lauantai 12. lokakuuta 2019

Esittelyssä: Tähdenlennon polku

Kuluneen kesän yksi suurimmista puutarhaprojekteistamme etupihan lisäksi oli metsäpuutarhan kumpumainen istutusalue. Olimme parin vuoden ajan keränneet kaikki kukkapenkkien kaivamisesta yms. kertyvät maat ja nurmen palat yhteen kasaan pihlajien katveeseen uuden istutusalueen pohjaa varten. Keväällä lumien sulettua pääsimme muotoilemaan kumpua ja huhtikuussa istutimme sen päälle pajumajan. Lasten leikkimökin vanha liukumäki oli jo viime kesänä väliaikaissijoituksessa kumpua vasten, ja koska lapset tykkäsivät siitä kovasti laskea, se sai jäädä paikoilleen. Pajumajasta onkin toinen, pienempi oviaukko liukumäelle. Vähitellen kesän kuluessa kumpu on saanut rinteilleen perennan, jos toisenkin, ja syksyn kukkasipuleitakin (sinisiä ja valkoisia idänsinililjoja) sinne istutin. Myös kummun päälle johtava polku sai hiekkapeitteen ja luonnonkivireunukset. Takaosastaan kumpu ei ole vielä ihan täyteen istutettu, vaan vähän tilaa jää ensi vuoden hankinnoille. Myös kummun ympärille on tarkoitus tehdä vielä jatkossa hiekkapolku luonnonkivireunuksineen. Nimensä istutusalue sai muodostaan, sillä ylhäältä katsottuna alueen voi ainakin kuvitella muistuttavan tähdenlentoa. Tervetuloa kuvakierrokselle Tähdenlennon polulle!

O-penkin keskeltä kuvattuna. Etualalla O-penkin reunaa, taustalla nousee Tähdenlennon polku loivasti kaartaen kummun päälle kohti pajumajaa. Oikealla kummun vieressä oli tässä vaiheessa vielä nurmikkoa, nyt alueella on jo hiekkapolku. Oikealle jää tänä kesänä valmistunut Kantopuutarha.

Alueella kasvaa komeita lehtiperennoja, mm. rotkolemmikkiä, kuunliljoja ja idänpurasruohoa. Keskellä pienikukkainen, hento alaskankleitonia tuo keveyttä suurilehtisten kasvien keskelle.

Alaskankleitonian vasta auenneet kukat ovat hennon violetteja, mutta kukinnan edetessä ne muuttuvat valkeiksi.

Oikealle puolelle hiekkapolku on jo tehty reunustamaan istutusaluetta, mutta vasemmalta se vielä puuttuu.

Alue toisesta suunnasta. Lapset juoksevat innolla polkua ylös pajumajaan, laskevat mäkeä alas ja taas sama uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Siirsin alueelle toisesta kukkapenkistä sormustinkukan itäneitä lehtiruusukkeita. Kaikki muut sormustinkukat minulla ovat perinteisiä vaaleanpunaisia, mutta tämä sattuikin olemaan valkoinen. Sen toivon lisääntyvän Tähdenlennon polulla, sillä varjoisalle paikalle valkeat kukat tuovat valoa.

Tähdenlennon polun korkeimmalta kohdalta pajumajan oviaukolta avautuu aivan uudenlainen kuvakulma metsäpuutarhan alueelle. Tämä on ollut kuluneena kesänä suosikkinäkymäni puutarhassamme.

Tässä vielä alueen kasvilista:
- turkinkaihonkukka (Omphalodes cappadocica)
- nelirosolehti (Chloranthus japonicus)
- punakolmilehti (Trillium erectum)
- valkovuokko 'Green Fingers' ja tavallinen (Anemone nemorosa)
- kasimirinkurjenpolvi (Geranium clarkei)
- hämykurjenpolvi (Geranium nodosum
- verikurjenpolvi 'Ankum's Pride' (Geranium sanguineum
- harmaakurjenpolvi 'Signal' (Geranium cinereum)
- keltavuokko 'Flore Plena' (Anemone ranunculoides)
- narsissivuokko (Anemone narcissiflora)
- hämyvuokko 'Kentish Pink' ja 'Marts Blue' (Anemone nemorosa)
- rikkoviuhka l. vaahtera-angervo 'Karasuba' (Mukdenia rossii
- kuunlilja nimetön, 'Albomarginata', 'Krossa Regal' ja 'Brim Cup' (Hosta)
- valkorentukka (Caltha paustris var. alba)
- hopeatäpläpeippi 'Beacon Silver' (Lamium maculatum)
- tarhajuoru (Tradescantia Andersoniana-ryhmä)
- rohtosormustinkukka v.pun. ja valk. (Digitalis purpurea)
- rotkolemmikki 'Alexander's Great' (Brunnera macrophylla)
- kurjenmiekka, viol. (Iris)
- syysleimu, nimetön valk. ja 'Wilhelm Kesselring' (Phlox paniculata)
- jaloakileija 'Pink Barlow' (Aquilegia vulgaris)
- idänunikko, v.pun. (Papaver orientale)
- valkotäpläimikkä 'Pink Haze' (Pulmonaria saccharata)
- siperianpaju (Salix schwerinii)
- himalajanesikko 'Gigas' (Primula rosea)
- lumikki (Sanguinaria canadensis)
- korallikeijunkukka 'Leuchtkäfer' (Heuchera sanguinea)
- pikkutalvio viol. ja sin. (Vinca minor)
- alaskankleitonia (Claytonia sibirica)
- idänpurasruoho (Borago orientalis)
- kielo valk. (Convallaria majalis)
- punakielo 'Rosea' (Convallaria majalis)
- rönsyansikka (Waldsteinia ternata)

Iloista viikonloppua!

25 kommenttia:

  1. Tuo on persoonallinen ja hauska idea myös ylimääräisten nurmituppaiden hyödyntämiseen. Korkea kumpu peittää kivasti näkymiä toiselle puolelle ja houkuttaa kiertämään ympäri tutkimaan, mitä takaa löytyy. Lapsista tuo on varmasti yksi puutarhan parhaita paikkoja. Pajumajan tuuhettuessa siitä tulee todella loistava piilopaikkakin. Mielenkiintoista nähdä, miltä kumpu näyttää ensi kesänä. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lapset tosiaan tykkäävät tästä alueesta paljon. Puutarhaan tuli kummun myötä enemmän rakennetta. Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Puutarhassanne on todella monenlaisia alueita, kiva, että lapset on huomioitu usein eri tavoin. Liukumäki on varmasti hauska. Kasvillisuus leviää nopeasti ja on kiinnostavaa nähdä, millainen tämä alue on lähivuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo liukumäki on tosiaan ahkerassa käytössä. Minäkin odotan innolla alueen rehevöitymistä.

      Poista
  3. Hauska paikka lapsille ja istutusten kasvaessa myös kaunis. Minulla olikin mennyt pajumajan teon postaus ohi, mutta kiva kun laitoit siihen linkin. Meillä on samantapaista ristikkäistä punontaa aitana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen miettinyt, jos tuosta pajusta punoisi vielä muitakin eläviä rakenteita, esimerkiksi lyhyt tilanjakaja-aita olisi kyllä kiva.

      Poista
  4. Kiva alue ja taatusti juuri lasten mieleen. 😊😊

    VastaaPoista
  5. Maastoa voi kivasti muotoilla ja saada vaihtelua puutarhaan ja lapset viihtyvät taatusti - ei tarvitse lähteä huvipuistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset tosiaan viihtyvät, kun puutarhasta löytyy hauskoja sopukoita leikkejä varten.

      Poista
  6. Nuo ovat kivoja osioita puutarhassa joissa on pystynyt yhdistämään monta toimintoa, lasten leikkialue ja kukkapenkki samassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, alue tulee hyödynnettyä monella tavalla.

      Poista
  7. Taas tuli yks hiano elementti lisää, teirän monipualisehen puutarhahan. Varmasti lasten miälehen ja äiteelle täyrelline kasvien istutuspaikka. Palio saikki sinne mahtumahan. Nelisoroleherestä koskaa kuullukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nelirosolehti oli minullekin uusi tuttavuus, kaunis lehtiperenna.

      Poista
  8. Kovasti olet tuunaillut pihalla. Peukku sulle, hienoa jälkeä.

    VastaaPoista
  9. Hyvin olet pihan suunnitellut:),erittäin lapsille mieleinen:))
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Liisa! Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  10. Erinomainen ja monitahoinen idea. Kivan näköinen, paikka uusille kasveille, näkösuoja ja samalla lapsillekin on järjestynyt kiva paikka.
    Sinulla on valtava määrä erilaisia kasveja puutarhassasi. Jännittävää nähdä, miten kaikki kasvaa ja rehevöityy ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tässä tosiaan sai monta toimintoa yhdistettyä ja kumpu jakaa metsäpuutarhan nyt kivasti kahteen osaan, joista toinen on vielä lähes laittamaton.

      Poista
  11. Ihanasti yhdistetty lasten ja aikuisten hupi. Noin kaunista liukumäen paikkaa ei monella pihalla olekaan. Ja on paikka, mihin upottaa ylimääräinen maa-aines.

    VastaaPoista
  12. Onpa ihastuttava :) Kyllä teillä on niin kaunis ja monimuotoinen piha.

    VastaaPoista
  13. Upean näköistä😍 Ootte olleet tosi ahkeria puutarhan rakentajia👍

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...