torstai 7. toukokuuta 2020

Kukkia, kukkia, kukkia! < 3

Alkuviikon lämpimät päivät saivat monet puutarhassamme nuppuja kasvatelleet kevätkaunottaret vihdoin puhkeamaan kukkaan. Nyt puutarhassamme on jo lähes joka nurkalla jotain ihasteltavaa, ja lähes päivittäin löytyy uusia kaunista kukintaa lupailevia nuppuja. Tervetuloa toukokuiselle kukkakierrokselle puutarhaamme!< 3

O-penkissä kukkivat ihanat sinivuokkomättäät.

Tähdenlennon polun rinteitä täplittävät tetenarsissit ja siniset sekä valkoiset idänsinililjat. Nämä on viime syksynä istutettu, ja haaveilenkin, että muutaman vuoden kuluttua koko kumpu peittyisi tiiviiseen, värikkääseen kevätkukintaan.

Liljarinteestä löysin yhden sinnikkään kaunokaisen, joka oli jo avannut ensimmäisen, pikkuruisen nuppunsa.

Porraspenkin ylimmällä portaalla on jo vähän enemmän krookuksia kukassa kuin viime viikolla. Siltikin edelleen suurin osa on vielä nuppuina tai piippoina.

Yhdessä Porraspenkin nurkassa vaaleankeltaiset krookukset kukkivat edelleen.

Kaaripenkissä kiemurtelee sipulikukkien puro. Kukkijat rajautuvat siihen, missä penkin reuna ennen meni. Laajennuksen etureuna jää vasemmalle, ja siellä nousee vasta nuoria siementaimia ja aivan yksittäisiä kukkijoita. Muutaman vuoden kuluttua kukinta on toivottavasti yhtä runsasta sielläkin.

Kaaripenkin posliinihyasintteja,...

...sinisiä idänsinililjoja,...

...violetteja idänsinililjoja,...

...kevätkurjenmiekkoja...

...ja ensimmäinen kukkaan puhjennut balkaninvuokko.

Terassin vieressä Pensasryhmässä väriä lehdettömien puskien sekaan tuovat krookukset.

Myös Kivikkolaaksossa ovat krookukset kukassa japaninruusukvittenien juurella.

Kaunista viikon jatkoa!

P.s. Blogissani on käynnissä tähän poikkeukselliseen kevääseen iloa tuova hyvän mielen arvonta, jossa palkintona on suloista kukkaloistoa.

14 kommenttia:

  1. Ihania kevätkukkia! Olen sitä mieltä, että keväisiä sipulikukkia ja muita kukkijoita pitää olla runsaasti, mieluiten ihan överisti. Sanoin juuri eilen, että jos pihalla ei kasva noita kevään tähtiä, niin puolet kesästä menee hukkaan. Eli minun näkemykseni mukaan pihaan tulisi kukkia lumien sulamisesta mahdollisimman pitkälle syksyyn. Meillä täällä onkin syksyllä ohjelmassa runsaasti sipulien kaivelua maahan. =)

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat kaikki, mutta balkaninvuokko on minusta kiehtovin.
    Onneksi on nämä kevätkukat, niin saamme nauttia pihan kukista jo huhtikuussa.
    Hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevätkukista on tosiaan paljon iloa jo silloin, kun pihalla ei muuten vielä edes viherrä. Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  3. Keväällä kukkivia pieniä kasveja ei voi olla liikaa :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita kevään kukkasia. Hyvää viikonloppua ja Äitienpäivää. 🌺❤️

    VastaaPoista
  5. Runsas valikoima ihania kevätkukkijoita! Tähdenlennon polun kumpare on varmasti hieno näky muutaman vuoden kuluttua, kun sipulikukat ovat levinneet koko alalle. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kauniita,,,jälleen näkemisen riemu:)
    (en osallistu Arvontaan,kun en osaa ksvattaa,eikä minulla paikkaa ihanille pioneille,)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...