tiistai 30. huhtikuuta 2019

Pihapiiri-messut, osa 2/2

Kävimme viikonloppuna Lahden Pihapiiri-messuilla, joiden "Kesäjuhlat puutarhassa" -aiheisesta Kevätnäyttelystä postasin eilen. Tänään kuvakierros jatkuu mm. Ideapuutarhassa, jossa aiheena oli tänä vuonna luonnonkasvien, puutarhakasvien ja syötävien kasvien kerroksellinen yhdistely huomioiden toisaalta luonnon monimuotoisuus, mutta myös ekologisuus. Ainakin itse sain hauskoja ideoita esimerkiksi helppoon vesiaiheeseen, luonnokivien käyttöön ja erilaisiin hyönteishotelleihin.

Näinkin yksinkertaiset vesiaiheet ovat varsin näyttävän näköisiä.

Jykevän pergolan ilmettä pehmentävät mm. tomaatit. Amppelit on helppo ripustaa roikkumaan poikkipuista.

Ruosteisessa ruukussa kaunis istutus syntyy matalista kasveista ja niiden keskellä kukkivasta pikkupuusta.

Vastavärit violetti ja keltainen täydentävät toisiaan.
Pienet puutarhakoristeet ovat hauska yksityiskohta sammalpeitteellä.

Nuotiopaikka voi olla vaikkapa tämännäköinen. Kiinnostava tilanjakaja syntyy eripituisista pystyyn asetetuista rungoista.

Myös kolmionmuotoiset halkopinot rajaavat nuotiopaikan aluetta. Näinkin helpolla ratkaisulla saa kivasti ilmettä puutarhaan.

Luonnonkivestä toteutetulla nuotiopaikalla tulet sytytetään kivikoriin. Myös orvokit kukkivat kivikorin sylissä. Kiviset linnut ovat omaperäistä puutarhataidetta.

Kivestä on moneksi.

Puutarhakeinun ilme muuttuu täysin hempeän romanttisilla leikkokukkakoristuksilla.



Moderni lasitettu terassi. Myös huonekasvit ovat päässeet ulkoilemaan.

Metsäpuutarhaan on pedattu vuode.

Myös täällä voi loikoilla. Polku on toteutettu kuorikatteella ja puukiekoilla, joita rajaavat erikorkuiset pöllit.

Hyönteishotelleja löytyy monessa eri koossa.

Roikkuvia hyönteishotelleja

Perinteinen hyönteishotelli takana ja edessä kiven sisään tehty pikkuhotelli.

Kotiinviemisiäkin tarttui matkaan mukavasti.

Tässä vielä lista ostoksistani:
- pikkutalvio, viol. (Vinca minor)
- alaskankleitonia (Claytonia sibirica)
- virginiankolmiokukka l. tarhajuoru (Tradescantia virgiana)
- hämykurjenpolvi (Geranium nodosum)
- valkorentukka (Caltha paustris var. alba)
- rönsyansikka (Waldsteinia ternata)
- ilmasipuli (Allium cepaviviparum)

Oletko sinä käynyt tänä keväänä puutarhamessuilla? Entä oletko vielä menossa johonkin messuille?

Iloista vappuaattoa!

30 kommenttia:

  1. Vaikka messut olivatkin pienet, siellä oli kaikkea kivaa nähtävää - toki rohkea yllätyksellisyys oli vähemmistössä, mutta toteuttamiskelposia ideoita oli useita. Noista ruostuneista kukkalaatikoista tykkäsin ihan mahdottoman paljon. Hauskoja olivat myös vanhoihin kynttilälyhtyihin tehdyt hyönteishotellit. Mukavaa, että löysit tuliaisiakin messuilta,valikoimaa olisi saanut olla enemmän, mutta mielenkiintoisiakin taimia löytyi kun vain malttoi tutkia.

    Hauskaa Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Messuilla oli tosiaan paljon kaikkea hauskaa. Minäkin pidin noista hyönteishotelleista. Hauskaa toukokuun alkua sinulle!

      Poista
  2. Minusta tuo ensimmäisen kuvan vesiaihe oli tosi kiva.
    Tytölle laitoin viestin, että katsoo tän sun blogin, kun tiedän että he suunnittelevat uuden kotinsa pihaan juuri sellaista nuotiopaikkaa, kuin tuossa ekakuvassa.
    Tuommoista hyönteishotellia olen ajatuksissani halunnut jo monta vuotta. En usko että me saadaan aikaiseksi sellaista tehdä, mutta aina voi onneksi ostaa.
    Minä en nyt voi matkustaa minnekkään, kun tuo selkä on niin huonona, mutta siksi on niin kiva, kun te jotka noilla messuilla käytte, teette niistä postauksia, niin mekin voidaan nähdä ja lukea tämän kevään uutuuksista.









    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin tuosta vesiaiheesta. Messuilta sai tosiaan kivoja vinkkejä puutarhaan ja on mukava, kun kuvienkin välityksellä pääsee eri puutarhatapahtumien tunnelmiin mukaan. Minäkin katsoin tarkkaan muiden Kevätmessu-postaukset, kun en itse päässyt sinne. Mukavaa toukokuun alkua!

      Poista
  3. Onpa kivoja kuvia. En ole koskaan käynyt Lahden puutarhamessuilla, mutta haluaisin kyllä. Luulen, että messujen pienuus Helsingin messuihin verrattuna voisi olla etu. Mukavaa vapun seutua sinulle! PS. Blogissani on puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä olivat kyllä tosi kivat messut. Näillä tulee varmasti käytyä toistekin. Mukavaa toukokuun alkua!:)

      Poista
  4. Kiitos Tiiu. Kertaus on opintojen äiti. Blogistasi löydän juttuja, joihin kenties tulee tarve palata myöhemmin.
    Minusta nämä Lahden Messut ovat mukavan pieni tapahtuma. Jaksaa keskittyä näytteille asettajiin. Kuvasin vain niitä kohteita, joita ajattelin meidän voivan kenties joskus toteuttaa.
    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä olivat tosiaan mukavat messut ja olet oikeassa, paremmin jaksoi käydä näytteilleasettajien valikoimia läpi kuin isoilla messuilla. Hyvää toukokuun alkua!

      Poista
  5. Tykättiin kovasti noista rakennetuista ympäristöistä. Niissä oli paljon sellaista, mitä voisi ajatella omaan pihaansa toteuttaa.

    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin pidin niistä ja sain kivoja ideoita omaan puutarhaani. Mukavaa toukokuun alkua!

      Poista
  6. Paljon oli raikkaita ideoita, ja ovat kaiken lisäksi tavallisen puutarhurin saavutettavissa. Kiitos sinulle kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Monet ideoista ovat tosiaan melko helposti toteutettavissa.

      Poista
  7. Upeat kuvat ja ihana messupostaus! Tuolla kyllä nähtävää ja ideoita riitti:) Niin monta hauskaa juttua jotka olisi kiva saada omallekkin pihalle:) Leppoisaa vappua ja ihanaa alkavaa toukokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤ Tuolla oli tosiaan paljon kiinnostavaa katseltavaa. Ihanaa toukokuuta sinullekin!❤

      Poista
  8. Kiitos hienoista kuvista! Kävin ensimmäisen kerran Lahden messuilla ja tykästyin kovasti pienempiin puitteisiin ja parempaan perennatarjontaan.
    Hauskaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin pidin näistä messuista paljon ja perennatarjonta oli tosiaan yllättävän hyvä. Hauskaa toukokuun alkua!

      Poista
  9. Hieno toi pergola. Tosi jämäkkää tekoo. Tykkään siitä. Ja paljon muitakin ihania ideoita. Oi, oi! Mukavaa Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin ihastuin tuohon pergolaan. Sellainen olisi kiva omallakin pihalla. Mukavaa toukokuun alkua!

      Poista
  10. Kiitos kuvakierroksesta! Nuotiopaikka ja kivijutut olivat ehkä näistä mielenkiintoisimmat, toki hyönteishotellitkin olivat kivoja. Hyvät ostokset :) Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Monenlaista mukavaa messuilla tosiaan tuli vastaan. Hauskaa toukokuun alkua!

      Poista
  11. Messut olivat kivat, ehkä vähemmän tarjontaa kuin viime vuonna, mutta sopivan kokoinen alue, jonka ehtii käydä tarkemmin läpi ja huomata kivoja yksityiskohtia! Hyvää vappua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin pidin näistä messuista. Hyvää toukokuun alkua sinulle!

      Poista
  12. Paljon ideoita!,jokaiselle jotain:))
    Hauskaa vappua!!

    VastaaPoista
  13. hyvää Vapunpäivää Sinulle Tiiu ja kiitos näistä kivoista messupostauksista. monenlaista nähtävää ja ideaa on ollut tarjolla, joista saa uusia ideoita itsekin omalle pihalle. olen aina tykännyt noista erilaisista puuseinämistä ja pöllien käytöstä, nuotiopaikan seinämä näyttää tosi kivalta.
    noita sammalpetejä olen ihaillut jo pidemmän aikaa tääl blogistaniassa. siksi päätin vihdoinkin kaivaa esille myös kesäkotimme vanhan pienen rautasängyn...
    mukavaa Vapppua Tiiu, puutarhassa varmaan häärit kuten minäkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vappu kului tosiaan puutarhassa.:) Minä ihastuin noihin puuseinämiin ja pölleihin. Vähän samaa henkeä haluaisin meillekin. Mukavaa toukokuun alkua!

      Poista
  14. Kivan erilaasia mallipuutarhoja, joista löytyy monta ireanpoikasta.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...