lauantai 10. huhtikuuta 2021

Puutarhavierailulla: Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Oulu, osa 2/4

Viime viikolla aloitimme kuvakierroksen ihanassa Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa suuren perenna-alueen ja viihtyisän vesiaiheen äärellä ja nyt jatkamme matkaamme mm. värikkäiden kesäkukkaistutusten parissa. Tervetuloa jälleen mukaan kesäiselle nojatuolimatkalle!

Leijonankitaa, lobeliaa ja kääpiösamettikukkaa

Kesäkukkaistutukset ovat tiiviinä alueena, jonka läpi kulkee puulaatoista tehty polku.

Kirjokohtalonkukka oli itselleni uusi tuttavuus. Onneksi puutarhassa on selvät nimikyltit.

Täpläsievikki

Mm. samettikukkaa, revonhäntää ja täpläsievikkiä.

Ritarinkukkaakin löytyi kesäkukkien seurasta.

Sinitähtönen ja petunia

Kesäkukka-alueen lähellä ovat kummut, joilla kasvaa myös luonnonkasveja.

Heinät, kissankellot ja päivänkakkarat heiluvat tämän kummun laella tuulessa.

Polut risteilevät kumpujen rinteillä, joilta löytyy myös luonnonkiviä.

Ajuruoho levittäytyy kivien seassa komeana kukkamattona.

Kummun päältä avautuvat näkymät mm. lammelle.

Lammen rannalla kukkii myös niittykasveja.

Seuraavalla kerralla kierroksemme jatkuu Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan alueella veden äärellä ja varjon kasvien parissa. Tervetuloa mukaan silloinkin!

Ihanaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kiitos! 🧡🤗
    Tämä oli pala,kaunista ,mielensyöverihin.
    Ihanaa viikonloppua ,Sinulle ! 🌞🌷🌷

    VastaaPoista
  2. Olen miettinyt, miten saisi omaan pihaan yhdistettyä niittyä edes pienen läntin. Vähän ongelmallinen pienessä pihassa, ja ettei ole hoitamattoman näköinen. Ehkä nurtsin voisi vaan antaa kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen miettinyt ihan samaa. Ajattelin niittykukkia kylvää jatkossa nuotiopaikan luo rajattuun tilaan.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...