vievät auringon satunnaisista vilauksista tehon.

    Jäin tuota kaariporttiasi ihastelemaan, kuinka korkea se on ja mitä siinä kiipeää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo portit ovat 2.5 metrisiä ja niissä kiipeilee erilaisia kärhöjä ja köynnösruusuja.

      Poista
  15. Ollut sen verran viileä toukokuu, että kevään eteneminen hidastui ihan kunnolla. On ainakin aikaa havainnoida kasveja. Teillä on paljon todella mukavasti rakennettuja alueita puutarhassa. Paljon olette rakentaneet ihan lyhyessä ajassa puutarhaanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nyt tosiaan monen kasvin kukinta on kestänyt pitkään.

      Poista
  16. Viehättävän kauniita istutusalueitanne on ilo katsella ja mitkä kutsuvat nimet poluilla.
    Teidän puutarha on oikein malliesimerkki siitä, mitä hyvällä suunnittelulla ja uutteruudella saa aikaan.
    Oikein hyvää tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! Oikein hyvää viikonloppua!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...