tiistai 20. huhtikuuta 2021

Nyt kukkii sisälläkin < 3

Huonekasvit ovat minulle selvästi haastavampia kuin puutarhan kasvit. Meille onkin valikoitunut sellaisia huonekasveja, jotka pysyvät täällä vähän vaihtelevassa hoidossani hengissä. Pikku hiljaa vuosien varrella kasveja on kertynyt kuitenkin ihan mukava määrä. Alkuvuodesta meille tuli useita uusia kukkivia huonekasveja, joista postasinkin silloin. En kuitenkaan yleensä ole saanut mitään huonekasvia kukkimaan uudelleen. Nyt reilu viikko sitten huomasin, että pari vuotta aiemmin ostamani marraskuunkaktukset ovatkin täynnä nuppuja. Ensimmäiset kukat avautuivat viikonloppuna, ja ne ovat kyllä todella kauniita. 

 


Marraskuunkaktukset viihtyvät meillä todella hyvin, ja olen lisännyt niitä pistokkaistakin. Nyt kun ne kukkivatkin näin ihanasti, taidan jatkossa ottaa pistokkaita kasvamaan vielä lisää.

Mukavaa päivää!

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Talvesta selviytyneitä arkalaisia

Puutarhassamme kasvaa useita eteläisempien vyöhykkeiden kasveja. Puutarhamme on suojaisa, ja huomattuani monien tällaisten arkalaisten pärjäävän täällä, olen rohjennut vuosittain hankkia aina jonkin tavanomaista aremman kasvin lisää. Joka kevät kuitenkin jännitän, miten nämä arkajalat ovat talvesta selviytyneet, ja erityisesti edellisvuoden hankinnat ovat suurimman jännityksen aiheena. Nyt pikku hiljaa näistä arkalaisista on taas alkanut löytyä elonmerkkejä. Erityisen iloinen olen viime kesänä hankkimani hakuropajun talvehtimisesta. Tässäpä muutamia puutarhamme talvesta selviytyneitä arkalaisia! 

Sinialppiruusu 'Ramapo' selviytyi paksun hangen alla Isokaaressa.

Samalla alueella myös kinosangervo on hengissä.

Ruusuorapihlajan 'Paul's Scarlet' silmut turpoavat lupaavasti.

Hakuropaju 'Hakuro-Nishiki' selviytyi ensimmäisestä talvestaan Rinnekaaressa.

Puupioni/pensaspioni (Paeonia suffruticosa) on kasvanut minulla Kaaripenkissä jo pari vuotta, mutta toissa talvena sen maanpäälliset osat kuolivat ja se lähti viime keväänä tekemään uutta kasvua tosi myöhään. Tällä kertaa myös maanpäällisiä osia on hengissä!

Näiden arkalaisten lisäksi eteläisempien vyöhykkeiden kasveista hengissä näyttävät olevan ainakin ruusumanteli, päivännouto 'Lawrenson's Pink', punavihma ja pikkulehtikatsura, ja lisää iloisia yllätyksiä tuntuu löytyvän puutarhasta päivittäin.

Onko sinun puutarhassasi arkoja kasveja? Miten ne ovat selviytyneet talvesta?

Ihanaa uutta viikkoa!

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Puutarhavierailulla: Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Oulu, osa 3/4

Tänään jatkuu taas kesäinen kuvakierroksemme Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Aiemmissa puutarhavierailulla-postauksissani olen jo esitellyt suuren perenna-alueen ja vesiaiheen sekä kesäkukkaistutuksia ja kuivan paikan kasveja pursuavat kummut. Tällä kerralla jatkamme kierrosta veden äärellä ja käymme kurkkaamassa myös varjon kasveja. Tervetuloa jälleen mukaan nojatuolimatkalle!

Alue on luonnonkauniilla paikalla veden ääressä. Veden läheisyyteen on jätetty luonnonkasveja.

Mesiangervo levittäytyy rannan lähellä.

Alueella on myös puulajipuistoa, jossa ihastuimme erityisesti tähän muhkuraharmaaleppään. Läheiseltä taimistolta sellainen olikin pakko hankkia myös omaan puutarhaamme.

Myös tämä pensasrauduskoivu on mielestäni hauskan näköinen.

Hertta-aralia kasvaa komeana pensaana rannan tuntumassa.

Kivinen askelpolku vie joen yli. Heinäsorsa on levähtämässä isoimmalla kivellä.

Varjon kasveja löytyy kasvitieteellisen puutarhan reunamalta, jossa kasvaa mm. saniaisia, havuja ja erilaisia lehtipensaita.

Lähettyviltä löytyy myös alppiruusuja.

Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan alueella on vesiaiheita ja luonnon vesistöäkin monessa paikassa. Tämän pyöreän vesialtaan kasvit on istutettu samalla tavalla betonirenkaisiin kuin ensimmäisessa osassa esittelemäni vesiaiheen.

Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, vastaan tulee kookas perennaryhmä, jonka läpi kulkee liuskekivipolku.

Sen läheltä löytyy ruusutarha.

Tarhakurtturuusu 'Ritausma' on minusta hurjan kaunis.

Ruusujen yli aiemman kuvan perenna-alueelle päin.

 

Seuraavalla kerralla käymme kurkistamassa tässä kasvitieteellisessä puutarhassa mm. kaunista hyötytarhaa. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle silloinkin!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Nyt kukkii!

Malttamattomana olen odottanut puutarhamme ensimmäisten kevätkukkijoiden nuppujen avautumista. Krookusten nuppujahan meillä oli jo ennen pääsiäistä, mutta viileiden kelien myötä niiden avautuminen tuntui kestävän hurjan kauan. Nyt vihdoin pari päivää sitten löysin puutarhastamme ensimmäiset kevätkukkijat. Tässäpä kuvia näistä kaunottarista! <3

Porraspenkin vieressä nurmikolla krookukset kukkivat ihanana väriläiskänä.


Liljarinteessä ensimmäiset kaunokaiset ovat puhjenneet kukkaan.

Kasvihuoneen luona olevassa Pisarassa krookukset nousivat myöhemmin kuin Porraspenkin edessä olevat, mutta ne kirivät kukkaan yhtä aikaa.


 Laitan tähän loppuun vielä videon suloisesta puutarhavieraastamme. (Jos video ei näy mobiiliversiossa, saat sen auki tästä linkistä: Suloinen puutarhavieras ) Tämän videon myötä toivotan kaikille

oikein iloista viikonloppua!:)

 


torstai 15. huhtikuuta 2021

Lukijan toive: Puutarhan eri alueiden kehitys, osa 4/8, kasvihuone ja hyötytarha

Tänään jatkuu taas puutarhamme eri osien kehittymistä seuraava postaussarja. Aiemmissa osissa olen esitellyt jo etupihan, talon päätyjen ja terassin muutosta sen yhdeksän vuoden aikana, mitä olemme tässä talossa asuneet. Nyt vuorossa on kasvihuoneen ja hyötytarhan alue, jonka muutos on yksi suurimmista puutarhassamme.


Tähän muuttaessamme kasvihuoneen ja lavatarhan alueella oli pelkkä nurmikenttä. Istutimme heti ensimmäisenä kesänä vuonna 2012 neljä omenapuuta tontin reunalle. Vuonna 2016 mies nikkaroi kolme ensimmäistä istutuslaatikkoa. Seuraavana vuonna alueelle syntyi Kukkiva Penkki. Kasvihuonetta olimme suunnitelleet kyseiselle paikalle jo ennen lavojen rakentamista, ja sille olikin paikka varattuna omenapuiden ja lavojen väliin. Kasvihuoneunelmamme toteutui vuonna 2017, jolloin tosin kasvatuskausi kasvihuoneessa jäi vielä tosi lyhyeksi.

Syksyllä 2016 teimme kolme ensimmäistä istutuslaatikkoamme.


Ilmakuva 6/2017. Silloiset kolme istutuslaatikkoamme ovat harsojen alla. Kasvihuoneen perustukset ovat työn alla. Vasemmalla näkyvät hiekka- ja kivimurskekasa tulivat perustuksiin.


Heinäkuun lopussa vuonna 2017 kasvihuoneemme oli vihdoin koossa. Kuvan etualalla on Kukkiva Penkki, jossa kasvoi sinä vuonna mm. kaliforniantuliunikkoa ja ruiskaunokkia.

Kesäksi 2018 täytyi saada kolme istutuslaatikkoa lisää. Lisäksi käsittelimme kaikki istutuslaatikot ja myös Kukkivan Penkin mustiksi. Mansikoille teimme matalat lavat Kukkivan Penkin taakse, ja omenapuiden alle aloimme tehdä Kivikkolaaksoa, joka sai vielä viimeiset luonnonkivensä ja kivikkokasvinsa seuraavana kesänä. Kesällä 2019 kasvihuoneen ympärille syntyi pikkupatio mansikka- ja raparperilaatikoineen. Kasvihuoneen taakse taas tuli ensimmäisen vuoden kasvatusten mukaan nimensä saanut "kaalilaatikko", jossa tosin vaihtelen hyötykasveja vuosittain. Samana vuonne teimme myös Buried Pot Gardenin monivuotisille yrteille ja mies rakensi pienen kaarisillan, jota pitkin pääsee kulkemaan yrttitarhan yli mansikkalaatikoille .

Kesällä 2018 perustimme mansikkamaan mataliin lavoihin.

2019 kasvihuoneen ympärille syntyi pikkupatio ruukkupuutarhaa varten ja sen taakse "kaalilaatikko" sekä sivulle matala mansikka-raparperilaatikko.

 
7/2019 kasvihuoneen ja hyötytarhan alue näytti tältä. Buried Pot Garden monivuotisille yrteille näkyy etualalla pienen kaarisiltansa kera.
 
Viime keväänä mies teki vielä kaksi uutta neliön muotoista istutuslaatikkoa toisten seuraan ja yhden pitkulainen kasvihuoneen taakse maa-artisokkaa varten. Lisäksi parsa sai oman laatikkonsa. Viime kesänä myös kasvihuoneen edusta sai ansaitsemansa vaalean liuskekiveyksen, kuten sinne johtava polkukin. Alueelle tuli myös uusi istutusalue, Pisara. Lisäksi tein matalan aidan ohuista rangoista alueen toiselle reunalle, ja sen luo syntyi myös kesäkukkapenkki erottamaan aluetta lasten leikeissään käyttämästä nurmikosta. 
 
8/2020. Istutuslaatikoiden eteen tein viime vuonna uuden istutusalueen, Pisaran, ja kasvihuoneen edusta sekä sinne johtava polku saivat vaalean liuskekiveyksen.

Kasvihuoneelta talolle päin.

Tässä vielä ilmakuva alueesta 7/2020. Silloin liuskekiveyksestä puuttui vielä saumausaine ja sen reunat olivat siistimättä. Kivikkolaaksoa pilkottaa omenapuiden latvusten katveesta aivan kuvan alareunassa.

Kasvihuoneen ja hyötytarhan alue on tällä hetkellä eniten "valmis" puutarhassamme, vaikkei puutarha olekaan koskaan täysin valmis. Jatkossa haaveilen vielä ulkovalaistuksesta tälle alueelle ja lisäksi kasvihuoneen takana olevalle alueelle voisin huolia vielä ainakin yhden istutuslaatikon.:)
 
Iloa päivääsi!

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Keväiset ruukkuistutukset etupihalle

Yhteistyössä Huiskula

Ulkona alkaa jo ihanasti olla kevättä ilmassa, ja niinpä ajattelin päivittää etupihan portaikonkin ilmettä vuodenaikaan sopivaksi ruukkuistutusten avulla. Tänne on vielä pieniä yöpakkasia luvattu, joten hortensiaruukut nostan aina eteiseen yöksi, ja toisetkin peittelen tarvittaessa harsolla. Varsin pienellä vaivalla harmaa portaikko sai taas aivan uuden ilmeen. Voi, miten onkin hauska kotiin tullessa katsella näiden kukkijoiden väri-ilottelua ruukuissaan!

Oranssiviolettia orvokkia ja hortensiaa, taustalla pilkottaa myös muratti.

Talven jälkeen tämä hortensian upea limenvihreä näyttää erityisen ihanalta.

Edellisten lisäksi lankaköynnös pääsi pieneen saviruukkuun.

Tässä portaikon toisen reunan ruukut. Korkeassa ruukussa on lavetelia, murattia ja orvokkeja.

Portaikon toisen reunan asetelma on lähes samanlainen.

Laventeli on jo melkeinpä lupaus kesästä.

 Oletko sinä jo tehnyt keväisiä ruukkuistutuksia ulos?

Kivaa keskiviikkoa!

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Kevät, kevät, kevät!

Viime viikon alkupuolella meillä satoi useana päivänä lunta, joka jäi harmikseni vielä maahankin. Loppuviikosta sulaminen kuitenkin alkoi taas, ja viikonlopun aikana oli jälleen jo oikein keväistä. Löysin myös paljon uusia piippoja ja perennojen alkuja kukkapenkeistä, ja löytyipä nyt jo muitakin kuin krookusten nuppuja! Krookukset, jotka olivat viikko sitten puutarhakierrosvideollani nupussa, ovat edelleen samassa vaiheessa. Kovasti toivonkin, että niistä ensimmäiset aloittaisivat kukintansa jo tällä viikolla.

Liljarinteessä kaunokaiset ovat jo nupussa.

Lisää kaunokaisia

Pisarassa krookukset ovat nousseet ja osa niistä on jo nupussakin. Yllätyksekseni usean loistokärhönkin versot ovat selvinneet talvesta noin puolen metrin korkeuteen asti hengissä lumen alla. Yksi niistä on taustalla näkyvässä tuessa kasvava loistokärhö 'Miss Bateman'.

Loistokärhön 'Miss Bateman' silmut turpoavat jo. Saman lajikkeet versot talvehtivat lumen alla myös O-penkissä, jossa se kasvaa maanpeitekasvina.

Pisarasta löytyy mm. vaaleankeltaisia krookuksia.

Buried Pot Gardenin reunalla iso osa laventeleista on talvehtinyt hyvin.

Tulppaanien punaiset piipot värittävät mm. Liljarinnettä.

Pionirinteessä nousevat jo ensimmäiset kiinanpionit.

Porraspenkin toinen porras puskee tulppaaneja, samoin alin porras. Ylimmällä portaalla on krookuksen piippoja.

Tähdenlennon polun rinteillä nousevat posliinihyasintit.

O-penkissä kasvuaan aloittelevat tarhakylmänkukat. Löysin suureksi ilokseni nyt myös ensimmäistä kertaa niiden siementaimia. Jännityksellä odotan, minkä värisiä jälkeläisten kukat ovat, sillä meiltä löytyy kylmänkukkia erivärisinä.

Toinen suuri ilonaiheeni löytyy myös O-penkistä, nimittäin sinivuokkojen suloiset nuput.

Terassin luona ja Rinnepenkeissä meillä on vielä lunta, sillä ne ovat tähän aikaan keväästä suuren osan päivästä talon varjossa. Suurin osa istutusalueista on kuitenkin jo lumettomana.

Puutarhan kevättöitäkin olen jo päässyt pikku hiljaa tekemään. Tässä videota niistä (Jos video ei näy mobiiliversiossa, saat sen auki tästä linkistä: Kevään pihatöitä )


Onko teillä vielä lunta? Entä kevätkukkijoita?

Kauniita huhtikuun päiviä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...