tiistai 14. maaliskuuta 2023

Maaliskuisia puutarhapuuhia

Aurinkoiset maaliskuun päivät ovat houkutelleet meitä jo pihapuuhiin. Lumitöitä olemme toki tehneet takapihan puolellakin pitkin talvea, mutta kevät alkaa vähitellen väkisinkin puskea mieleen. Ensi kesän puutarhaprojekteja varten olemme taas mittailleet etäisyyksiä ja laskeneet pinta-aloja. Lisäksi kaikille lumen alta pilkottaville havuille ja rhodoille levittelin suojat kevätahavaa ajatellen. Jänikset olivat lomareissumme aikana päässeet suojaverkosta huolimatta omenapuumme kimppuun, joten sama sillastusoperaatio kuin pari vuotta sitten on taas tänä keväänä luvassa.

Terassin thermoruukuissa kasvavat tuijat saivat juuttikangashuput päälleen suojaamaan kevätahavalta.

Mies poisti osan kesäkeittiön katolle kertyneestä lumesta. Kasvihuoneen katolta olemme poistaneet lunta pitkin talvea ja nyt aurinkoisina päivinä kasvihuone on lämminnyt jo niin paljon, että katolla olleet viimeiset rippeetkin ovat sulaneet pois.

Jo pienikin sula kohta ilahduttaa minua tosi paljon! Tässä polun vieressä oleva luonnonkivireunus on lämmennyt auringonvalossa ja lumi on alkanut sulaa sen luota.

Kirsikan, luumun, päärynän ja onnenpensaan oksia leikkasin sisälle maljakkoon tuomaan keväistä tunnelmaa hiirenkorvineen ja kukkineen.

Kaikkea hyvää päivääsi!

4 kommenttia:

  1. Siellä on jo menoa ja meininkiä puutarhassa! Mokomat jänöjussit, kun popsivat puutarhan puita. Meillä oli pihlajan runkojen välissä (juuresta haarautuva pihlaja) iemenestä kasvanut vaahtera ja annoimme sen kasvaa ihan vaan lystin vuoksi, että kasvaa sen aikaa, kunnes haitaksi on. No eiköstä vaan jänö hoksannut nyt sen vaahteran ja oli nassutellut sen napaansa. Se oli sen vaahteran loppu. Tosin ihan hupussa kohti se kyllä kasvoikin.

    VastaaPoista
  2. Pitäisikin käydä hakemassa itsekin muutama oksa maljakkoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo oksat ovat kyllä ihania! Meillä ensimmäisissä jo vähän alkaa vihertää.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...