keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Yhteenveto viime kesästä: Tomaatit

Nyt esikasvatusajan lähestyessä on hyvä hetki kerrata viime vuoden kasvatuksia ja miettiä, mitkä kasvit pääsevät jatkoon, mitkä eivät. Vastaavanlaisen yhteenvedon tein jo aiemmin chileistä ja paprikoista. Nyt vuorossa ovat tomaatit.

Viime kesänä pääsin vihdoin kokeilemaan kasvihuoneviljelyä ensimmäisen kokonaisen kasvukauden ajan. Tomaatteja olen ruukussa kasvattanut joskus aiemminkin, toissa kesänäkin minulla oli muutama tomaatti ruukussa odottamassa siirtoa silloin rakenteilla olleeseen kasvihuoneeseen ja vähän satoakin saimme aivan loppusyksyllä. Viime keväänä kylvin kuitenkin useita eri tomaattilajikkeita kokeilumielessä, jotta löytäisin niistä omia suosikkejani tulevien vuosien kylvöjä ajatellen. Vaikka taimia näytti kertyvän kasvihuoneeseemme rutkasti, innostui mies ostamaan vielä valmiita taimia neljää eri lajiketta, yhden kutakin. Niinpä pääsimme tomaattien makuun kesällä ja satokautta riitti aina lokakuun loppuun asti viimeisten kypsyttyä huoneenlämmössä. 

Ylhäällä vasemmalla kasvihuonetomaatti 'Berner Rose', ylhäällä oikealla pihvitomaatti 'Marmande', keskellä raidallinen kasvihuonetomaatti 'Tigerella', vasemmalla alhaalla keltainen kasvihuonetomaatti 'Golden Sunrise', alhaalla keskellä kirsikkatomaatti 'Gardener's Delight', alhaalla oikealla kasvihuonetomaatti 'Black Crimea' ja pöydällä  'Berner Rose'.

Siemenestä kasvattamani:
- kirsikkatomaatti 'Sweet Million F1': Maukas, satoisa, kirsikkatomaatti. Tätä aion viljellä jatkossakin.
- kirsikkatomaatti 'Gardener´s Delight': Kypsyi muita kirsikkatomaatteja myöhemmin, sato hyvä, maku miellyttävä, muistutti kaupan kirsikkatomaatteja. Myös tämä lajike pääsee jatkoon.
- kirsikkatomaatti 'Tiny Tim': Hyvänmakuinen, satoisa, alkoi tuottaa satoa aiemmin kuin muut tomaatit. Jo muutaman vuoden ajan ollut luottotomaattini, joka sopii myös kasvatettavaksi ruukussa esim. terassilla.
- pihvitomaatti 'Marmande': Maultansa ihan hyvä. Tomaatit halkeilivat herkästi, joten tuli vaikutelma, että tämä on kastelun suhteen muita kasvattamiani tomaatteja tarkempi.
- kasvihuonetomaatti 'Striped Stuffer': Raidallinen, kaunis, puna-oranssi lajike, joka meillä tuotti melko niukan sadon. Kiinteä, maultansa hyvä. Tämän vuoden kylvölistalle tämä lajike ei pääse, mutta ehkäpä ensi vuonna kokeilen uudelleen.
- kasvihuonetomaatti 'Golden Sunrise': Keltainen, hyvä perustomaatti, joka tuotti satoa kohtalaisen pitkään. Tätä aion kasvattaa tänäkin vuonna.
- kasvihuonetomaatti 'Indigo Rose': Todella kaunis, violetti tomaatti, jonka sato kypsyi muita myöhemmin. Runsas sato, hyvänmakuinen. Jatkoon!
- kasvihuonetomaatti 'Tigerella': Raidallinen, kaunis, puna-oranssi lajike, joka alkoi tuottaa satoa melko varhain. Satoisa ja maukas. Tätä lajiketta kylvän tänäkin keväänä.

Ylhäällä raidallinen kasvihuonetomaatti 'Striped Stuffer', vasemmalla kasvihuonetomaatti 'Tigerella' ja keskellä 'Golden Sunrise', alhaalla vasemmalla kirsikkatomaatti 'Sweet Million' F1 ja oikealla 'Tiny Tim'.

Miehen ostamat taimet:
- kasvihuonetomaatti 'Black Crimea': Ehdoton suosikkimme! Erittäin herkullinen, melko kiinteä tomaatti, joka tuli satokypsäksi varhain, mutta toisaalta satoa riitti pitkälle syksyyn. Kauniit, violetin-/ruskeanpunaiset tomaatit. Ehdottomasti viljelyyn tänäkin vuonna!
- kasvihuonetomaatti 'Andes': Punainen, muodoltansa suippopaprikaa muistuttava tomaatti. Makea, hyvänmakuinen. Kookkaat tomaatit, jotka halkeilivat herkästi, jos kosteudessa oli yhtään vaihtelua. En kerännyt siemeniä talteen.
- kasvihuonetomaatti 'Berner Rose': Melko kookas, myöhään kypsynyt, punainen tomaatti. Maultansa hyvä, mutta sato jäi melko vähäiseksi moneen muuhun lajikkeeseen verrattuna. Tänä vuonna en viljele tätä lajiketta, mutta ehkä joskus myöhemmin kokeilen sitä uudelleen.
- kasvihuonetomaatti 'Black Pineapple': Kelta-vihreä-punainen tomaatti, joka kypsyi suhteellisen myöhään. Melko kookkaat tomaatit, jotka kuitenkin alapinnastaan tulivat jännästi epätasaisiksi ja rikkonaisiksi kuin sisällä olisi toinen pienempi tomaatti pullistumassa. Tämän vuoksi poimitut tomaatit säilyivät muita huonommin ja muutamassa päivässä rikkonainen kohta alkoi kasvaa hometta, joten toimivat parhaiten suoraan lautaselle poimittaessa. Googlettaessani tätä lajiketta tomaatin alapinta oli usein samannäköinen kuin meilläkin, joten ilmeisesti tuo on kyseiselle lajikkeelle yleistä. Meillä muilla lajikkeilla ei ollut samaa ongelmaa. En aio kasvattaa tätä enää toista kertaa.

Syyskuussa keräsin kasvihuoneesta viimeisen sadon ja loput tomaatit sisälle kypsymään. Tässä kuvassa sinisessä kulhossa isot isot kirjavat tomaatit ovat kasvihuonetomaattia 'Black Pineapple' ja kummassakin kulhossa violetti-punaiset ovat kasvihuonetomaattia 'Indigo Rose'.

Onko sinulla suosikkitomaattilajiketta, jota viljelet vuodesta toiseen?

Leppoisaa keskiviikkoa!

20 kommenttia:

  1. Ihailen kaikkia puutarhureita, keillä riittää intoa useiden lajikkeiden kasvattamiseen.
    On kiva seurata, miten heillä kasvu edistyy ja kuulla miltä uutuudet ovat maistuneet.
    Itse olen huono kokeilemaan uusia lajikkeita, kun ennen suuri sato oli aikoinaan ainoa päämäärä ison perheen vuoksi.
    Siksipä yksi joka kesä kasvatettava tomaatti on ollut Money Maker. Nimensä mukaan olen joskus tehnyt sillä vähän rahaakin, sillä tämä makea tomaatti on myös erittäin satoisa. Kun kasvatin tomaatteja isossa kasvihuoneessa, emme ennättäneet itse syödä koko satoa, niinpä kyläläiset saivat niitä. Moni maksoi tomaateista, vaikka en olisi huolinut maksua. Nytkin tomaatteja riitti joulukuun alkuun, vaikka niitä kasvoi vain pienessä kasvihuoneessa. Money Makerin ohella laitan kasvukaudelle vain pensastomaattia ja kokeilen yhtä minulle uutta lajiketta.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuosta Money Makerista olen kuullut aiemminkin hyvää. Sitä aion kyllä joku kerta kokeilla. Pensastomaatti on yksi tämän vuoden uusista kokeilustani. Kiva nähdä, miten se onnistuu.:) Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Tomaattien(kin) vertailu kannattaa ilman muuta, järjestetäänhän tomaateillekin sellaisia maistiaisia kuin viineille! Maku, aromikkuus, rakenne ym vaihtelee suuresti, lajimäärä on suunnaton. Oma vertailuni on vielä vaiheessa, ensi kevään taimetusrepertuaari ei ole ihan vielä varmistunut - tomaatit ovat ihania!

    Oikein mukavaa ja kukkivaa alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Saila! Tomaatit ovat minustakin aivan ihania. Taisin joskus lukea jonkin tekemäsi vertailun kasvattamistasi tomaateista ja siinä oli paljon kiinnostavia lajikkeita. Kiva kuulla tomaattikuulumisiasi taas myöhemmin!:) Oikein mukavaa ja kukkivaa vuotta sinullekin!

      Poista
  3. Hyvä yhteenveto ja vertailu. Monta samaa lajia, joita itsekin suosin. Myös muutamia sellaisia lajikkeita, joita en ole kokeillut ja joita voisin nyt testata. Kiitos kovasti tästä postauksesta, sillä se tuli oivaan aikaan. Sain juuri inventoitua omat siemenvarastoni ja seuraavaksi on tarkoitus ryhtyä tekemään kylvösuunnitelmaa ja tietenkin myös tilata lisää siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Kiva, jos löysit tästä uusia lajikkeita kokeiltavaksi. Minäkin luin viime vuonna jonkun blogista tuosta Gardener's Delightista ja heti piti sitä kokeilla itsekin.

      Poista
  4. Tomaattilajikkeiden arvioinnit ovat aina mielenkiintoisia ja sulla on ollut hieno valikoima lajikkeita kokeilussa! 'Gardener's Delightia' olen kasvattanut muutamana vuonna ja se pääsee jatkoon täälläkin. 'Sungold' oli myös viime vuoden kiva löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään lukea tomaattilajikkeiden vertailuja. Niistä löytyy tosi usein joku kiinnostava lajike, jota olisi mukava kokeilla. Noista kahdesta mainitsemastasi olen kuullut paljon hyvää.

      Poista
  5. Moneymaker löytyy joka vuosi kasvihuoneesta, muuta lajit ovat vaihdelleet. Viime vuoden napakymppi oli luumutomaatti Mandat H, sitä laitan tälle vuodelle reilusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Moneymakeria taitaa minunkin olla pakko kokeilla!:D Kiinnostavalta kuulostaa tuo luumutomaattikin. Kiitos vinkkaamisesta!

      Poista
  6. Kiva ja hyödyllinen yhteenveto tomaateista.
    Omat tomaatin kasvatuskokemukset ovat vasta vähäiset, mutta Spartasta ja mainitsemastasi Gardener’s Delightista on minulla positiiviset kokemukset. Olen kasvattanut tomaatit tähän saakka siemenistä, mutta jatkossa olisi kiva kokeilla myös joitakin ostotaimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Spartaakin olisi kiva kokeilla. Nuo ostotaimet olivat kyllä näppärä lisä itsekasvatettujen rinnalle.

      Poista
  7. Olet kyllä järjestelmällinen puutarhuri👍minä tuppaan kasvattamaan niitä mitä puutarhoilta sattuu löytymään🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Varmasti toimiva tekniikka on tuo sinunkin. Ja sieltä saattaa löytyä mukavia lajikeyllätyksiäkin.:)

      Poista
  8. Vau! Hieno yhteenveto. Olen aiemmin kasvattanut amppelitomaatteja parvekkeella ja jopa kuljettanut niitä vuokramökeille lomaillessani. Tämän postauksesi luettuani tekee niin mieli laittaa parvekkeelle kasvamaan taas omat pienet tomaatit, mutta ensi kesänä se ei vaan onnistu. Mutta tulevaisuutta ajatellen, mitä luulet, voisiko Black Crimea kasvattaa lasitetulla parvekkeella ruukussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon, että Black Crimean kasvatus voisi hyvinkin onnistua lasitetulla parvekkeella, jos vain valo- ja lämpöolosuhteet ovat sopivat ja sen saa tuettua hyvin. Minulla tomaatit olivat kasvihuoneessa ruukuissa, joten ruukukasvatus ei ole ongelma.

      Poista
    2. No sitten mä taidan yrittää tuota lajiketta, se kuulostaa ja näyttää niin hyvältä. Valoa ja lämpöä meillä riittää ja tuuletustakin saa säädeltyä sopivasti. Vielä vain puuttuu lomittaja, mutta ehkä saisin jonkun puhuttua ympäri :)

      Poista
    3. Kokeile ihmeessä! Hyvältä kuulostavat kasvuolosuhteet!:)

      Poista
  9. Hei, laitoin taannoin ylös mitä lajikkeita voisin itsekin kokeilla ensi kesänä kasvattaa. Mutta mistä olet nuo siemenet hankkinut? Tuntuu että kaupoissa myytävät ovat ylimalkaisesti mainuttu, jos jotain tiettyä haluaa saada niin ei ihan niin vain tule vastaan. Pitääkö ne ihan tilata jostain? Haluaisin itse ostaa ihan Kuopion kaupoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä ainakin Tiny Tim, Striped Stuffer, Tigerella ja Golden Sunrise ovat Kuopiosta ostettuja, suurin osa näistä taitaa olla K-raudasta, joku ehkä Kodin Terrasta. Pari lajiketta on bloggarien siemenkirjeestä peräisin. Itse en ole siemeniä vielä tilannut mistään, mutta mielessä sekin on käynyt.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...