maanantai 25. toukokuuta 2020

Taimikuulumisia

Kaikki esikasvatettavat olen jo kylvänyt, ja ajattelinkin käydä vähän läpi, mitä taimilleni kuuluu. Kerroin aiemmin, että sisällä chilien kimppuun hyökkäsivät kirvat, jotka tarjosivat varsin sitkeän vastuksen. Siirsin kaikki kasvihuoneeseen tulevat kasvit sinne huhti-toukokuun vaihteessa, ja vähitellen kirvat hävisivät siellä. Tomaattien, chilien, paprikoiden, ananaskirsikoiden, tomatillojen ja maissin lisäksi kasvihuoneeseen pääsivät toukokuun alussa mm. petuniat, laventelit, osa kurpitsoista ja kurkuista. Petunioista osa aloitti jo kukintansa, ja istutinkin niitä viime viikolla amppeleihin.

Jokaisessa kolmesta amppelista on yksi kukkiva petunia ja kaksi, joissa on pikkuruisia nupun alkuja, jotta saisin varhaista kukintaa levitettyä laajemmalle alueelle. Näitä amppeleita aion tällä viikolla lämpimien kelien myötä alkaa jo ulkoiluttaa ainakin päivisin terassilla. Loput petuniat odottelevat vielä istuttamista.

Näin terhakoita leijonankitoja minulla ei ole koskaan aiemmin ollut tässä vaiheessa toukokuuta.

Tuoksuherneet ovat jo olleet terassilla moninkertaisen harson alla yötkin, ja ne ovat selvinneet hyvin. Saa nähdä, uskaltaisinko jo loppuviikosta istuttaa nämä terassiin upotettuihin multatiloihin.

Sisällä kirvat ovat nyt vallanneet nyt vuorostaan kaalit, isotsinniat ja keijunmekot, joten taistelu niitä vastaan jatkuu edelleen. Nuo taimet ulkoilevat jo päivittäin, mutta yöksi olen nostanut ne vielä sisälle. Jos sääennuste pitää paikkansa ja keli edelleen lämpenee, yritän ehkä loppuviikosta jo jättää näistäkin osan ulos myös yöksi harson turvin. Muutama päivä sitten siirsin kasvihuoneeseen myös loput daaliat, pelakuut sekä alkukuusta kylvämäni kurpitsat ja avomaankurkut. Tomaatit, chilit, paprikat, maissit ja tomatillot taas istutin jo viime viikolla lopullisiin ruukkuihinsa.

Aiemmin istuttamani daalian juurakot ovat lähteneet hyvään kasvuun, ja latvoin ne viime viikolla.

Ämpäriperunat näyttävät jo oikein lupaavilta. Minulla on näitä nyt neljässä satsissa laitettuna, ja uusi erä on taas itämässä, joten satokauden pitäisi kestää hyvä tovi.

Lopuksi on vielä viimeviikkoisen hyvän mielen arvonnan tulosten aika. Arvonta toteutettiin taas perinteisenä lappuarvontana, ja tällä kertaa onnettarena toimi keskimmäinen lapsemme. Ihanan hyötykasvisiemensetin voitti Hanna Torniainen.

Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Aurinkoista toukokuun viimeistä viikkoa!

24 kommenttia:

  1. Kirjoista huolimatta taimesi näyttävät hyviltä. Onnea satokauteen ja kauniiseen kukintaan!

    VastaaPoista
  2. Tomerat leijonankidat tosiaan ja petuniatkin jo kukassa. Hyvin on pullat uunissa ja potut mullassa :D

    VastaaPoista
  3. Mahtavan tukevat taimet:)
    Onnea voittajalle!:)
    (minun taimenkasvatus/kukkimiset ovat syys juttuja.
    (tuo oma sairastelu ..hiastanut niin paljon,,ku aina välillä oltava pitkällään)
    Touhukasta viikkoa!:))

    VastaaPoista
  4. Ihailtavaa ahkeruutta! Omista taimista kasvatettuja tulee aina ihailtua hiukan huolellisemmin :)

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää kirvoista huolimatta. Hyvä, että mainitsit daalioiden latvomisen. Se meinasi unohtua.

    VastaaPoista
  6. Hyvinvoivan näköisiä taimia. Onneksi kirvat eivät ole saaneet tuhoja aikaiseksi.
    Mekin suosimme omaa taimituotantoa.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Hyvät ämpäriperunat, ei mene kauaa kun saatte niistä satoa.

    VastaaPoista
  8. Mitämitä, pitääkö daalia latvoa? Ensimmäistä kertaa olen daalian juurakoita kasvatellut (kasvihuoneessa jo huhtikuusta lähtien) enkä tiennyt latvomisesta mitään!

    Minä istutin eilen tuoksuherneet ulos kasvilavoihin ruotsalaisen tuoksuhernegurun, Cecilia Wingårdin ohjeiden mukaan.
    Ne kun eivät viileästä hätkähdä ja kestävät hänen kokemustensa mukaan pieniä pakkasiakin.

    Nyt kyllä menen googlettelemaan tuota daalian latvomisasiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kasvatan daalioita nyt ensimmäistä kertaa, ja jostain luin, että latvomisella tulisi niistäkin tuuheammat. Neljän lehtiparin jälkeen latvoin omani.

      Poista
  9. Siellä on kasvu hyvässä vauhdissa! Eiköhän kirvatkin häivy, kun kasvit pääsevät ulos.

    VastaaPoista
  10. Hyvin olla sulla taimet kasvaneet, kiva lukea kesäkukkien kasvattamisesta koska en ole vielä koskaan kokeillut.

    Mukavaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
  11. Hienosti kasvaneita taimia! Ensimmäisen kuvan petunia on söpön värinen. Minä istuttelin tuoksuherneet jo ennen tätä lämmintä jaksoa maahan ilman mitään suojausta, mutta toisaalta ne viettivätkin melkein koko taimivaiheensa kylmässä ulkovarastossa. Parin viime päivän aikana oen istuttanut melkein kaikki muutkin taimet maahan, jopa daalian. Täälläkin kirvat yrittivät päästä niskan päälle, mutta niiden määrä on vähentynyt kummasti sen jälkeen kun kasvit ovat päässeet ulkoilemaan. Pavut, kesäkurpitsat ja muutama muu arkajalka ovat vielä yöt varmuuden vuoksi sisällä. On harsojenkin virittelemisessä työtä, mutta jääpähän kasteluralli ja sisään-ulos-kuljettelu edes vähemmäksi. Kesäisen lämmintä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin istutin tällä viikolla kaikki viimeisetkin taimet ulos. Toivotaan, ettei tule enää kylmiä öitä. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  12. Terhakkaan näköistä joukkoa ja mahtavasti ämpäriperunasi kasvaakin! Itse mietiskelin myös taimien ulos istuttamista, mutta edelleen ovat omissa ruukuissaan, toki harjoittelemassa ulkoilua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä sain eilen viimeiset taimet maahan, mutta harson alla ovat toki vielä.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...