keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Vastustamattomat siemenet

Vakaasti olin päättänyt, etten tänä keväänä osta siemeniä (ellei jotain aivan vastustamatonta tule vastaan). Hyvin olin tähän asti onnistunutkin pitäytymään päätöksessäni, vaikka olinkin käynyt muutaman kerran siemenhyllyjä vilkaisemassa. Viikonloppuna kävimme kuitenkin toisella paikkakunnalla, ja huomasimme suuren puutarhamyymälän, jonka valikoimat piti tietenkin käydä katsomassa. Ja siihen kaatui päätökseni siemenien suhteen!:D Myymälässä oli nimittäin sellaisia aarteita, etten yksinkertaisesti voinut jättää niitä ostamatta. 



Mustajuuren kasvattamisesta olen haaveillut jo parin vuoden ajan, joten pakkohan sen siemeniä oli ostaa, kun kerrankin niitä kaupasta löysin. Karhunlaukan sipuleita istutin muutama kesä sitten, mutta kasvi näyttää hävinneen puutarhastamme. Sitä kuitenkin ehdottomasti haluaisin metsäpuutarhaamme, jossa aion kokeilla sitä nyt toiseen kohtaan. Niinpä senkin siemeniä oli napattava mukaan. Samalla tavalla goji-marja ja pinaattikiinankaali ovat olleet toivelistallani jo jonkin aikaa. Ainoa täysin heräteostos oli japaninotakilokki, joka oli niin hauskan kuuloinen uusi tuttavuus, että ajattelin sitäkin kokeilla. 

Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että kun muutaman pussillisen intouduin siemeniä ostamaan, päädyin myöhemmin vielä täydentämään siemenvarastojani kurkun, kurpitsoiden ja herneen suhteen. Näistä patty pan -kurpitsa 'Sunburst' F1 on viime kesänä erinomaiseksi toteamani lajike, jonka siemeniä täytyy pitää varastossa jatkossakin. Muut ostokset olivat uusia lajikkeita, joista toivon perheellemme löytyvän jonkin uuden suosikin kasvatettavaksi tulevinakin kesinä.

Tässä vielä ostokseni:
- goji-marja l. pukinpensas
- karhunlaukka
- pinaattikiinankaali 'Summer Breeze' F1
- japaninotakilokki
- mustajuuri 'Lange Jan'
- patty pan -kurpitsa 'Sunburst' F1
- kurpitsa 'Big Max'
- kesäkurpitsa 'Diamant' F1
- kurkku 'Delikatess'
- palkoherne 'Kleine Rheinländerin'

Onko sinulla kokemuksia goji-marjan, karhunlaukan, japaninotakilokin tai mustajuuren kasvattamisesta? Otan mielelläni vinkkejä vastaan!:)

Kivaa keskiviikkoa!

26 kommenttia:

  1. Niinhän siinä käy, että viljelykasvien valikoimaa tulee joka vuosi lisää, vaikka päättäisi toimia, kuinka maltillisesti hyvänsä.
    Mustajuurta vuosia kasvattaneena annan neuvon: Jos maa ei ole kuohkeaa, kuohkeuta sitä mustajuurta varten reippaasti. Sadonkorjuuvaiheessa mustajuuri katkeaa helposti, jos maa on tiivistä.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin tuntuu tosiaan käyvän joka kevät. Kiitos neuvoistasi mustajuuren suhteen! Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Ei ollenkaa paha retkahrus :) Ja kaikki menöö viälä hyätykäyttöhön.

    VastaaPoista
  3. No näinhän siinä usein käy ,minulle juuri samoin . Karhunlaukkaa on minulla kahdessakin paikassa mökillä. Toisessa paikassa se on vähemmän auringon kanssa tekemisissä .Siinä se on paremmin kasvanut, mutta toisessa paikassa siinä on lähellä koivuja ja siinä se ei viihdy. Siirrän ne pois jos vielä ovat hengissä. Ne on ihan kukkapenkeissä ja ovat kyllä lisääntyneetkin siinä toisessa paikassa. Käytän niiden lehtiä salaateissa. Minusta tosi kaunis myös kukkivana .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla kokemuksiasi karhunlaukasta! Toivottavasti minullakin nyt tällä kertaa viihtyisivät. Taidankin laittaa ne penkin varjoisampaan reunaan.

      Poista
  4. Itsekkin kylvin karhunlaukkaa tänä keväänä. Kun kasvua ei näkynyt kuukaudessa, nostin kylvökset jääkaappiin kylmäkäsittelyyn ja annan olla kuukauden verran siellä. Mielenkiinnolla odotan tuleeko sieltä mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla miten ne sinulla lähtevät kasvuun. Minäkin kylvin ne heti ja nostan parin viikon päästä jääkaappiin.

      Poista
  5. Hyviä ja hyödyllisiä hankintoja kaikki. Kannatti retkahtaa :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja hankintoja. Kerrohan sitten kuinka goji marjan kasvatus onnistui. Tilasin vuosia sitten taimia ” Kodin kukat” nettikuvastosta. Ovat talvehtineet kyllä hyvin, mutta yhtään ainutta marjaa en ole vielä saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onpa harmi, etteivät gojimarjasi ole tuottaneet satoa. Siemenpussissa luki, että marjoja tulisi jo ensimmäisenä kesänä. Suhtaudun siihen kuitenkin vähän varauksella, etenkin kun pääsin kylvämään ne vasta nyt.

      Poista
  7. Heh, tuttu tilanne siemenhyllyllä :D Mustajuurta kokeilen itsekin tänä vuonna ensimmmäistä kertaa. Vähän jännityksellä odotan, miten niiden mahtaa käydä meidän kasvimaalla, vai olisiko hiekkaisimmassa kohdassa tarpeeksi kuohkeaa ja syvä kasvualusta. Japaninotakilokki kuulostaa hauskalta. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Näin tuppaa tosiaan käymään näköjään joka vuosi.:) Kiva kuulla, miten mustajuuret tuottavat satoa sinulla. Kivaa viikkoa teillekin!

      Poista
  8. Kiva kuulla, miten mustajuuri sinulla kasvaa. Laitoin itse sitä ensi kertaa maahan syksyllä. Odottelen innolla, itävätkö siemenet talven jälkeen. Onneksi siemenpussiin jäi vielä "paikkaussiemeniä":) Onnea kylvöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin ajattelin kokeilla mustajuuren syyskylvöä, sillä siemeniä jää keväältä kuitenkin yli. Onkin kiva kuulla, miten se lähtee sinulla syyskylvönä kasvuun. Onnea sinunkin kylvöillesi!

      Poista
  9. Ei ole kokemusta mistään noista. Karhunlaukka tuli pihana taimena ja viime vuonan se teki erittäin runsaasti siemeniä. Annoin siementen varista kasvupaikalle siinä toivossa että saisin lisää taimia. Voisin luulla että vaatii kylmäkäsittelyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmäkäsittelystä oli siemenpussissakin mainittu. Kylvin osan nyt keväällä ja laitan ne parin viikon kuluttua jääkaappiin. Jätin siemeniä kuitenkin vielä syyskylvöä varten, jos en saa niitä nyt keväällä onnistumaan.

      Poista
  10. Niinhän siinä aina käy, jotakin tarttuu hyppysiin. Mielenkiintoinen siemensatsi sinulle tarttuikin. Eipä ole tuttuja minulle, jään odottelemaan onnistumisiasi!

    VastaaPoista
  11. Kasvatin Gojinpensaita 2-3 vuotta sitten kyllästyin kasvoivat hirveästi en kerännyt marjoja linnut hoiti homman kyllästyin ja leikkasin pensaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kerroit kokemuksistasi gojimarjan suhteen! Täytyykin huomioida tuo kasvupaikan valinnan kanssa, että on riittävästi tilaa kasvaa.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Ihanaa!:) Niitä taitaakin olla nyt monella bloggaajalla. Kiva kuulla, miten ne sinulla lähtevät kasvuun.:)

      Poista
  13. Oijoi mitä ihanuuksia olet löytänyt! Itse olen vältellyt siemenhyllyjä kaupoissa eiliseen asti. Vielä oli järki mukana ostoksilla, sillä mukaan lähti vain tomaatin ja kurkun siemenpussit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy minunkin alkaa niitä nyt välttelemään, sillä yhtään enempää siemeniä en kyllä tarvitsisi.:) Sinulla on maltti säilynyt hyvin siemenhyllyjen ääressä.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...